VALIKKO
6.12.2016 23:31

TUOHITÄHDET + ohje kuinka piirrät täydellisen viisisakaraisen tähden

Joulukuu on taittunut toiselle viikolleen. Joulukoristeet ovat kuin salaa alkaneet levittäytyä nurkkiin, ensin yhteen, sitten vaivihkaa toiseenkin. Kiivaasti olen yrittänyt pidellä niitä aisoissa, kuitenkin hieman heikoin tuloksin. Koristeet ja kuusivuotiaat neitoset vastaan tylsä aikuinen – tietäähän sen miten siinä käy! Onneksi luonnonmateriaalit pelastavat yltiökoristeelliselta fiilikseltä. Vinkkinä siis teille muillekin jotka kamppailette saman ongelman kanssa, kävisikö ratkaisuksi tuohitähtinauha? Yksinkertainen ja kaunis, nopeasti valmistuva ja ekologinenkin!

Tuohen kerääminen elävistä puista ei ole sallittua, mutta esimerkiksi kuivumassa olevista koivuklapeista löytyy hyvää askartelumateriaalia. Irroitetut tuohisuikaleet voi liottaa vedessä pehmeäksi ennen leikkaamista jotta halkeamilta vältyttäisiin. Kuivuessaan tähtikuvio käpristyy, joten kuivumisen ajaksi tähtikuviot kannattaa laittaa painon alle.

Alla vielä ohje viisisakaraisen tähden piirtämiseen:

Viisisakaraisen tähden piirtäminen onnistuu helposti; piirrä ympyrä. Jaa se viiteen yhtä suureen sektoriin, keskuskulmien suuruudeksi jää 72°. Yhdistä joka kolmas kärkipiste toisiinsa, näin syntyy tähden muoto. Leikkaa malli irti ja leikkaa sen avulla tuohitähtiä haluamasi määrä. Kiinnitä tähdet nauhaan kuumaliimalla. Ripusta seinälle ja ihaile!

Tuohikoristeita voi käyttää monella tavalla; pakettikortteina, yksittäisinä kuusenkoristeina, joulukukkien somisteina.. vain mielikuvitus on rajana. Tai miltä kuulostaisivat steariiniin kastetut tähtisytykkeet saunanlämmitykseen?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.