VALIKKO
10.3.2016 15:53

Kun koulutusta uudistettiin ja uudistettiin

IMG_20160309_142352

Enää ei ole kyse opiskelijoista, kyse on kaikista: koulutusleikkaukset ovat uhka Suomen kilpailukyvylle, tulevaisuuden työelämälle ja tasa-arvolle. Tämän takia kirjoitan tänne blogiin poikkeuksellisen kantaaottavan tekstin.

90-luvun laman aikana nähtiin viisaasti, että työllisyyslukujen pyöriessä pohjamudissaan kannattaa panostaa koulutukseen. Tuloeroja saatiin kavennettua ja talous nousuun. Nykyhallitus kieltäytyy katsomatta silmiin kauaskantoisia seurauksia, joita yhteensä miljardien eurojen koulutus”uudistukset” (lue leikkaukset) tuovat mukanaan. Suomalaisesta korkeatasoisesta ja tasa-arvoisesta koulutuksesta riippuvat yhteiskuntamme demokratian toimivuus ja koko yhteiskunnan vakaus.

Olin eilen 9.3.2016 osoittamassa mieltä #koulutuslupausmielenosoituksessa opintotukileikkauksia vastaan. Mielenosoituskulkueessa todistin yksittäistä uhkaavaa tilannetta, jossa eräs mies huuteli ja elehti aggressiivisesti mielenosoittajajoukossa ollutta miestä kohtaan. Mitään vakavampaa ei tapahtunut vaan ”hyökkääjä” lähinnä toisteli mantraa siitä, kuinka hän on itse maksanut oman koulutuksensa (ja sivulauseessa mainiten melkein kaiken muunkin) ja että kuinka te opiskelijat kehtaatte!

Tilanne tuntui aluksi absurdilta, mutta tarkemmin ajateltuna se ilmensi hyvin nykyistä hiukan passiivis-aggressiivista keskusteluilmapiiriä. Monet sedät ja tädit, jotka tulevat kommentoimaan ”että kyllä minäkin lainarahalla opiskelin”, eivät tunnu ymmärtävän, että opintotuki- ja koulutusleikkauksia vastustavat opiskelijat eivät puolusta varsinaisesti omia etujaan vaan koulutusta itseisarvona.

Lähes joka kevät raahaudun opintotukimielenosoituksiin ja siinä välissä muihin koulutukseen liittyviin mielenosoituksiin, vaikka opintotukeen kohdistuvat leikkaukset eivät ehdi koskettaa minua. Kyse ei ole suoraan minun toimeentulostani ja eduistani (vaikka monta vuotta tässä ehdinkin vielä opiskella) – vaan minua nuorempien ihmisten toimeentulosta ja koulutuksesta. Kyse on Suomen tulevaisuudesta.

Aloitin opintoni Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2008. On vääjäämätön fakta, että tuolloin korkeakoulutus oli huomattavasti resurssoidumpaa kuin ensi syksynä opintonsa aloittavilla. Tilanne on kaikin puolin heikompi: opetuksen, tutkimuksen ja opiskelijan toimeentulon osalta.

Olen kuluneen vajaan kahdeksan vuoden aikana seurannut tarkkaan koulutuksen tilannetta tavallisena opiskelijana, opiskelija-aktiivina, yliopiston hallinnon opiskelijaedustajana, oman alan työntekijänä – ja jälleen kerran uutena fuksina.

Koulutuksesta supistaminen alkoi viattomasti kahvitarjoiluiden vähentämisenä yliopiston päättävien elimien kokouksissa. Hyvin pian se siirtyi keskusteluun siitä, kuinka massaopetuksen määrää saataisiin lisättyä henkilökohtaisen opetuksen kustannuksella. Joillekin aloille massaluennot sopivat, ei siinä mitään. Kyse on kuitenkin diskurssista, jonka puitteissa keskustellaan opetuksen heikentämisestä taloudellisten resurssien vuoksi.

Tässä yhteydessä tulee myös huomata, että kyseisen diskurssin alku sijoittuu suunnilleen siihen ajankohtaan, kun yliopistot säätiöitiin vuonna 2009 – siis käytännössä yksityistettiin. Kun SSS-hallitus puhuu nyt korkeakoulutuksen uudistamisesta, he tahtovat unohtaa, että yliopistoja juuri uudistettiin. Yksikään organisaatio ei kestä uudistuksia uudistusten päälle.

Joitakin hyötyjä edellisestä yliopistouudistuksesta oli, mutta perusopiskelijan näkökulmasta se tarkoitti oikeastaan sitä kuin olisi siirtynyt yritykseen opiskelemaan. Tulostavoitteet kasvoivat ja strategia muuttui. Muuten hyvä, mutta yrityksessä työskennellessään työntekijä saa palkkaa. 

Nyt opiskelijan palkka on vain pienentynyt. Tässä yhteydessä en käsitä opiskelijan palkkaa vain valtion maksamana opintotukena vaan myös opiskelijan saamana opetuksena. Valitettava tosiseikka on, että monilta osin yliopisto-opetuksen laatu on heikentynyt ja yksipuolistunut. Opiskelija saa nykyään vähemmän yksilöllistä ohjausta ja tukea, eikä yliopistoilla ei ole varaa palkata pätevää henkilökuntaa. Yliopistojen perusrakenteet ovat yksinkertaisesti kärsineet.

Varsinkin Aalto-yliopistossa opiskellessani yksi seikka on pistänyt silmään. Siinä, missä tämän ”yrityksen” perusrakenteet eli laadukas perusopetus on kärsinyt, on panostettu yliopiston imagoon kosmeettisin keinoin. Enemmän tai vähemmän kaikki yliopistot pyrkivät erottumaan visuaalisella ilmeellään ja kaikenmaailman erikoislisäosilla. Aalto-yliopistossa ovat tulleet tutuiksi erilaiset pop up-kokeilut, factoryt, brainstormaukset, workshopit ja ja ja.. 

Yritysmaailmassa työskentelevät ymmärtävät varmaan, että tilanne on vähän sama kuin, että yritys keskittyisi brainstormaamaan ja päivittämään yrityksen sometilejä kaiket päivät, ilman että kukaan keskittyy perustyöhön – asioiden tekemiseen ja kehittämiseen läpi organisaation.

Yrityksen kilpailukykyyn tällainen voi vaikuttaa positiivisesti hetkellisesti – muutama innovaatioikin saattaa syntyä. Innovaatioista ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, ellei kukaan osaa kehittää niitä alkuinnostuksen jälkeen eteenpäin. Kehittäminen vaatii kovaa osaamista ja työstämistä (tutkimista) – siis sitä perushommaa, jota nykyinen hallitus väheksyy. Mikäli perustyöhön ja työntekijöihin ei panosteta, ei yritys toimi.

Minun mielestäni yliopiston ei ole tarkoitus olla kuten yritys – mutta sille tielle ollaan jo lähdetty. Aiemmin yliopistoilla ja muilla korkeakouluilla oli tulostavoitetta ylevämpi tehtävä kouluttaa sivistyneitä, osaavia kansalaisia, jotka osaavat hyödyntää oppimiaan kykyjään. Välillisesti tämä kykyjen hyödyntäminen tarkoitti rahan tekemistä, mutta se ei ollut itseisarvo. Todellinen itseisarvo oli koulutus ja sivistys ja taloudellinen hyvinvointi oli sen tuottama hyöty.

Palatakseni vielä opintotukeen. Voisin kestää opintotuen heikennykset tuleville opiskelijoille, jos olisi mitään takeita siitä, että suomalainen korkeakoulujärjestelmä pystyisi tuottamaan kansainvälisesti korkeatasoista ja tasa-arvoista koulutusta. Nyt tilanne vaikuttaa heikolta. (Ja tässä mielessä opiskelijan lainanottokin on entistä isompi riski.) Leikkausten kokonaispaketti on yksinkertaisesti liian iso.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö opiskelijat haluaisi osallistua ”talkoisiin” ja ymmärtäisi leikkaustarpeita – kyse on arvovalinnoista. Opiskelijoilta ei jää huomaamatta, että hallitus keventää samaan aikaan uusien autojen verotusta, investoi uusiin navettoihin tai tekohengittää Talvivaaraa.

Jos on todella niin, että Suomessa ei kannata enää panostaa perinteiseen vientivalttiimme – korkeakoulutettuun väestöön, niin selvä. Se on arvovalinta, jolla lähdetään murentamaan koko suomalaisen yhteiskunnan perustaa. Kyse ei ole enää vain talkoista, joihin ”kaikki osallistuvat”.

Kommentit

    • Riikka

      Jep! Ymmärtäisipä hallituskin. Aamen.

  • Nimetön Sekä opiskelu- että työelämää kokenut

    Täyttä asiaa! Lisäyksellä, että opintoaikoja pitäisi pidentää pakollisilla työelämän harjoitteluilla eri vaiheissa opintoja. Tämä tukisi opiskelijan opintopolun suunnittelua vastaamaan paremmin sitä, mitä hän toivoo työltään opintojen jälkeen. Näin voitaisiin maksimoida teho (sekä taloudellinen että hyvinvointiin liittyvä) valmistuvista opiskelijoista yhteiskunnan hyväksi. Harjoittelusta tulee työpaikan maksaa palkkaa.

    • Riikka

      Olen täysin samaa mieltä, vaikka pakollisuudesta voikin olla montaa mieltä (esim. jos hakeutuu erityisesti tutkijaksi). Olen itsekin tehnyt oman alan töitä/harjoittelua opintojen ohella ja täysin palkallisena. Tämä kombo on ehdottomasti paras – etenkin opintojenohjaajana. Työelämässä tiiviisti opintojen ohessa olleessaan hahmottaa erityisen hyvin, millaiset opinnot tukevat omaa osaamista ja uraa. Joka tapauksessa, oli pakollista tai ei – opintojen ohessa työnteon merkitys tulisi tunnustaa kaikin puolin paremmin.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.