VALIKKO
11.4.2017 19:15

Miten olisi Balmuir Shop?

Oi että, oli iloinen asia, että Balmuir oli avannut Ouluun helmikuussa Balmuir Brand Storen! Kovasti olin olettanut jo aiemmin, että Balmuirilla olisi oma liike Oulussa. Mutta siitä kaupungista sai vain hyvin rajoitettua valikoimaa Vimasta, Sokokselta ja Stockalta. Mutta helmikuussa tilanne muuttui, ja arvasin että suuntaisin sinne varmasti seuraavalla Oulun reissullani ( ja varmasti vielä seuraavalla, ja seuraavalla.. ). Tämä liike sijaitsee aivan Kauppakeskus Valkeaa vastapäätä Kauppurienkadun kulmassa, isossa liikehuoneistossa – joka varmasti ei jää huomaamatta! Myymälää kaavaillaan ilmeisesti myöskin Helsinkiin, ja Oulun liikkeestä tuleekin ns. ”harjoittelukauppa”, jonka avulla viilataan uusia avauksia.

Sisäänastuessani vastassa oli iloiset kasvot, ja sain luvan kuvata blogiini kuvia. Toki samalla reissulla tuli hankittua kuvien kautta myöskin ystävälle tilauksesta tuotteita, kotiinkuljetuksella minun auton kyydissäni. Ilokseni liikkeessä oli laajan valikoiman lisäksi paljon tarjoustuotteita monesta tuoteryhmästä. Esimerkiksi lajitelma huiveja, myös suosittua Lombardia huivia oli -50%, että vinkvink Oululaiset! Edullisesti löytyi myös Kid mohair huivia, huonetuoksuja, tyynynpäällisiä, pyyhkeitä, avaimenperiä ja montaa muutakin tuotetta. Balmuirin laadukkaita kynttilöitä -50% hintaan, ja minäkin nappasin muunmuassa suuren pallokynttilän kotiin kymmenen euron hintaan.

Oululainen Heidi Jaara on perustanut Balmuir-merkin kymmenen vuotta sitten. Ja yritys toimiikin maailmanlaajuisesti Oulun Ruskosta käsin. Kuulemma Balmurin huivit valmistetaan samoissa tehtaissa kuin esimerkiksi Louis Vuittonin huivit. Olipa miten oli, hinta-laatusuhde Balmuirin huiveissa on ehdottomasti paikoillaan!

Kaikenkaikkiaan tämä Oulun liike oli todellinen yllätys. Ja minullekin avasi vielä enemmän koko Balmuirin valikoimaa. Monta juttua olisin kyllä mieluusti kotiuttanut, mutta tällä kertaa rahapussi oli kanssani erimieltä – vaikka kahden kassin kera ulos poistuinkin. Ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän liikkeeseen, ja mikäli ymmärsin oikein, tuotteita voi myös tilata omaan kotiosoitteeseen. Mutta arvaatteko, mitähän muuta mun mukaani lähti kuin kynttilä?

Mitä olet mieltä, pistäytyisitkö mieluummin kivijalkamyymälässä katsomassa tuotteita ennen ostopäätöstä vai tilaisitko netistä? Jos vaikka Jyväskylään tulisi Balmuirin Pop Up-myymälä, mitä olisit mieltä – kävisitkö? Ja osaatko ehkä arvata, mitä mahdoin täältä kotiuttaa?

Niin ja Balmuiria saa myös netin kautta, jos ei oo Ouluun asiaa. www.balmuir.fi

Kommentit

  • Nicola

    Täytyykin käydä tutustumassa,kun jonkin verran tulee Oulussa käytyä ja liikuttua. Näyttää todella mielenkiintoiselta kaupalta ja ehdottomasti käymisen arvoiselta paikalta. 🙂

    • Henna

      Kiva kuulla, ehdottomasti tutustumaan!
      ja tätä ei voi olla näkemättä 🙂

  • Nina

    Omaan makuun Balmuirin tuotteet ovat aivan liian kalliita vaikkakin varmasti laadukkaita. Noh, ei sitä tiedä vaikka joskus niihin ihastuisi mutta toistaiseksi en omista mitään Balmuirin tuotetta. 🙂

    • Henna

      Siitäpä tämä olikin hyvä liike, kun oli paljon tarjouksia 😉

  • Minnea/Minnean muruja

    Tykkään Balmuirin huiveista tosi paljon, ovat niin laadukkaita ja pehmeitä. Jos asuisin Oulun suunnalla, niin varmasti kävisin hypistelemässä tuotteita 😀

    Ja joo, Jyväskylään ehdottomasti pop up! Minä ainakin kävisin!

    • Henna

      Pop up olis ihan huippu juttu Jyväskylään 🙂

    • Henna

      On on <3 Varsinkin huivihullulle vaarallinen paikka 😉

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.