VALIKKO
21.2.2013 00:40

On minullakin vaikeaa, puhutaan välillä minusta!

Elän ihmeellistä välivaihetta elämässäni Elchessä.

Olen nyt aloittanut etätyöni ja se on aiheuttanut minulle muutamia yllättäviä haasteita, joihin en ole ollut varautunut.

Kerroin täällä aiemmin siitä, miten olemme tottuneet siestaan. Aloitan työpäiväni alakerran kahvilassa Suomen aikaan yhdeksältä, Espanjan aikaan kahdeksalta. Meillä ei ole omaa internet-yhteyttä kotona, koska vuokraisäntämme sallii meidän käyttävän hänen yhteyttään wi-fillä. Vuokraisäntä asuu kahvilan ja meidän asuntomme välissä, ja jostain syystä yhteys on ihan huippu kahvilassa ja pikkuisen kökömpi täällä kotonamme. Kahvilasta soitan FaceTime- puhelun pomolle Suomeen ja puhumme suunnilleen tunnin. Sitten alan töihin. Työskentelen reippaasti ja kuuliaisesti kahvi- ja lounastauot säntillisesti minuutilleen pidettyinä. Kun kello alkaa lähestyä kahta työtahtini kokee nuupahduksen. Kahden aikaan kroppaani tulee kokonaispuudutus, joka tarkoittaa sitä, että se olisi siestan paikka.

Siesta ei kuulu suomalaistahtiseen työpäivääni, ja työskentelen iltapäivästä mielelläni mahdollisimman vähän luovuutta vaativissa puuhissa. Ennen kuin siestan kaipuu kohmettaa aivoni ja käsi-silmä-koordinaatio-yhteyden kokonaan, pidän kahvitauon. 15 minuuttia pikakahvin äärellä piristää niin, että loppupäivän tunnin hurjastelevat ohitse.

Entä sitten ne päivät, kun ei ole töitä? Silloinkaan en nuku siestaa. Kroppani on nimittäin mennyt niin hämilleen, etten pysty. Juuri kun se oppi rentoutumaan ja siestailemaan oikein olan kautta, se palasi takaisin suomalaiseen kahvitauko-ruotuunsa. Vapaapäivinä siesta-lamaannus alkaa valtaamaan otsaani ja takaraivoani niin, että menen aina sänkyyn, mutta uni ei enää tulekaan. Sen sijaan tulee pienen pienestä kahvintuskasta aiheutuva sätkyttely ja aivan hirveän painava siesta-ruumis. Pääni on tyynyyn painamisen jälkeen menossa kahville piristymään, samalla kun kroppani kieltäytyy ankarasti liikauttamasta mitään jäsentä, koska se haluaa levätä paikallaan tonnin painoisena. Vaikka siis näyttäisin siestan aikaan yhtä pirtsakalta kuin rannalle kuollut valas, pääni sisällä pyörii ja poksuu, ideat ja ajatukset sinkoilevat, ja luulen, että pulssinikin vastaa kaikkea muuta, kuin mitä se lepotilassa yleensä on. Siestastani on tullut väsyneen ruumiin anti-lepoa.

Ehkä minun pitää laittaa kahvia tuttipulloon ja imeskellä se siestaslla. Se olisi toimiva ratkaisu ja niin ihmiskunta olisi jälleen selättänyt yhden ensimmäisen maailman ongelmista. Vielä kun keksisi, miten ratkaista klassinen tapaus ”kun dippi loppuu, pitää hakea lisää dippiä, mutta sitten sipsit loppuvat, eikä ole enää kuin dippiä, ja pitää hakea lisää sipsejä ja kun hakee lisää sipsejä, taas dippi loppuu”… Nobel sille, joka sen keksii!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.