VALIKKO
12.5.2016 13:07

MAAILMALLA SUOMESSA: Roadtripillä länsirannikolla, kohti Pietarsaarta!

paluumuuttaja_fäböda2

Näin kesän korvalla ajattelin jakaa teille Suomeen suuntautuvia roadtrip-vinkkejä ja jatkaa alkukeväällä aloitettua MAAILMALLA SUOMESSA -postaussarjaa. Sarjan ensimmäisessä postauksessa vinkkasin Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan eksoottisista kasvihuoneista. Tähän aikaan vuodesta kannattaa niin ikään vierailla kasvitieteellisen puutarhan ulkotiloissa – kevään kukkaloisto on pian parhaimmillaan! Nyt kuitenkin suunnataan kolmessa postauksessa Suomen omalle länsirannikolle, jossa suomenruotsalaisuus ja merellisyys luovat ihan oman eksotiikkansa.

Viime kesän roadtripiä muistellessa ihmettelen yhä, kuinka iso ero Suomessa saattaa olla kahden kaupungin välillä, vaikka välimatkaa olisi vain vajaa 100 kilometriä. En ole kohdannut niin lyhyellä etäisyydellä kahta erilaisempaa kaupunkia kuin Vaasa ja Seinäjoki. Rannikolta siirtyminen sisämaahan näyttäytyy jotenkin kovin radikaalina: Vaasa on arvokkaine kivirakennuksineen eurooppalaisen kaupungin perikuva, kun Seinäjoki puolestaan on mataline kauppakeskuksineen ja hajautettuine asuinalueineen suomalaisen kaupungin täydellinen ilmentymä. Kyse on siis asukasluvultaan lähes saman kokoisista kaupungeista. Kun matkaatte Suomen länsiosissa, varautukaa kulttuurieroihin.

 

paluumuuttaja_baana

 

Tähän väliin on muuten pakko pahoitella kuvien laatua – ja sisältöä. Tulette näkemään ehtaa kesälomakuvastoa (selfieitä ja auton ikkunasta otettuja otoksia). Nautin roadtripillä lomasta, enkä raahannut mukana orjallisesti järjestelmäkameraa. Keskityin lähinnä videoimaan puhelimella poikaystäväni skeittaussessioita. Kenties saamme jonain päivänä nähdä tyttöystävä-version skeittileffasta.

Niin ranttaliksi emme pistäneet, ettemmekö olisi käyneet tarkastamassa matkan aikana muutamaa arkkitehtuuri- ja puutarhakohdetta, mutta pääasiallisesti nautimme ajamisesta, Suomen kesästä ja paikallisista kirpputoreista. Voitte vain kuvitella, että äidiltä lainattu (luokkansa vähiten kuluttava) citymaasturi oli palatessa huomattavasti täydempi kuin lähtiessä. Matkaan tarttui lukuisten lasiesineiden, maailman painavimman kietaisuhameen ja kissakuosisen esiliinan lisäksi nojatuoli 1970-luvulta.

Kesäiselle roadtripille suuntasimme suunnilleen heinäkuun puolessa välissä. Käytännössä kiersimme koko läntisen Suomen: Ensin junalla Helsingistä Jyväskylään hakemaan autoa, sieltä autolla maisemareittiä pitkin Nivalan mökille nurmikon leikkuuseen ja samana iltana Kannukseen sukuloimaan. Varsinainen roadtrip suuntasi Kannuksesta Pietarsaaren kautta Vaasan saaristoon Västerön saarelle pariksi yöksi. Saariston majapaikasta käsin vierailimme Raippaluodon sillalla sekä Vaasan keskustassa. Vaasasta siirryimme toviksi sukuloimaan jo mainittuun perisuomalaiseen kesäkaupunkiin Seinäjoelle. Seinäjoen jälkeen vuorossa oli iki-ihana Kristiinankaupunki. Lopulta päädyimme Porin Yyterin kautta takaisin Helsinkiin.

 

paluumuuttaja_aspegren_2

 

Tässä postauksessa esittelen reissun parhaimmat palat Pietarsaaresta. Kaupunki oli ensimmäinen varsinainen pysähdyskohteemme, jossa tosin emme yöpyneet. Ehdimme tekemään sitäkin enemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin mielelläni yöpynyt Pietarsaaressa Vaasan saariston sijasta, vaikka saaristossakin oli mukavaa. Nautin vain kovasti Pietarsaaren kaltaisten rannikon pikkukaupunkien tunnelmasta. Niissä näyttäytyy ripaus hienostuneisuutta, jopa lievää elitismiä, aimo annos maanläheistä suomenruotsalaisuutta ja vakiomäärä suomalaisen pikkupaikkakunnan  sisäänpäinkääntyneisyyttä. Oman jännityksensä luo se, että koko ajan pitää hiukan arvuutella selviätkö suomen kielellä. (Käytännössä selviää aina, mutta puhuisin kovin innokkaasti ruotsia ja sekös vasta olisi jännää, jos joku sitä ymmärtäisi…)

Pietarsaaren kaltaisissa rannikkokaupungeissa huomattavaa on, että usein vanha puurakennuskanta on säilynyt paremmin kuin missään Sisä-Suomen kaupungeissa. En tiedä, kuinka rannikokaupungeissa ihmiset ovat osanneet säilyttää vanhaa, sillä esimerkiksi täällä Jyväskylässä intouduttiin (pakonomaisesti) hävittämään 1960-luvulla siihen asti säilynyttä puukaupunkia.

 

paluumuuttaja_aspegren1

 

Pietarsaaressa suuntasimme ensiksi Aspegrenin pappilan puutarhaan. Siinä sitten oli reissun ainut puutarhakohde – mainio kohde olikin. Arvostan kovasti sitä, että historiallisissa kohteissa onnistutaan säilyttämään pala mennyttä niin, että se palvelee nykypäivää: Puutarhassa viljellään hyötykasveja pappilan päärakennuksessa olevan kahvilan käyttöön luonnonmukaisin menetelmin.

Aspegrenin pappilan puutarha on oiva esimerkki siitä, kuinka pappiloiden puutarhat toimivat aiemmin malliesimerkkinä kansalaisille hyötypuutarhan viljelystä. Samalla kaiken piti kuitenkin noudattaa maailman trendien mukaisesti muotopuutarhan oppeja. Aspegrenin puutarha onkin pyritty entisöimään vanhojen suunnitelmien mukaan. Pääpuutarhan lisäksi alueelta löytyy pienempiä teemakokonaisuuksia, kuten viehkeä Ruusupuutarha.

Nautimme pappilan Café Rosenlundissa päivän lounaan. Suosittelen nauttimaan vähintään kahvit pappilan hiekkapihalla ja nauttimaan puutarhaan avautuvista näkymistä.

 

paluumuuttaja_tupakkamakasiini1

 

paluumuuttaja_tupakkamakasiini2

 

Seuraava pysähdyskohde on suunnattu skeittareille, jotka nauttivat skeittauksesta post-industrialistisessa miljöössä. Pietarsaaren vanhan Tupakkamakasiinin pihalle on rakennettu melko kelpo skeittiparkki, joka lienee nuorison suosiossa. Me valtasimme sen hetkeksi keskellä kirkasta päivää. Tupakkamakasiinissa toimii myös Pietarsaaren kaupunginmuseon piste, jossa on usein taidenäyttelyitä.

Taidenäyttelyitä emme ehtineet tarkastamaan, sillä meillä oli kiire kirpputoreille. Pietarsaaressa on näet eläväinen kirpputorikulttuuri ja rannikon kirpputoreilta löytyy kuulemma paljon ruotsalaista lasitaidetta. Sitä mekin lähdimme katsastamaan. Kaupungista löytyy useita kirppiksiä, mutta me vierailimme suurimmissa. Rautatienkadulla sijaitsee vierekkäin kaksi isoa kirpputoria eli Loppis SBR ja kuuluisa Amida Hallen. Voin rehellisesti todeta, etten ole  kirpputorilla nähnyt yhtä paljon lasiesineitä (ja kokonaista taidehuonetta) kuin Amida Hallenissa.

 

paluumuuttaja_fäböda

 

Kesäinen Pietarsaari-päivämme päättyi hiukan keskustan ulkopuolelle aivan rannikon tuntumaan. Mikäli pidätte kauniissa merimaisemissa ruokailusta, suosittelen ehdottomasti suuntaamaan Fäboda Café & Kitcheniin. Kyseinen ravintola sijaitsee paikallisten suosimalla Fäbodan alueella, josta löytyy hienoja kallioita, hiekkarantoja ja dyynejä. Ravintolassa ruokailu oli ehdottomasti reissun hienoimpia elämyksiä: hyvää ruokaa ja henkeäsalpaavia maisemia. Suosittelen kokeilemaan etenkin paikallisia oluita, niiden valinnassa auttaa nuorekas ja erittäin ystävällinen henkilökunta.

Seuraavassa postauksessa pääsemme Vaasaan ja Seinäjoelle asti. Kannattaa jäädä kuulolle, sillä kyseessä on todella kaksi täysin erilaista kaupunkia. Nyt vielä viimeisten kouluhommien pariin, ennen kuin se kesä oikeasti tulee!

Käykääpä kaikki kesän alun kunniaksi tykkäämässä Paluumuuttajan Facebook-tilistä ja seuratkaa tapahtumia Instagramissa!

Kommentit

  • Anniina

    Kuulostaa ihanalta <3 Mäkin haluaisin toteuttaa kesällä jonkun Suomi-roadtripin. Vaasa on lähellä mun sydäntä, koska olen syntynyt siellä ja asunut elämäni ensimmäiset kuusi vuotta. Harvoin tulee kuitenkaan käytyä, muusta länsirannikosta puhumattakaan!

    • Riikka

      Suosittelen ehdottomasti kesäistä roadtrippiä – ja juuri länsirannikkoa. Siellä on välillä kuin ulkomailla! 😀 Vaasa oli kyllä kokoonsa nähden hieno kaupunki!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.