VALIKKO

Krooninen kipu – millaista sen kanssa on elää?

Krooninen kipu ei ole sama kuin varpaan lyöminen kaapin kulmaan, vaikka sekin sattuu. Niin myös legon päälle astuminen. Tai pään lyöminen yläkaapin kulmaan.

Nämä ovat niitä, jotka ovat varmasti jokaiselle joskus sattunut. Eikö totta? Vai olenko vain ylitsepääsemättömän tohelo? Sekin on siis hyvin mahdollista.
Näissä tilanteissa kipu on vain hetken läsnä, pieni jomotus saattaa kestää hieman pidempään.
Iskukohtaan saattaa ilmestyä pieni haava, tai mustelma.
Seuraavana päivänä kipu on kuitenkin jo unohtunut.

”Auts!” Taas.

Mutta mitäpä jos löisit varpaasi oven kulmaan joka päivä? Tai astuisit sen legon päälle joka päivä? Tai enemmänkin joka hetki.
Mitä jos kipu kestäisi pidempään? Tunnin? Tai ehkäpä päivän? Tai jopa viikon? Kuukauden? Vuoden? Tai ehkäpä se ei ikinä lähtisikään pois.

Oma kupla

Joskus fiilis on juurikin tällainen. Ja silloin ehkä joskus jopa toivoisikin jotakuta sinne oman kuplan sisälle. Ps. ylläripylläri – Pinterest lähteenä 😉

Mitä jos tuo kipu olisi niin kova, että se pakottaisi sänkyyn. Pakottaisi hiljentämään vauhtia. Rauhoittumaan. Jättämään ei vaan yhdet, vaan koko viikon treenit välistä.
Kodin imuroinnin sijaan löytäisit itsesi yhä useammin sängynpohjalta.
Pian Netflixin kaikki sarjat ja elokuvat olisivat sinulle jo tuttuja, ja ystävät kateellisina sanoisivat ”kunpa minullakin olisi yhtä paljon aikaa.”

Mutta kun ystäväsi suunnittelevat viikonloppu meininkejä, sinä joudut taas kerran perumaan. Ystäväsi ajattelesivat tietenkin samantien, että se Netflix on selvästi tärkeämpää.
Tai kun treenikaverisi houkuttelevat treeneihin, mutta joudut nekin jättämään välistä. Miltei itku kurkussa sanot, että et voi. Et vielä. Et, koska se pirun lego oli taas lattialla.

Pian tajuat, että olet omassa pienessä kuplassa. Olet sulkenut treenien ja kaverien kanssa hengailun syrjään, sillä pelkkä ajattelu tuottaa sisäistä tuskaa. Sillä eihän toki fyysinen tuska yksinään riitä.

Mitä jos kipu olisikin pysyvää?

Unohdetaan legot, unohdetaan varpaan lyöminen oven kulmaan. Unohdetaan se väliaikainen kipu, se maksimissaan viikon kestävä kipu.
Sillä haluan teidän ajattelevan, mitä jos tuo ohimenevä kipu olisikin pysyvää?
Herätessäsi sinulla on kipu. Päivällä kipu on läsnä – saatat ehkä, hyvällä tuurilla, saada ajatukset pois kivusta hetkeksi, kun olet muiden asioiden kanssa kiireinen.
Illalla kipu on läsnä.
Ja yöllä et saa sen takia unta.

”Elämä on”

Tällaista on monien elämä ympäri maailmaa. Nuoria, aikuisia, nuoria aikuisia, vanhuksia, ja jopa lapsia.
Jokainen kokee oman tilanteensa eri tavalla. Joillekin jokin saattaa olla mahdotonta. Jollekin taas mahdollista.
Jollekin sängystä ylös pääseminen on jo saavutus, kun toinen haikailee treeneihin pääsystä.

Jokainen meistä on kuullut jonkun sanovan ”Elämä on”, ja niinhän se onkin. Mutta tuon sanominen ei asiaa yhtään auta.

Krooninen kipu yhdistävänä tekijänä

Meitä saman asian kanssa painivia on maailmassa paljon. Ja meitä yhdistää yksi yhteinen asia, ja se on kipu. Krooninen kipu.
Kipu, joka on erilaista, ja jokainen tuntee sen eri tavalla.
Kipu, jota ei pysty ymmärtämään jos ei ole samanlaista itse kokenut.

On paljon niitä, jotka eivät jaksa enää kuunnella samoja asioita. Mutta totuushan on, että mitä jos sillä hetkellä krooninen kipu on se, minkä ympärillä muu elämä pyörii? Pinterest:istä

Ei auta, vaikka kertoisit ”mullakin oli tänään hirvee päänsärky. Otin Buranan ja se autto. Kannattaa kokeilla.” Ei, se ei auta. Olemme jo todennäköisesti kokeilleet.

Henkisesti raskasta

Krooninen kipu ei ole pelkästään fyysisesti raskasta, vaan myös henkisesti.
Kroonisen kivun ”omaavilla” ei välttämättä ole niitä henkilöitä ympärillä, jotka ymmärtäisivät. Ei ole niitä, jotka sanoisivat, että ”tiedän täysin miltä sinusta tuntuu.”
Ei ole sitä tukiverkostoa, joka pystyisi auttamaan.

Valitettavan usein myös lääkärit vähättelevät kroonista kipua.
Emme välttämättä halua lääkkeitä, haluamme hoitoa. Etsimme diagnooseja itse netistä, koska lääkärit eivät sitä enää tee. Ja omasta puolestani voin sanoa, että olen pahoillani jos löydän jotakin netistä, ja tuon sen lääkärissä esille. Koska jo muutaman kerran olen näin diagnoosin itselleni löytänyt, ja vasta vuosia myöhemmin joku lääkäri päättänyt keksiä saman. Sillä aiemmat eivät ole uskoneet.
Haluamme oikeutta, selvyyttä, toivoa.

Haluamme vain, että meitäkin ymmärretään, ja meidätkin otetaan tosissaan. Ei lääkeaddikteina, jotka hakevat sairaalan päivystyksestä vain lisää lääkkeitä. Vaan potilaina, jotka haluavat vastauksia.
Koska uskoisin, että yhä useampi kroonisen kivun kanssa taisteleva, on jo liian väsynyt taistelemaan.

Itsekin olen jo siihen liian väsynyt. Ja tuntuu, että tämä kaikki on vasta alkua jollekin mikä tulee kestämään vielä vuosia.

Kuva Pinterestistä 🙂

Tämä(kin) Pinterest:istä 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.