VALIKKO
15.5.2017 13:06

Helsinki City Run 2017: Miten meni noin omasta mielestä?

”Olipa kerran lauantai, kun Kotkassa aamu valkeni aurinkoisena ja rauhallisena. Lapsiperheessä kaikki tuhisivat omissa sängyissään hyvien yöunien jälkeen. Tämä oli hyvä päivä kisata Helsinki City Run -puolimaratonin herruudesta ja rikkoa henkilökohtaisia ennätyksiä.”

Näin tämä kisaraportti olisi voinut alkaa. Valitettavasti todellisuudessa kisaa edeltävä yö ”nukuttiin” erittäin katkonaisesti, hyvällä tuurilla sellainen pari tuntia pätkissä. Vauva oli levoton ja itkeskeli pitkin yötä. Syytä en tiedä eikä sillä ole väliä, huusi kuitenkin. Aamu kyllä valkeni aurinkoisena, mieliala vain oli super nihkeä ja motivaatio juoksuun hukassa. Henkilökohtaisia ennätyksiä ei oltu lähdössä rikkomaan, kunhan maaliin asti selvittäisiin.

Juoksukamat TSEK!

NÄIN SE PÄIVÄ OIKEASTI MENI:

VALMISTAUTUMINEN

Yö tosiaan meni lähinnä torkkuessa, lopulta nukahdin kunnolla vasta siinä viiden aikoihin ja hereillä oltiin jo ennen seitsemää. Aamupalailtiin aika koomassa, Hemmo onneksi jatkoi unia vielä kasiin asti. Aamun murkinapuoleen kuului kaurapuuroa mustikoilla (joka oli itsessään vähän riskaabelia, sillä puuro saa välillä aamuisin mahan ihan sekaisin), pari keitettyä kananmunaa ja hedelmiä. Vaihdoin aamuteen veteen, sillä olo oli valmiiksi vähän nestehukkainen. Kaveri tuli meille siinä 9:30 ja otimme suunnaksi Helsingin.

Auton jätimme Itäkeskukselle, josta kikkailimme itsemme Sörnäisten kautta kisahallille. Olimme paikalla hyvissä ajoin ennen klo 13, joten haimme rauhassa lähtönumerot, paidat ja kiertelimme tsekkailemassa expo kaupan tarjoukset. Ehdimme vielä vallan hyvin pyörähtämään keskustaan lounaalle ja pariin kauppaa ennen omaan starttiin valmistautumista. 15:40 veimme tavarat varustesäilytykseen ja otimme kevyen lämmittelyhölkän kohti Mäntymäentietä ja lähtöaluetta.

ITSE KISA

Olimme pinkissä ryhmässä, eli lähdimme liikkeelle  16:05. Ennen varsinaista starttia oli yhteinen alkulämppä, joka nostatti kivasti kisatunnelmaa. Tässä vaiheessa oma juoksumotivaatiokin alkoi löytymään ja odotin reitille päässyä jo hyvällä jännityksellä. Päätimme aloittaa oikeasti rauhallisella temmolla ja katsoa sitten 10 kilomertin kohdalla, josko tahtia on mahdollista kiristää. Lähdimme siis liikkeelle niinkin rauhallisella vauhdilla, kuin 6:30min/km. Molemmilla oli harjoittelu jäänyt aika huonoille kantimille, itselle väsymyksen ja kaverilla talvisen keuhkokuumeen takia.

Ensimmäiset 5 kilometriä meni ihan mukavasti, jännitys tasaantui ja juoksu kulki kohtuullisen hyvin. Huvitti kuinka juoksussa oli samaa alkujännitystä, kuin ensimmäisellä puolimaratonilla aikoinaan. Ja olihan tämä tavallaan ensimmäinen, ainakin sitten synnytyksen ja juoksun uudelleen aloittamisen. Keli oli edelleen ihan super hyvä ja uusi reitti tarjosi alusta asti super kivoja maisemia juoksijoille.

New Balance oli vahvasti mukana sponssaamassa tapahtumaa

Valitettavasti hyvä olo alkoi karista tuon ekan vitosen jälkeen. Minulla oli ensinnäkin jano koko aika, vaikka olin juonut reilusti etukäteen ja vielä juuri ennen lähtöä. Vaikka otin juomapisteellä sekä urheilujuomaa että vettä, ei jano hävinnyt kokonaan. Jano oli ja pysyikin mukana koko kisan ajan. Samoin siinä vitosen jälkeen alkoi oikeassa jalkapohjassa tuntumaan vesirakkula, juuri sopivasti sellaisessa kohdassa, että varmasti kipuili joka askeleella. Rakkoja tai huonoa nesteytystä mulla ei ole ollut tähän asti yhdessäkään kisassa, joten ihan uusia fiiliksiä mulle.

Kymppiin päästyä oli pakko todeta, että vauhtia ei ainakaan nostettaisi loppumatkan ajaksi. Ja jos rakot jalassa ja nestehukka ei ollut tarpeeksi, tuli siinä 12km tienoilla vanha ystäväni pistävä polvikipu mukaan juhliin. Olin unohtanut kokonaan teippailla polven, sillä en tosiaan ole pitkään aikaan yli 10km lenkkejä asfaltilla tallannut. Sanoinkin kaverille, että pitää 15km huoltopisteellä tehdä päätös jakosta tai keskeytyksestä, sillä siinä pääsisi vielä kätevästi taksilla takaisin keskustaan (Helsingin taksit hoitivat keskeyttäjien kuljetukset tapahtuman aikana).  Vaihdoimme siinä matkan aikana muutaman sanan Juoksujalka vipattaa blogin kirjoittajan ja HCR-street teamista tutun Merituulin kanssa. Hänelläkään ei ollut menossa unelmien juoksukisa, mutta jotenkin hän jaksoi olla silti hymyssä suin. Tuli itsellekin heti parempi fiilis ja tsemppausten jälkeen jatkettiin omaa juoksuamme.

”Nyt on lyhyempi kun työmatka!” ”Nyt enää 1,5 kilsaa!” ”Nyt enää kilsa ja sehän myä juostaan… paitsi toi viiminen ylämäki sillalle”

15 kilometrin huoltopiste tuli ja päätin vielä jatkaa juoksua. Kaveri lohdutti, että nyt meillä on enää ”Kirkkojärven lenkki” jälellä, jota siis usein juoksemme yhdessä lyhyenä lenkkinä kotona. Polvikipu hellitti jonkun verran, mutta nestehukka oli ja pysyi, samoin rakko jalassa puhkesi ennen viimeisiä kilsoja. Onneksi mukana oli kaveri, joka tsemppasi ja jolla juoksu ei varsinaisesti ollut sen helpompaa. Aina uuden kilometrikyltin kohdalla tuuletimme ja mietimme, kuinka vähän matkaa on enää jäljellä. ”Nyt on lyhyempi kun työmatka!” ”Nyt enää 1,5 kilsaa!” ”Nyt enää kilsa ja sehän myä juostaan… paitsi toi viiminen ylämäki sillalle”.

MAALISSA!

Voi sitä helpotusta, kun stadionin torni tuli näkyviin! Jotenkin olin ehtinyt miettiä, josko tämä olisi ensimmäinen kisa, jonka joudun keskeyttämään. Jostain syystä keskeyttäminen on mulle tosi korkean kynnyksen takana, vaikka se olisi ehkä ollut monessa kohtaa ihan fiksu valinta. Kävimme nappaamassa Sportyfeel seinän luona maalikuvat ja vaihdoimme kentällä muutaman sanan tuttujen Street teamilaisten kanssa. Otettiin parit yhteiskuvat someen ja suunnattiin maalihuollon kautta kohti varustesäilytystä. Olimme liikenteessä omalla autolla, joten päätimme lähteä kotimatkalle ilman välisuihkuja.

Juoksujalka vipattaa!- blogin Merituulin kanssa maalituuletukset 🙂

Kaikesta huolimatta tapahtumasta jäi hyvä mieli. Ajallisesti juoksin kaikkien aikojen hitaimman puolikkaani (02:22), mutta toisaalta taas sain kaivettua jostain sen korvien välisen sisun ja tahdon päästä maaliin. Tämä oli samalla ensimmäinen juoksu numerolappu rinnassa sitten raskauden ja synnytyksen, joten senkin puolesta pelkkä maaliin päässy riitti hyvin. Onneksi mukana oli samoilla tavotteilla kisaan starttaava kaveri, jolloin matka kului suhteellisen joutuisasti maisemista ja seurasta nauttien.

HCR on siitä kiva tapahtuma, että siellä juoksee samalla reitillä niin ensimmäistä puolikastaan selättävät kuin kovan luokan juoksukonkarit. Yleinen fiilis on aina ollut tsemppaavan positiivinen ja matkan varrella tulee herkästi höpöteltyä muiden juoksijoiden kanssa.  Näin hyvällä kelillä reitillä oli paljon kannustajia ja nimien lukiessa numerolapuissa kuuli välillä myös henkilökohtaisia kannustuksia. Reittiä oli uudistettu entisestään ja ei muuta kun iso peukku tälle! Tykkäsin isosti ranta- ja metsäreiteistä, samoin viimeisten kilometrien laskupainotteisuudesta. On huomattavasti juoksijaystävällisempää laittaa reitin loppuun alamäkeä kuin 100m ennen maalia jyrkkää ylämäkeä 😀

Kiitos tsempeistä ja juoksuseurasta Virpille 🙂

Ensi vuonna sitten ihan OIKEASTI se kahden tunnin rajan alitus ja kunnon harjoittelu alle. Nyt on vielä mahtava early bird- tarjous voimassa, jolla pääset osallistumaan 19.05.2018 juostavaan kisaan 35 eurolla! Tarjous voimassa 31.07.2017 asti. Lähdehän haastamaan itsesi ja ilmoittaudu TÄSTÄ

 

Kommentit

  • Liisa

    Vau, onnea! Oli kiva lukea tätä kertomusta.

    Mä harjoittelin jossakin vaiheessa ihan tosissani puolikkaalle, mutten koskaan uskaltanut oikeesti osallistua. Eniten itselläni pitkillä lenkeillä aiheutti ongelmia vatsa. Jotenkin alkoi jännittää niin paljon etten uskaltanut edes kokeilla. Mahdollinen keskeytys tuntui samalta kuin häviö etukäteen. Nyt tuntuu vain, että olin nynny.

    Viime aikoina olen juossut niin vähän, että on turha lähteä kylmiltään repimään. Lähinnä olen heittänyt fiilistelylenkkejä hölkäten. Ensi kesään mennessä ehtis kyllä vielä treenata. Sama vatsaongelma vaivaa tosin edelleen.

    • Jenni

      Harmi, että et ole itse puolikkaalle asti uskaltanut! Kokemuksena tosi hyvä, vaikkakin aina ekaa kertaa lähtiessä jännittää super paljon, pääseekö sitä maaliin asti ollenkaan.

      Mulla on ollut tuo vatsa aina juoksun suhteen ongelmana, taisin siitä joku aikaa sitten kirjoitellakin nimellä ”Juoksijan vatsa” (en nyt tähän hätään puhelimella pysty linkkaamaan tuota postausta). Nyt raskauden jälkeen vaiva on vaan korostunut ja joudunkin tosi tarkkaan miettimään lenkkipäivinä, mitä suuhuni laitan ennen ja jälkeen juoksun. Ruisleipä on selkeästi yksi pahimmista ennen juoksua :/.

      Mullakin keskeytys on tuntunut aina jotenkin tosi isolt jutulta, vaikka eihän se sitä ole. Huippukuntoinen juoksijakin saattaa joutua keskeyttämään ja ensikertalainen saattaa päästä lentävällä asekeleella maaliin asti 🙂 Eli keskeytyksen pelossa ei kannata jättää osallistumatta 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.