VALIKKO
19.10.2013 19:10

Halvan lipun junailua Jyropissa

En ole koskaan reilannut. Tai ylipäätään ollut kiinnostunut junalla matkailusta. Olen kyllä kiertänyt Eurooppaa autolla, mutta pidän ehdottomasti eniten lentokoneista matkustusvälineenä. Lentokentätkin ovat niin mielenkiintoisia paikkoja, että niiden kahviloissa maksaa ilomielin vaikka vitosen kupista espressoa, kun saa samalla nauttia matkustusfiiliksistä ja kiitoradasta maisemana.

Kuten edellisestä postauksesta käy ilmi, matkustimme tänä kesänä ensi kertaa Euroopassa junalla. Ostimme liput netistä SNCB-yhtiöltä Brysselistä Lilleen menevään junaan. Juna-asemia näyttää Brysselissä olevan useampikin, mutta suurin osa kansainvälisistä junista käyttää Bruxelles Midi- nimistä asemaa.

Juna-asemilla mainostetaan runsaasti junaa, joka vie puolessa tunnissa Lilleen ja parissa tunnissa Pariisiin. Samalla junalla pääsee myös suoraan Pariisista Lontooseen ja Amsterdamiin, sekä muihin kohteisiin ympäri Ranskaa ja Saksaa. Onnistuimme käyttämään kyseistä junaa paluumatkalla Lillestä Brysseliin ja olin iloisesti yllättynynt junalla matkustamisen mukavuudesta. Penkit junassa olivat isoja ja pehmeitä, nojatuolimaisia suorastaan, ja ilmastointi pelasi. Junamme oli aikataulussa, eikä matkallamme ilmennyt ensimmäistäkään ongelmaa, mikä sai minut hyvin iloiseksi. Menomatkallahan myöhästyimme kaikista järkevistä junista ja lopulta matkasimme Brysselistä melkein Lilleen kilisevässä ja kalisevassa kapeapenkkisessä paikallisjunassa, jolla matkaan meni puolitoista tuntia.

Tosisäästäjän kannattaa ehdottomasti vertailla netissä junalippujen hintoja. SNCB:n nettisivuilla on paljon hyviä tarjouksia, mutta vielä halvempia lippuja voi löytää KelBillet-nimiseltä sivustolta, joka tarjoaa halpojen junalippujen puutteessa myös halpoja bussilippuja eri reiteille. Myös yksityishenkilöt myyvät eteenpäin sivustolla junalippujaan, joita eivät voikaan käyttää itse.

Junamatkailun vastalöytäneenä olen alkannut haaveilla matkasta, joka koostuisi sekä lennoista, että junista. Esimerkiksi Helsinki-Vantaalta voisi lentää vaikka Nizzaan, josta sitten matkaisi junilla Pariisin kautta vaikka Amsterdamiin asti, ja lentäisi sieltä kotiin. Tai miten nyt sattuisi edullisia lentoja löytymään, esimerkiksi lentoyhtiö Norwegian mainostaa usein sivuillaan, että ”Pariisi 25€”, mutta kun sivuja tutkii, käy ilmi, että hinta koskee yhdensuuntaista matkalippua ja toisen suuntaisesta lennosta joutuu maksamaan vaikka 250€. Junaillessa voisi todella päästä nauttimaan tällaisista superedullisista lentolipuistakin!

rantajyrkänne

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.