VALIKKO
23.8.2014 09:27

Onko bloggaaamisesta tullut työ, jos ei kirjoita kesälomalla?

Minulla on helteitä ikävä.

Olen nyt virallisesti palkallisella kesälomalla päätyöstäni lentokentällä. Kerron tämän siksi, ettei minulla ole vuosiin ollut kesälomaa kesäkuukausina (talvella siksi, että pääsi pakkasta pakoon) ja palkallisuuskin on vasta toista kertaa mukana lomaan liitettävänä terminä. Tämä kesäloma ei oikeastaan tunnu kesälomalta, vaan ennemminkin mukavasti kevennetyltä arjelta. Ei kotona voi pitää täyteen rentouden tilaan asti kesälomaa, on koko ajan jotain puuhaa-aika paljon puuhaa itse asiassa. Ei se mitään, meillähän oli jo vapaa viikkomme aka kunnon kesälomamme heinäkuun helteissä Ahvenanmaalla.

Katselinpa tuossa eräänä kesälomapäivänäni raitiovaunussa ihan oikeita kesälomalaisia kanssamatkustajia. Espanjalainen perhe oli menossa ysillä satamaan ja laivalle, mitä ilmeisimmin. Ulkona satoi vettä niin, että lauseeseen voisi liittää sen Esteriin liittyvän sananparren. Lomalaisperhe oli kuitenkin iloinen ja he kuikuilivat kaulat pitkänä maisemia ratikan ikkunasta, hölisivät innoissaan ja osoittelivat kahviloita ja nostokurkia ja suloisia valkoisia lapsia ja huutelivat kuorossa: ”Madre Mia, que guapo!” Heillä oli lomafiilis.

Hillitympi lomafiilis välittyi myös vanhemmasta italialaispariskunnasta ysissä matkalla takaisin keskustaan. He katselivat yhdessä Helsingin karttaa ja bongailivat arkkitehtuuriin liittyviä helmiä ja nyökyttelivät älykkään ja mietteliään näköisinä kohteidensa kohdalla toisilleen. Heilläkin olo ilmiselvästi mukavaa.

Minä kadehdin näkemiäni lomalaisia. Tiedän tuon tunteen, tiedän millaista on olla turisti ja katsella uutta kaupunkia-ja olla aivan täysin lomalla. Ei velvoitteita, ei aikatauluja, ei mitään tekemistä ja silti voi kokea koko ajan uutta-ihan vaan vaikka raitiovaunussa istumalla! Ah, loma…

Piti sanomani, että ilmeisesti blogin kirjoittaminen liittyy minusta työarkeen niin voimakkaasti, etten ole löytänyt sille paikkaa tässä puolikesälomalaisen aikataulussani. Edellinen postaus on viiden päivän takaa siitä huolimatta, että minulla on kännykässä lista postausideoita, joista osa on niin hauskoja, että hymyilen niille itsekseni. Olen lähinnä lukenut toisten blogeja ja käyttänyt tätä omaani blogiportaalina siirtyäksesi noihin vasemmalle kokoamiini lemppariblogeihini. Voi sitä riemua, kun joku RSS-syötteistä on päivittynyt!

Kas, kello on jo 9:22. Pitää rientää, ystäväni tulee hakemaan minua klo 9:45 kampanjapuuhiin. Klo 14 tapaan Paragyaista Suomeen kesätöihin tulleen ulkosuomalaistravelleriystäväni ja lisäksi meidät on kutsuttu grillijuhliin, jotka kestävät klo 21 asti. Kotikesälomalla ei ehdi olla kotona!
image

Kommentit

  • Siina

    Hei, hauskaa kesälomaa!
    t. Toinen kesäloma-kampanja”työläinen”

    • rosita

      Moi Siina!

      Kiitos kommentista ja toivotuksista, en tiennytkään, että luet mun blogia! Mukavaa! 🙂 tsihii, hyvää kesälomaa myös sulle!

  • Ihan vain tälleen aiheen ohi, että kiitos sitä vinkistä ostohyvityksen lastentarvikekaupan testaukseen. Pääsin siihen 🙂

    • rosita

      Loistavaa!! Onneksi olkoon!! Hyvin valitsivat, sinä jos kuka osaat shoppailla lastenvaatteita ;D

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.