VALIKKO
28.6.2014 10:53

Oma hotellihuone juuri sinne, minne sen haluat

Ei, otsikko ei viittaa telttaretkeen.

Scandic on päräyttänyt ideapankistaan melkoisen yllätyksen. Konttiin rakennettu hotellihuone, jonka saa ihan minne vaan. Huoneen varustelu on samaa tasoa, kuin heidän paikallaan pysyvissä hotelleissakin, mutta sen lisäksi 18-neliön minihotelli on laitettu oikein nätiksi. Huoneessa näkyy olevan ihanan rauhoittava tunnelma ja niin muhkeat vuoteet, että aamuyöllä töissä ahkeroinutta alkaa unettaa jo pelkästään niiden katsominen kuvassa. Tiedättekö, mikä on parasta? Sen saattaa saada omaan käyttöönsä kahdeksi yöksi!

scandic2go scandic2gosisältä

Scandic järjestää kilpailun, jonka voittaja saa Scandic To Go-huoneen minne vain haluaa. Kilpailuun voi osallistua täällä, ja on aika hauskaa käydä lukemassa, millaisiin maisemiin ihmiset huonetta toivovat. Itse osallistuin kilpailuun pyytämällä Scandic To Go:ta Sipoon edustalla sijaitsevalle Eestiluodolle. Ensin ajattelin haluta sen Lonnan saarelle, mutta sitten kävin Ateneumissa katsomassa Tove Janssonin taidetta käsittelevän vaihtuvan näyttelyn ja aloin kaivata avoimempaa merimaisemaa kauempana mantereesta. Siksi Eestiluoto alkoi kuulostaa sopivan tovemaiselta: sileitä kallioita, vähän vihreämpää luontoa, kalastajien suosimia lohipaikkoja ja rauhoitettuja alueita. Olisi hauskaa tuntea olevansa omalla saarella, kaukana maista ja muista ihan vain kaksin mieheni kanssa. Toven omalle, Pellingin kauimmaiselle asutulle saarelle en tohtisi mennä, se on liian hänen. Eestiluoto sopisi minulle mainiosti!

Oletko jo osallistunut kilpailuun? Mihin sinä toivot Scandic To Go hotellihuonetta?

Kommentit

  • ananas2go

    Loistava idea kirjoittaa postaus kilpailusta ja saada silläkn tavoin tunnettuutta Scandikin pop-up-hotellille!

    Minun puoletan huoneen voisi tuoda vaikka Katariinaan Kotkaan; olisi merenrantaa ja makkaragrilli vieressä. Kun luin kilpailusta, aloin miettiä, tarvitaanko tuollaisen pystyttämiseen jotakin lupaa? Scandic varmaan hoitaa sen, vai mitä sanot? Voinko siis toivoa huonetta mihin vain julkiseen paikkaan, kun ei omia tontteja satu olemaan, ja luottaa siihen, että jos voitan, se saapuu valitsemaani kohtaan? Tiedätkö aiheesta tarkemmin?

    • ananas2go

      Edit: puolestani, ei puoletan. Joku saa kohta kommentoida keskustelijoidenkin kielivirheitä. Kelpaako selitys, että kissa sotki näppiksen?

      • rosita

        Hih! Rantapallon ensimmäinen kissabloggaaja on esittäytynyt!

    • rosita

      Oletan, että Suomessa pitää olla kaikenlaisia lupia tällaisen näinkin hauskan asian toteuttamiseksi, täällähän on kaikki kiellettyä ja luvanvaraista jo muutenkin! En usko, että tuota konttia saa ihan joka paikkaan, mutta ehkä aika lähelle toivomaansa kuitenkin 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.