VALIKKO
20.2.2012 11:09

Kajaani ja kottdivuaar

Meillä oli ihana viikonloppu paikassa, johon en olisi ikinä uskonut voivani liittää adjektiivia ihana. Me olimme viikonlopun Kainuussa, Kajaanissa. Viikonlopusta teki tietysti mahtavan ensisijaisesti hyvä seura, mutta pidimme ihan vilpittömästi myös Kajaanista. Sehän on niin nätti paikka, järvi siellä keskellä ja kaikkea.

Kun täältä Järvi-Suomesta lähtee ajamaan kohti Kajaania, pitää ensin ohittaa Hankasalmi, jonka maisemia katsellessa ahdistun aina automaattisesti ja muista, miten kamalaa oli olla siellä ylä-asteella. Sitten ajetaan kohti Kuopiota ja siellä ahdistun, kun se on niin savolainen paikka. Sitten mennään Lapinlahdelle ja Iisalmeen ja niissä ahdistaa se, että Suomi on täynnä sellaisia pieniä merkityksettömiä asutuskeskuksia, joiden matkailuvaltti ovat kuusimetsät ja luonto. Mutta sitten viimein tulee Kajaani, ja se onkin ystävällinen kaupunki. Ystävämme kertoivat, että muutettuaan Kajaaniin, he oppivat ensin, etteivät kajaanilaiset välttämättä kerro suoraan mielipiteitään tai tee täsmäehdotuksia asioista. Kajaanilaiset näyttävät aina olevan hyvällä tuulella ja he ilmaisevat eriävän mielipiteensä hiljaisuudella, eivät sanomalla ei. Itse asiassa kuulostaa ihan Kiinalta tai Japanilta, vai mikä se niistä Aasian maista olikaan, missä on epäkohteliasta sanoa ei!

Kajaanissa on paljon maahanmuuttajia, sillä siellä on yksi Suomen pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista. Olimme aivan innoissamme tavatessamme ensimmäistä kertaa Suomessa asuessamme ihmisiä Norsunluurannikon pohjoisosista, sillä he puhuvat samaa äidinkieltä kuin mieheni! Ajatelkaa, että Kajaanissa pääsee kommunikoimaan bambaraksi! Se on niin mahtavaa, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Muistan, kun asuin itse yksin kuukauden Malissa, ennen kuin ystäväni tuli sinne luokseni. Tuon kuukaden aikana puhuin pelkkää ranskaa ja englantia (ja bambaraa kun taistelin torilla hinnoista hahahaha!!!) ja kun menin lopulta ystävääni vastaan lentokentälle ja tervehdin häntä iloisesti suomeksi, en tuntenut omaa ääntäni! Tunsin oloni ihan irtaantuneeksi itsestäni käyttäessäni taas kieltä, jonka osaan täydellisesti, mutta joka oli ollut sivussa kuukauden. Kyllä, matkustaessa saa kokea asioita, joista muuten jää paitsi.

Ajatelkaa, että tänään on jo 20. helmikuuta. Se tarkoittaa sitä, että kuukauden päästä on 20. maaliskuuta ja lumet ovat jo poissulamisvaiheessa! Enää 30 päivää ja talvi on viralliseti takana päin! Ajatelkaa, että olemme taas selvinneet yhdestä talvesta! Ajatelkaa, että se on OHI! Tästä talvesta opimme sen, että ensi talvena emme varmasti ole Suomessa. Se on ihan sulaa hulluutta. Tänä vuonna haluan täältä pois joulukuussa ja voin tulla takaisin vaikkapa maaliskuussa. Mutta se, mihin lähdemme, on arvoitus. Päätöksemme talvenviettopaikastamme riippuu fiiliksistämme, lentolippujen hinnoista, maailmantaloudesta ja laskuista. Ihanaa, että on jotain mitä suunnitella ja odottaa!

Kommentit

  • Tii

    Oi ihana, kun sinulle tuli noin positiivinen vaikutelma vanhasta kotikaupungistani! Kiva kuulla! Ps. Kaupungin keskustan läpi virtaa joki, ei järvi ;). Tosin järven löytää vähän kauempaa keskustasta, joten en tiedä, millä alueilla olette liikkuneet. 🙂

    • rosita

      Ai siellä on molemmat, järvi ja joki! Mä puhun varmaan niistä molemmista, en osaa nyt erottaa vesiä toisistaan 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.