VALIKKO
18.5.2017 13:31

Ajatuksia pääsykokeista – Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Heipparallaa! Jälleen on yksi lääkiksen pääsykoe takana päin ja aika ottaa vähän happea. Tällä kertaa en aio ruotia fiiliksiäni kovinkaan syvällisesti, sillä oma suoriutumiseni pääsykokeesta oli sen verran suuri pettymys, että haluan sulatella sitä itsekseni ihan rauhassa.

Koe vastasi rakenteeltaan ja pisteytykseltään viime kevään koetta. Eli maksimipisteet huiteli jossain 250 pisteen tienoilla ja tehtävistä saatavat pistemäärät oli paikoitellen hyvinkin suuria. Pienin yhdestä tehtävästä saatava pistemäärä taisi olla kahdeksan ja suurin 20. Vaihteluväli oli siis melko suuri.

Koe oli mun mielestä soveltavampi kuin mun aiempina hakukertoina ja ainakin musta tuntui, että kaikkien tehtävien ratkaisemiseen ei lukiotiedot edes riittäneet. Osa tehtävistä oli ”outoja” ja tehtävänanto piti lukea todella monta kertaa ennen kuin pääsin kartalle siitä mitä tehtävässä haluttiin.

Mä aloitin kokeen aiemmista vuosista tutulla tyylillä, kirjoittamalla nimeni ja sotuni jokaiseen koepaperiin. Sen jälkeen pläräsin kokeen nopeasti läpi ja aloitin kakkostehtävästä etenemään järjestyksessä. Tänä vuonna uutta mulle oli ehkä se, että yksikään tehtävä ei jäänyt kokonaan tyhjäksi, vaan sain jokaiseen tehtävään tehtyä edes jotakin. Mutta samalla sitten aiempaa useampi tehtävä jäi hieman kesken. En siis osannut tehdä niitä ihan loppuun asti.

Koetta tehdessä kello liikkui eteenpäin ihan huimalla vauhdilla ja aika loppui ihan auttamatta kesken. Tein monivalinnat puolessa tunnissa ihan hirveässä kiireessä ja sen jälkeen ehdin vielä vähän räpeltää kokeen viimeistä tehtävää. Monivalinnoissa etenin jälleen sillä periaatteella, että vastaan vain niihin joista olen 90 % varma. Arpapeliin en halunnut ryhtyä.

Mulla ei ole vielä kertaakaan mennyt pääsykokeessa aika niin tiukille kuin tänä vuonna meni, eikä mulla ole koskaan ollut niin p*ska fiilis kokeen jälkeen kuin tänä vuonna. Yleensä kokeen jälkeen on ollut hyvä fiilis ja sitä on entisestään parantanut tieto siitä, että pänttääminen on taas hetkeksi ohi, mutta tänä vuonna sekään ei auttanut. Melkein olisin mieluummin jatkanut lukemista vielä pari kuukautta, jos se olisi taannut paremman menestymisen pääsykokeessa.

Noh, nyt se on kuitenkin ohi ja jossittelu on ihan turhaa. Musta tuskin tulee lääkäriä vielä kuuden vuoden kuluttua, mutta ehkä sitten jonakin päivänä, tai sitten ei. Mä en tiedä aionko hakea uudestaan ensi keväänä tai sitä seuraavina vuosina, joten arvostaisin kovasti jos ne kysymykset jätettäisi hieman myöhemmäksi! Lupaan kyllä kertoa asian, kunhan siitä itsekin pääsen selville 🙂

Tsemppiä tulosten odotteluun!

Kommentit

  • Nimetön -

    Täällä samanlaiset fiilikset, tosin pari tehtävää jäi tyhjäksi sen lisäksi, että moni jäi kesken tai meni pieleen. Tänä vuonna en pääse sisään ja on kyllä kova paikka. Tsemppiä sullekin tuloksien odotteluun!

    • Cia

      Kovasti tsemppiä sullekkin odotteluun! Jos et tänä vuonna pääse, niin olet ensi vuonna taas vähän kokeneempi 🙂

  • Anna

    Tänä vuonna aika meni todella tiukille, vaikkei jäänyt tehtäviä sen kummemmin miettimään. Hyvin harva lähti edes vielä 13.30. Jätin ton monivalinnan viimeiseksi ja lähdin n. 2min ennen kokeen loppua, niin selvisin ”ruuhkasta” (:D) Itse aloitin loppupään tehtävistä ja olin laskenut, että 9 tehtävää pitää olla tehtynä 11.30 mennessä. Vaikken tänä vuonna pääsisi sisään voin olla jo nyt tyytyväinen… Tulen saamaan paljon enemmän pisteitä kuin viime vuonna, jolloin taisin saada jotain 30p…En muista tarkalleen, mutta todella vähän. Lähdin siis hyvillä fiiliksillä kokeesta pois, jos näin voi sanoa. 🙂

    • Cia

      Olisi varmaan itsekin pitänyt asettaa vähän tarkempia aikatavoitteita, niin ei olisi tullut käytettyä liikaa aikaa yksittäisiin tehtäviin.

  • Nimetön --

    Mä sain kaikkiin vastattua, mut kun katoin vastausanalyysiä ni menee kyllä ihan liian monta isoa (lasku)tehtävää nollille… Sen lisäks tuli pari huolimattomuusvirhettä, jotka olis ollu ihan tasan vältettävissä ja ton tyyppisessä kokeessa ei sais tehdä yhtään huolimattomuusvirheitä. Tänäkään vuonna ei varmasti ovet aukea. Kokeesta poistuin ensimmäistä kertaa itkien, tulipahan sekin koettua.

    • Cia

      Huolimattomuusvirheet kaikessa ärsyttävyydessään on sellaisia, että niiden välttäminen kokonaan on lähes mahdotonta tuollaisessa painetilanteessa. Toki sekin on taito, jota voi harjoitella ja ne varmasti vähenevät sen myötä. Kovasti tsemppiä!

  • Nimetön Anna

    Hei mutta jos olet saanut kaikkiin vastattua niin sieltähän niitä pisteitä ropisee! Itse en saanut edes vastattua kaikkiin

    • Cia

      Toki yksittäisiä pisteitä ropiser sieltä täältä, mutta en usko niiden auttavan riittävästi.

  • Nimetön Nimetön

    Kiitos rehellisistä ajatuksistasi! 🙂

    Kurjaa, että suuri panostus ja vaiva palkitaan vain pettymyksellä. Vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon, voihan niitä pisteitä kuitenkin olla yhteen kasattuna tarpeeksi. Tsemppiä!

    • Cia

      Kiitos! Pitänee nyt vain odotella tuloksia rauhassa vaikka mieli on kaikkea muuta kuin luottavainen.

  • Nimetön Nimetön

    Harmi, jos päällimmäisenä sinulla on pettynyt fiilis. Ei kuitenkaan kannata liikaa luottaa mihinkään tuntemuksiin. Jos mitenkään pystyt niin yritä unohtaa koko koe nyt kesäkuun loppuun asti. Olet tehnyt tosi ison työn eikä se opiskelu ole koskaan hukkaan mennyttä aikaa kävi sisäänpääsyn kanssa miten tahansa. Jään seurailemaan ja pidän peukkuja puolestasi.

    • Cia

      Kiitos paljon 🙂 Lupaan yrittää täyttää mieleni muilla jutuilla kesäkuun loppuun saakka.

  • Nimetön Nimetön

    Hei! Tosi harmi, että sulla jäi ikävä tunne kokeesta. On se kyllä niin julmaa, miten ison työn pääsykokeet vaatii ja sitten sulla on kerran vuodessa viisi tuntia aikaa näyttää kaikki se osaaminen. Toivottavasti kuitenkin lopputulos on toivottu, aika moni kokeessa ollut kun kuulostaa olevansa hieman maansa myynyt näin jälkikäteen… Itse pääsin viime vuonna ja vastausanalyysiä katsoessa ihmettelin, että miten on mahdollista. Montakaan tehtävää en ollut oikein laskenut, mutta olin tasaisesti kerännyt pisteitä vähän sieltä sun täältä kun lasku oli alusta lähtenyt oikein. Sekin voi riittää! Pidän sulle peukkuja 🙂

    • Cia

      Kiitos 🙂 Jep, julmaa se nimenomaan on, mutta eipä pääsykokeiden toteuttamiseen oikein muutkaan tyylit toimi etenkin kun hakijoita on aina reilu tuhat.

  • Jenna

    Sä teit parhaasi ja se on todella hyvin! Uskon ja tiedän, että harmittaa, koska pettymys on tosi suuri, kun kova työ ei riitä.. :/ Älä kuitenkaan mieti, että työ olisi mennyt hukkaan, sä tiedät asioista paljon ja opit koko ajan lisää! Jos sut on tarkoitettu lääkäriksi, se tapahtuu ja mieti asioita rauhassa!
    Tsemppiä sulle <3 🙂 oot huippu ja sun blogia ja elämää on tosi kiva seurata!

    • Cia

      Kiitos paljon 🙂 Eihän se työ toki hukkaan mene, vaikka välillä siltä tuntuukin.

  • Nimetön Doctor to be

    Voi kuule ihan samat fiilikset tääläkin! Ennen koetta huikeen odottava fiilis koska kaikki harkkakokeet olin top 10 tuloslistoilla. Ja meinaa itku tulla kun miettii sitä että toi koe meni kyllä siihen nähden surkeesti. Joten virtuaalihali, niin tiedän tunteen!<3 itse tiedän että haen vielä jos ei nyt ovet aukea, mutta jokainen voi vaan itse tietää koska on aika siirtyä muihin suunnitelmiin! Elämä on mahdollisuuksia täynnä,toiset kulkee suoraan maaliin, toiset menee kiertoteitä.pidetään peukut pystyssä! Mukavaa kesää sulle, oot ihanan rehellinen ja samassa tilanteessa olevalle tää on ku omia ajatuksia lukisi.

    • Cia

      Tsemppihalit sullekkin! Mukavaa kesää ja hermoja raastavaan odotteluun 🙂

  • Nimetön Irissiri

    Itelle jäi kans vähä kaksjakoset fiilikset, mut se oon oppinut että niihin ei todellakaan kannata luottaa! Tän kevään yo-kokeiden jälkeen olin iha maani myynyt ja näin jopa unta niistä fysiikan jokeritehtävistä ja kuinka huonosti se koe meni.. No tänään tuli tulokset ja kolme laudaturia sieltä napsahti!! 😀 Ja kannattaa muistaa, että muut oli ihan samassa tilanteessa; ei ollut helppo koe varmasti kenellekään.

    • Cia

      Joo toki se on totta, että oma fiilis ei useinkaan ole luotettava. Vastausanalyysin tsekkaamisen jälkeen kuitenkin vaikuttaa vähän siltä, ettei toivoa sisäänpääsystä ole. Rajaa ehkä kolkutellaan jälleen, mutta en usko että riittää rajan paremmalle puolelle.

  • Nimetön Saijuli

    Kokeessa oli mielestäni just paljon soveltavia tehtäviä ja aloitin monivalinnan liian myöhään jolloin missasin täysin ”vain 1 on oikein” kohdan ja olen parista vastauksesta ruksinut kaksi kohtaa! Eli miinusta tulossa. Osa tehtävistä meni oikein ja loput toivon että saan kasaan sieltä sun täältä. Aika tietenkin loppui taas kesken. Kokeen jälkeen fiilikset ovat kyllä vaihdelleet masennuksesta onnenitkuun ”mitä jos pääsisinkin”. Nyt pitäisi vain pystyä ajattelemaan muutakin ja näkemään kavereita joita ei ole lukemiselta kauheasti kerennyt. Jos täytyy ensi vuonna lukea uudestaan niin sitten vaan kertailemaan! Joka vuosi tuo lisää tietoa ja itse uskon että kun on lukenut tarpeeksi ja tulee oikeanlainen koe niin sinne pääsee, on päästävä! 🙂 Vaikka se veisi 10 vuotta ja lopuutoman määrän kyselyjä ”mitä teet jos et pääse?” Tämän kymmenen vuoden aikana pitäisi muistaa myös elää eikä pistää koko elämää pauselle kunnes pääsee koska se ainakin lisää omaa ahdistusta ja tyhjyyden tunnetta kokeen jälkeen! Pidän peukkuja pystyssä myös sulle! 😉

    • Cia

      Sä oot ihanan positiivinen! Kovasti tsemppiä odotukseen ja muutenkin tulevaisuuteen 🙂 Mäkin pidän peukkuja sulle!

  • Nimetön H

    Törmäsin blogiisi ja halusin tulla toivottamaan tsemppiä ja onnea matkaan, ei kannata luovuttaa ennen kuin tulokset ovat kädessä (ja sittenkin voi lähteä oikaisupyyntöä tekemään). Itselläni on pääsykokeista jo aikaa ja lääkistä takana puolet, mutta muistan loistavasti ne fiilikset pääsykokeen jälkeen. Tuttavani tulivat kokeesta hymyillen ja huutaen miten koe meni loistavasti, minä puolestani pidättelin itkua ja ajattelin, että ovet ei aukea tänäkään vuonna. Mitä enemmän pääsykoetta ruodin, sitä enemmän löysin tekemiäni huolimattomuusvirheitä ja unohduksia. Loppupeleissä näistä tuttavistani minä olin ainut joka pääsi sisälle. Joskus on hyvä ajatella kriittisesti, koska pääsykoe _ei ikinä_ ole helppo. Nyt kannattaa yrittää parhain mielin unohtaa pääsykoe hetkeksi ja levätä. Oli lopputulos mitä vain, on hyvä nyt ottaa hetki lomaa 🙂 Hyvää kevään jatkoa!

    • Cia

      Kiitos paljon 🙂 Lepääminen ja rennosti ottaminen onkin tulevien viikkojen suunnitelma 🙂

  • Nimetön Voiperse

    Virtuaalihali, täällä rämmitään samassa suossa. Perseelleen meni ne mitä ehti tekemään ja paljoa ei vaan ehtinyt tekemän.

    • Cia

      Halit sinnekkin! Kovasti tsemppiä 🙂

  • Marimaa

    Mä niin toivon että saat olla tänä vuonna yks niistä, jotka koko kesäkuun valmistautuu kohtaamaan pettymyksen mutta saakin sitten kuitenkin sen paikan! En usko ollenkaan et se meni niin huonosti kuin miltä tuntuu, joten älä tukahduta sitä pientä toivonkipinää, mikä varmasti sullakin kaikesta huolimatta vielä palaa.
    Mulla jäi itellä kokeesta aika huippufiilis, ja koska päätin olla laskematta pisteitäni lainkaan (vastausanalyysiä vilkaisin mutta en jäänyt vertaamaan omia vastauksiani) on tän ekan vapaan viikon voinut pitää vaan kiinni siitä fiiliksestä ja nauttia lomasta. En siis todellakaan tiedä riittääkö mun suoritus avaamaan Turun yliopiston ovia, mutta kaikki mahdollinen on nyt tehty eikä enää muuksi muutu. Totesin äitillekin, joka yritti palautella mua maan pinnalle, että yhtä pahalta se pettymys joka tapauksessa tuntuu, odotti sitä tai ei, koska pessimistikin elättelee niitä ”jospa sittenkin” toiveita. Joten muista hakuvuosistani poiketen aion pysyä nyt tällä optimistilinjalla, ja suosittelen samaa ehdottomasti muillekin! 🙂

    • Cia

      Mäkin toivon, että käy noin 😀 Koen kuitenkin, että mun on helpompi olla pessimisti ja käsitellä mahdollista pettymystä jo nyt, jolloin se ei iske ihan niin kovaa tulosten tullessa. Toki optimistilinjassakin on omat hyvät puolensa. Tsemppiä odotukseen 🙂

  • Nimetön Anna

    Moi! Koitko että sulla oli hyötyä kokeessa biokemian opiskelusta?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.