VALIKKO
3.3.2016 10:59

Vauvan ja lentokentän ABC

Onhan se jännää. Ihan tajuttoman jännää lähteä oman vauvan kanssa ensimmäistä kertaa lentäen matkalle. Nousut ja laskut jännittää, mahdollinen raivari tai itkukohtaus jännittää, päiväunet koneessa jännittää. Teriniitit jännittää. Monesta blogista löytyy juttua vauvan kanssa lennolla olemisesta. Tämä postaus on meille, jotka olemme keksineet jännittää myös lentokentällä olemista.
image

Rattaat matkalaukkuun, vai kuinka?

Pahimpaan ensikertalaisvauvalaisen hermoiluun auttaa tieto siitä, että alle 2-vuotiaalle saa aina ottaa vaunut tai rattaat ja turvaistuimen veloituksetta mukaan lentokoneen ruumassa kuljetettavaksi. Vaikka olisi piheyspäissään ostanut vain käsimatkatavaraan oikeuttavan lipun viidellä välilaskulla, vauva on jokeritekijä ja vapaudu vankilasta-kortti, jonka rattaita eivät matkatavararajoitukset koske. Rattaiden suojaamiseen suositellaan yleensä softsell- kuorta, ja jos sellainen löytyy ja silti rattaat kärsivät kuljetuksen aikana, lentoyhtiö saattaa korvata vahinkoja. Meidän Barcelonan reissullamme heitimme rattaat ja turviksen vain muovisäkkiin. Rattaista vääntyi ulospäin selkänojaa säätävä osa ja toisesta etupyörästä katosi painike. Nyt meillä on rattaat, joiden selkänojasta sojottaa metallikisko ja joiden etupyöristä vain toinen on kääntyvä. Alicanten matkalla rattaat eivät ottaneet osumaa, saa nähdä miten käy tulevalla Oulun lennolla.

Jos vauva on tosi pieni, nukkuu, tai asia todetaan muuten tarpeelliseksi, lentoa järkkävä henkilökunta saattaa olla niin ystävällistä, että antaa viedä rattaat tai turvaistuimen portille asti. Ihan kätevää, jos vanhemmilla on jo useampi isompi lapsi huolehdittavana ja sata nyssäkkä käsimatkatavaraa. Tällöin joku konetta pakkaavista äijistä tulee hakemaan vauvan kamat portilta ja kantaa ne suoraan koneeseen. Jos lennolla on tilaa, saattaa henkilökunta sallia turvaistuimen kuljettamisen koneen penkissä, vaikka varsinaisesti vauvalla ei koneessa omaa paikkaa olisikaan.
image
Kaikki edellä mainittu on vähän erikoiskohtelua, ja riippuu tilanteesta, mikä milloinkin on mahdollista. Itse pidin kätevänä juttuna sitä, että Barcelonassa lapsiperheet pääsivät ensimmäisenä koneeseen sisään. Tällöin saimme nopeasti romumme toisten tieltä koneen ylähyllyille ja pääsimme heti istumaan. On niin kuumottavaa seistä keskellä konetta vauva kantorepussa ja setviä, mikä laukku on kätevää laittaa mihinkin ja odotuttaa kaikkia.

Vauvan kanssa olet VIP

Turvatarkastuksessa vauva ja perheet ovat vippejä, ainakin Helsinki-Vantaalla. Lapselliset matkustajat ohjataan omalle linjalleen jonon ohi, jossa saattaa olla vastassa turvatarkastaja, joka avustaa tavaroiden kantamisessa läpivalaisuun. Alle 2-vuotiaalle saa ottaa mukaan yli 100ml pakkauksissa matkan aikana tarvittavat ruoat ja korvikkeet. Niille saatetaan tehdä useampi tarkempi tarkastus. Meidän Ebbavauvan iltavelli meinasi jostain syystä jäädä matkasta viimeksi, mutta läpäisi lopulta testit. Myös lapsia ja vauvoja saatetaan tarkastaa henkilötarkastuksissa. Espanjassa näytti olevan käytäntönä, että vanhempi kävelee ensin yksin turvatarkastuksen portista läpi ja jos portti ei hälytä, kävelee hän uudestaan vauvan kanssa portista. Yksin matkustavien vanhempien vauvat odottivat siis espanjalaisten turvatarkastajien sylissä äiskien ja iskien tarkastusten ajan ja espanjalaiset tarkastajat lepertelivät ja lauloivat vauvoille ihan mielissään. Ehkä lepertelytaidot pitää todistaa työhaastattelussa?
image

Helsinki-Vantaa 3+1 vinkkiä lapsiperheille

1. Helsinki-Vantaan lastenhoitohuoneet ovat suuria, mukavia ja puhtaita. Oma suosikkini niistä kaikista sijaitsee The Oak Barrel-baarista eteenpäin suunnilleen portilla 20. En ole koskaan joutunut jonottamaan sinne ja se on ollut aina putipuhdas.

2. Vähän isommille lapsille kentältä löytyy kaksi leikkihuonetta. Toinen portin 19 läheisyydestä ja toinen porteilta 30-31.

3. Kirjojen parissa viihtyvät teinit saattaisivat innostua portin 27 yläkerrassa sijaitsevasta ”salaisesta kirjastosta”. Kirjasto on kirjanvaihtopiste, jossa on ihanan rauhallista ja hyvät tuolit kirjoihin uppoutumista varten.

+1: Jos ei ole Starbucks-fani, lentokentän paras kahvi löytyy yllättävästä paikasta. Tosin pääset nauttimaan siitä vain, jos matkasi vaatii passintarkastuksen läpi käymistä. Ohitettuasi lähtöportin 32 löydät sushiravintolan. Siellä valmistetaan aivan erinomaista kahvia!

Jaa ihmeessä oma vinkkisi kommenttiboksissa!

Kommentit

  • Minna Keto

    Tämä postaus tuli helpotuksena näin kaksivuotiaankin äidille, en nimittäin ole vielä kertaakaan uskaltautunut bébén kanssa koneeseen. Mies on vieläkin enemmän kauhuissaan kuin minä, ja inhoaa muutenkin matkustamista, joten voi olla että seuraavalle(kin) reissulle lähden yksin. 😛 Mutta ensin näytän tämän ja sanon, että kyllä ne muutkin tekee ja menee!

    • Rosita

      Kiitos kommentista! 🙂 Kiva saada tietää, että tästä oli apua! Vauvan kanssa just kannattaa lähteä lentäen reissuun, jos on vähän epävarma, miten toimia: kaikessa opastetaan ja matkaa helpotetaan, saa usein erikoishuomiota. Barcaan mennessä lentoemäntä antoi ennen nousua ja myynnin alkamista meille oman vesipullonsa, jotta sain pulloon jämähtäneen puuron juoksevammaksi! Alicanteen mennessä taas lentoemännät pyysivät rivillämme istuvaa herraa vaihtamaan paikkaa, jotta me saimme lisää tilaa ja Ebba saattoi nukkua kätevästi keskipitkällä pää mun sylissä.

      Että sinne vaan, kaikki menee mitä todennäköisimmin hyvin!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.