VALIKKO
8.3.2015 14:30

Pihi ei juuri kuluta – ekoa, kestävää ja reilua matkailua

Sain Marialta kestävyys-haasteen.

Haaste lähti liikkeelle Tjäreborgin tiikeri-kuvasta, ja useammat bloggarit ovatkin innostuneet pohtimaan omaa suhdettaan eettiseen, kestävään ja vastuulliseen matkailuun. Itse perehdyin asiaan ensimmäistä kertaa vuonna 2012 luettuani asiaa käsittelevän kirjan. Onkin siis ihan kohdallaan tehdä ajankohtaiskatsaus tilanteestani tasan kolmen vuoden jälkeen ensikosketuksesta ekomatkailuun.

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän
.

1. Vuodesta 2012 asiat eivät ole juurikaan muuttuneet. Jos biojätepussit ovat päässeet loppumaan, menee kaikki edelleen samaan roskikseen. Pahvit, paperit ja lasin sentään kierrätän. Papuja tulee syötyä yhtä usein kun ennenkin lihan tilalla ja ostan edelleen lähes kaikki vaatteeni käytettynä. Piheyteni suojelee minua kerskakulutukselta, enkä ole mainosten tai heräteostoksen uhri. Ostan lähes aina vain tarpeeseen, enkä halua paljoa tavaraa. Suurin muutos vuoteen 2012 taitaa olla se fakta, että käytän nykyään lähes poikkeuksetta luonnonkosmetiikkaa.

2. Olemme varta vasten valinneet kerran eko-hotellin matkallemme yöpymisen ajaksi. Kyseinen hotelli oli ehdottomasti paras asia kyseisellä Kööpenhaminan matkallamme: se oli siisti, lämmin, viihtyisä ja hyvällä paikalla. Hotellin valinnalla oli loppujen lopuksi todella helppo toteuttaa kestävää matkailua ja aion ehdottomasti harrastaa sitä enemmänkin tulevaisuudessa! Matkoilla suosimme ruoan ja kahvittelun suhteen kaikkea paikallista ketjujen sijaan. Oli myös hauska hoksata, että vuonna 2014 käytimme lentokonetta matkustamiseen vain yhden yhdensuuntaisen lennon verran. Tämä ei ollut tiedostettu valinta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli avartava kokemus. Junilla, laivoilla, lautoilla ja onnibusseilla ja kimppakyydeilläkin pääsee matkoille, joilla on ihan yhtä hauskaa, kuin jos matka olisi taitettu lentsikalla. Tänä vuonna olen alkanut arvostaa myös kotimaan matkailua ihan eri tavalla kuin ennen – minun tekee suorastaan mieli matkustaa Suomessa! Suurin kiitos tästä valaistumisesta kuuluu #bloggaritmansessa-tapahtumallemme ja Annan ja minun kirjaprojektille. Kiitos Annalle, ideasi on niin paras!

3. Haastan mukaan seuraavat blogit: From London, Lähiömutsi ja Kaaosta ja Kukkamekkoja.

Berlin 018

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.