VALIKKO
19.4.2017 22:14

Ulver – The Assassination of Julius Caesar (2017)

Wikipedian määritelmän mukaan Ulverin tuorein tuotos The Assassination of Julius Caesar on kokonaisuudessaan yhtyeen kolmastoista täysilaidallinen. Tästä faktasta huolimatta neljä edellistä albumia; kaksi puoliliveä, psykedeelinen cover-levy sekä Sunn O)))-yhteistyö, tuntuvat enemmän sivutuotoksilta ja edellinen niin sanotusti normaali studioalbumi oli kuuden vuoden takainen Wars of the Roses (2011). Mutta eipä yhtyettä voi laiskaksi väittää, kun mainittujen lisäksi vuoden takainen semilivelevy ATGCLVLSSCAP sai jatkoa jo loppuvuodesta Riverhead-soundtrackin myötä.

Voinen väittää Ulverin kärsineen jonkinasteisesta tasapaksuisuudesta ja kehää kiertävästä luonteesta sitten täydellisyyttä hipovan Shadows of the Sunin (2007), vaikka kaikki senkin jälkeiset albumit ovat ainakin minulle maistuneet. Sinänsä itsensä toistaminen ei ole ihme, kun kaikki vähänkään pidemmät kokonaisuudet yhteenlaskettuna julkaisutahti on Bergtattista (1995) alkaen noin levy per vuosi. Kun yhtye sitten päätti ilmoitella tästä albumista mainiten sen olevan poppilevy, olivat odotukset pitkästä aikaa melko korkealla juurikin siitä syystä, että yhtyeen aiemmin niin sulavan kameleonttimaiseen ja uudishenkiseen luonteeseen se uudistuminen nimen omaan juuri sopiikin täydellisesti.

Poppilevy ei tietenkään tarkoita poppia sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jo ensimmäinen singlelohkaisu Nemoralia toi kummasti mieleen muun muassa Depeche Moden, David Bowien ja Massive Attackin. Ulverin mittakaavalla tämä voi jo hyvinkin tarkoittaa poppia. Samoilla sävyillä jatkaa levyn hypnoottisimmat yhdeksän ja puoli minuuttia tarjoava, yhden junnaavan bassolinjan päälle kasattu psykedeelinen Rolling Stone.

Vaikka yllätysmomentin varjolla päälle vyöryvä biisikaksikko saakin hilajiseksi, varsinainen, kenties tasaisempi, mutta myös varmempi kappalemateriaali lähtee juoksemaan So Falls the Worldista, jossa Shadows of the Sunin tyylinen maalailu kohtaa Pet Shop Boysin tapaisen elektrosäksätyksen. Kaunis, tunnelmallinen, liki herkkä Southern Gothic potkii koko kasarielektrohittigenreä haaroväliin, niin että Depeche Modeakin itkettäisi. Kristofferin pehmeä laulanta on venynyt suuntaan jos toiseenkin, mutta viimeisillä levyillä suoritus on ollut tasaisen varmaan. Tässä aihiossa jyhkeä tulkinta tuntuu saavan täysin uusia tummia ulottuvuuksia.

Soundimaailma ja melodiat tuovat monin paikoin mieleen kaiken mitä yhtye on luonut Blood Insiden jälkeen, mutta konsepti tuntuu Julius Caesarilla olevan hivenen suoraviivaisempi. Angelus Novus tarjoilee viipyilevän hämäriä tunnelmia, josta jatketaan kierolla tavalla pirteämmällä, mutta alakulotteisella synapoppiteoksella Transverberation. Ulveria on voinut kuvailla melkein millä tahansa adjektiivilla, mutta tarttuva ei ainakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana ole tullut mieleen. Nyt sekin on koettu. Kenties tarttuvinta kertoa on luvassa kappaleessa 1969. Päätösraita, noin kahdeksan minuutin liki trancemainen Coming Home, irrottautuu tarttuvista iskusävelmistä hetkistä ajaen kuuntelijan unenomaiseen horrokseen, josta onkin helppoa napauttaa levy uusintakierrokselle.

The Assassination of Julius Caesar tuo vaihteeksi jotain uutta Ulverin musiikilliseen ulkomuotoon. Tavallaan tämä ei yllätä, mutta viimeisimmät albumit huomioiden suunta on toinen kuin olisi pahimmillaan voinut odottaa. Albumin viehätys piileekin siinä, mitä Ulverin kuunteleminen oli noin 15 vuotta sitten kun ensimmäisiä kertoja tutustui yhtyeen tuotantoon. Jokainen albumi oli erilainen, melkein oma maailmansa. Tasaisen välivaiheen jälkeen tuntuu jälleen siltä, että Ulver on luonut nahkansa ja löytänyt sisäisen sutensa.

4,5/5

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.