VALIKKO
24.8.2016 16:40

Joutuuko Suomi perikatoon ilman urheiluidoleita?

Kuten aina urheilun arvokisojen jälkeen, olemme tälläkin kertaa saaneet nauttia kisojen jälkeisestä syyttelykierroksesta, voivottelusta ja vähintäänkin apokalyptisista näkymistä. Mitalien vähäinen määrä ennustaa vieläkin pahempaa talousahdinkoa, lihavuusepidemiaa ja suomalaisen yhtenäisyyden rippeiden murenemista. Ruodinnan kohteeksi ovat päätyneet niin ikään urheilun rahoitusjärjestelmä kuin akateemiset äiditkin, jotka ovat anastaneet vallan nössyköiltä urheilusediltä.

Huippu-urheilu ei kiinnosta itseäni juuri pätkääkään, joten Olympiakomitea ja sedät saavat keitellä keittoaan rauhassa. Huippu-urheilun keskustelussa nousee aina esiin yksi kortti, jota en voi olla ohittamatta. Se on idolikortti.

Sekä huippu-urheilun johdon että kansan syvimpien rivien kommenttien perusteella näyttää siltä, että suomalainen kansakunta joutuu perikatoon, jos sillä ei ole urheilullisia esikuvia. Lapset eivät yksinkertaisesti opi liikkumaan ilman idoleita.

En väheksy yhdenkään esikuvaksi nousseen urheilijan valintoja, uhrauksia ja tavoitteita. Päinvastoin. Ihailen kaikkia ihmisiä, joilla on tavoitteita – ja intohimoa. Silti en jaksa lakata ihmettelemästä urheiluun liittyvän idolisoinnin logiikkaa.

Silmissäni tämä ”ilman esikuvia ei ole liikkuvia kansalaisia” -ajattelu perustuu kieroutuneille olettamuksille siitä, että olympialaisissa saavutetut mitalit synnyttävät kansallisia esikuvia (jotka ovat tietenkin tärkeämpiä kuin kansainväliset esikuvat). Jollain kummallisella logiikalla tämä suomalaisten esikuvien syntyminen johtaa siihen, että ”vaikkapa vantaalainen nuori lähtee kansantaloutta edistävälle juoksulenkille”, kuten Pullinen ilmaisee NYT-liitteen kolumnissaan.

Epäilemättä idoleilla on jonkinlaista vaikutusta siihen, että lapset lähtevät kokeilemaan uutta urheilulajia, mutta kansanterveydellisessä ja -taloudellisessa mittakaavassa nämä vaikutukset jäävät auttamattoman pieniksi. Kun lapsi on aloittanut jonkin lajin, idolia suuremmaksi tekijäksi nousee se, onko hänen perheellään varaa maksaa harrastuksesta.

Toisaalta käyty idolikeskustelu heijastaa suomalaisen urheilukeskustelun konservatiivisuutta. Se tavoittelee lisää rahaa lajeille, joissa idoleita on jo. Keskustelun perusteella tarvitsemme lisää jääkiekkoilijoita ja jalkapalloilijoita. (Ja jos mahdollista, niin ehkä uusi Paavo Nurmikin.) Miksi?

Jos oikein tarkkaavaisia ollaan: Nykypäivän suuret urheiluidolit syntyvät siellä, missä on jo rahaa. Bisnes, media ja viihde ovat erottamaton osa urheilua. Ne synnyttävät koneiston, jossa urheiluidolit syntyvät viihdebisneksen välineiksi – ja siinä on kyse aivain muusta kuin kansanterveydellisistä tavoitteista.

Samalla unohdamme helposti, että urheiluidoleita syntyy ilman suuria rahoja varsinkin nuorisokulttuurisissa lajeissa, kuten skeittauksessa tai BMX-pyöräilyssä. Ihan vain, koska internet.

Loppuun haluan lohduttaa kaikkia suomalaisten liikkumisen puolesta huolestuneita. Tiedättekö, mikä suomalaisia oikeasti liikuttaa? Kevyenliikenteenväylät ja metsät. Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan suomalaiset liikkuvat todella eniten kevyenliikenteen väylillä ja luonnossa kulkevilla ulkoilureiteillä.

Seuraava kysymys: Tiedättekö, mikä saa ihmiset hakeutumaan jalankulkuväylille ja ulkoilureiteille? Tämä on osin salaisuus, sillä eihän kukaan halua myöntää, ettei suomalaisia liikuta yksikään huippu-urheilija – vaan ihmisen paras ystävä, koira.

Suomessa on noin 500 000 rekisteröityä koiraa. Luvun päälle tulevat rekisteröimättömät koirat: Kennelliiton arvioiden mukaan Suomessa on ainakin 650 000 koiraa. Samojen arvioiden mukaan joka viidennessä suomalaisessa taloudessa on koira. Huhhuh. Kaikki 650 000 koiraa tarvitsevat päivittäin ulkoilutusta.

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kihun arvioiden mukaan vuosina 2009-2010 Suomessa oli 357 000 jalkapallon harrastajaa – tämä käsittää siis kaikki, jotka vähänkään höntsäilevät lajin parissa. Koiria on Suomessa lähes kaksinkertainen määrä jalkapalloilijoihin verrattuna. Ja ne liikuttavat todennäköisesti useampaa kuin yhtä ihmistä.

Olemme perikadossa sitten, kun meillä ei ole yhtään koiraa.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.