VALIKKO
23.5.2014 08:05

Kreikkalaisinta kreikkalaista Tikkurilasta

Olen hämmästynyt. Kreikka on nykyään Tikkurilassa.

Peltolan torilla on grilli, jota voi erehdyksessä luulla ihan miksi tahansa grilliksi. Jos ei ole grilliruoan ystävä saattaa tehdä sen virheen, ettei mene sinne koskaan. Se olisi vakavaa, sillä Peltolan torin grillistä saa parempaa kreikkalaista katuruokaa, kuin Kreikasta.

image

Grillin nimi on Souvlaki ja nimensä mukaisesti grillistä saa souvlakeja, hampurilaisia, moussakkaa, fetapiirakkaa ja kreikkalaisia jälkiruokia. Testasimme grilliä kolmen tyttösen voimin ja esittelen nyt hartaudella nautiskelemamme sapuskat.

Minä söin halloumhampurilaisen. Oi se oli niin hyvää, että tekee mieli tästä paikasta lähteä hakemaan toinen samanlainen! Hampurilaisessani oli kaksi isoa, paksua ja herkullista halloumviipaletta itse tehdyn jauhelihapihvin ja herkullisen soossin kaverina.

image

Ystäväni söi kanasouvlakin. Souvlakin sisällä oli ranskalaisia ja rosmariinia mausteena. Rosmariinia, grilliltä! Makuhermoja nykii ajatuskin! Ystäväni epäröi kahden eri annoksen välillä ja kysyi kreikkalaiselta grillimieheltä suositusta. Kreikkalainen kertoi hetkeäkään epäröimättä, kumpi hänen mielestään kannattaa valita ja kehui suosittelemaansa annosta. Nopea vastaus miellyttää nälkäistä asiakasta.

image

Toinen ystäväni valitsi kreikkalaisen jälkiruoan, jonka nimeä emme osaa lausua. Ruokalistassa lukee vain arvoituksellisesti mpujatsa 3€ ilman kuvaa tai kuvausta annoksesta. Kysyimme kreikkalaiselta, onko mpujatsa hyvää ja hän kehui sen maasta taivaaseen. Itse asiassa mpujatsat oli siltä päivältä myyty loppuun, mutta kreikkalainen halusi valmistaa erikseen vielä yhden ystävälleni, jos meillä olisi aikaa odottaa 20 minuuttia sen valmistumista. Odotimme mielellämme, ja tältä se näytti:

image

Kun maistoimme annosta, olimme kaikki aivan suoraa huutoa innostuksesta! Lehtitaikinan sisällä oli kuumaa, mannapuuromaista vaniljalla maustettua täytettä. Se oli niin hyvää, etten ole Suomessa koskaan saanut ulkona syödessäni mitään niin mahtavaa. Oikeasti! Kreikkalainen grillimies ei huijaa! Hän on erinomainen kokki ja tietää, mikä on hyvää. Arvostimme suuresti sitä, että hän suositteli meille hetkeäkään epäröimättä annoksia ja kertoi ammattilaisen mielipiteen ruoastaan.

image

Souvlaki-grillillä ei myöskään tuijoteta liikaa ruokalistaan kirjoitettua infoa. Jos listalta ei löydy mieleistä annosta, kreikkalainen tuunaa niitä mielellään. Listalta ei esimerkiksi löydy kasvisvaihtoehtoja, mutta kasvissyöjille kreikkalainen lupaa valmistaa esimerkiksi halloumsouvlakeja. Mikä vaan onnistuu, kun vain pyytää.

image

Käykäähän tykkäämässä grillin Facebook-sivusta. On uskomatonta, mitä kaikkea Tikkurilasta voikaan löytyä. Vien varmasti kaikki kesävieraani tänä vuonna Peltolan torille nauttimaan aitoa Kreikkaa.

Kommentit

  • Minea

    ”Kreikkalainen grillimies ei huijaa!” Ahahahaahahaa I love you Angata <3

    • rosita

      Ei skoijjaa, ei!!

      Angata loves you, too! Hani-minni! <3

  • Anonyymi Pirkko

    Kuvassa oleva ruoka ei ole souvlaki vaan pitagiro. Souvlaki on liha/kana varras….

    • rosita

      Oikeesti?! No sitten kreikkalainen grillimies huijaa ihan vähän. 😀

    • elina

      Tuo on ihan totta. Kuvassa oleva ei ole souvlakia vaan tuo on kreikkalaisten gyros pita

      • rosita

        Kyllä sen näin täytyy olla! 🙂

  • LN

    Kävin itsekin tuolla muutama viikko sitten syömässä. Katselin listaa ja en heti nähnyt mitään keliakikolle sopivaa. Kysyin kokilta apua ja gluteenittomia pitojakin olisi kuulemma löytynyt, mutta koska olin kysellyt mikä oli paras liha sekä halloumin perään kokki ehdotti annokseksi 3 eri lihaa + halloumia salaatilla (ei tietenkään listalla). Annos oli erinomainen ja palvelu loistavaa!

    • rosita

      Hei LN,

      Kiitos kommentistasi!

      Siis niinpä! Se on mahtavaa, että kokki suosittelee empimättä sitä, mikä on hyvää! Upeaa saada erinomaista palvelua ja uskomattoman hyvää ruokaa! Ruokalistat on ihan vanhanaikaista kamaa, tällä grillillä ainakin! 😉

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.