VALIKKO
14.11.2016 10:58

Betoniset kuusenkoristeet

Kaupallinen yhteistyö: Sinelli

Miltä kuulostaisivat betoniset kuusenkoristeet? Betoni eri muodoissaan jatkaa trendiaallon harjalla niin sisustajien kuin tee-se-itse -tekijöidenkin parissa. Lattiapinnoitteita, huonekaluja, sisustusesineitä, valaisimia, puutarhakoristeita – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vannoutunut jouluihminenkin haluaa osansa betonista!

Betoni on kaunista ja eläväistä, mutta sen paino asettaa haasteita. Kynttilänjaloissa ja koriste-esineissä paino on eduksi, se luo vakautta ja tukevuutta. Pienikin määrä betonia painaa kuitenkin jo sen verran että riippuvan koristeen tekeminen ei olisi realistista. En silti päässyt yli mielikuvasta jossa joulukuusta koristaisivat rosoisen herkät betonikoristeet.

Täydellinen silmänkääntötemppu syntyi betoniefektipastalla. Ensin valmiin puukoristeen pintaan ohut pohjustuskerros siveltimellä, sen jälkeen paksumpi kerros palettiveistä käyttäen. Massa kuivuu nopeasti, joten viimeistelyhionnan pääsee tekemään massakerroksen paksuudesta riippuen tunnin – kahden sisään viimeisen kerroksen levittämisestä. Mitä kauemmin pinta ehtii kuivahtaa, sitä kovemmaksi se muuttuu. Helpoimmalla siis pääsee kun hoitaa hionnat mahdollisimman pian kuivumisen jälkeen. Testasin. Ei olisi kannattanut. 🙂

Betonimassalla käsitelty pinta on tasaisen vaaleanharmaa, hieman kipsimäinen, ja varsinaisen betonisen olemuksensa se saa vasta pintakäsittelyillä. Sienellä vuorotellen levitettävät vaalea ja tumma lasyyri syventävät pinnan kauniiksi, rosoiseksi ja erehdyttävästi betonilta näyttäväksi. Lisäjujua yksinkertaisen kauniille koristeille hain osittaisesta vahaamisesta ja pitsikoristeilla leikittelystä.

Yllätyin positiivisesti kuinka kevyitä ja kuitenkin aidon oloisia näistä kuusenkoristeista tulikaan! Paino jää alle 50 gramman, joten tähti voisi hyvinkin toimittaa tämän vuoden joulukorttimallin virkaa. Nahkajäljitelmänauhaan sujautettu tervehdys on helppo poistaa ja tähden voi ripustaa kuusta koristamaan.

Aiempien vuosien joulukortteina on ollut mm. pitsilumihiutaleita ja huopahahmoja. Betonikoristeiden tarvikkeet (puiset kuviokoristeet, betoniefektipasta, nahkajäljitelmänauha ja Inka Gold -vaha) Sinellistä.

Betoniefektipastan riittoisuus pääsi yllättämään, ja nyt mietinkin kuumeisesti mihin muuhun pastaa voisi käyttää. Onko teillä ideoita? Oletteko kokeilleet betonipastaa, mihin olette sitä käyttäneet? Kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan!

Kommentit

  • Anniina

    Enpäs oo kuullutkaan tällaisesta, hyvä idis!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.