VALIKKO
8.9.2016 07:30

Hetki hemmottelua

DSC_1107

DSC_1115

DSC_1113

Huhheijakkaa, mikä viikko. Eipä ole iltaisinkaan juuri tarvinnut keksiä tekemistä, kun pojat ovat vihdoin päässeet unten maille: mies työreissulla, pojat tutuilla kierroksilla ja omat deadlinet just ja tässä – vähän vajaampikin yhtälö kyllä riittäisi jos toivoa saisi. No, muutama päivä ja sitten onneksi jo helpottaa.

Eilen keräsin kokoon kaikki tämän hetken kivoimmat hemmottelutuotteeni (tiesittekö, että Merakia saa vihdoin Jyväskylän Sokokselta), ja ajatuksissani vietin jo rentouttavaa iltaa ihonkuorinnan ja kasvonaamioiden parissa. Tosiasissa olin iltaan päästyäni jo niin puhki, ettei ajatus mistään muusta kuin pikaisesta teemukillisesta alla lämpimän peiton houkuttanut niin lainkaan – panostaminen tähän pienimuotoiseen kaunisteluhetkeen täytynee siis ottaa asiaksi tänään aivan uusin voimin.

DSC_1140

DSC_1117-2

DSC_1143

Olen ollut aikeissa tilata tanskalaisen Merakin käsisaippuoita nettikaupoista jo moneen kertaan, mutta homma on vaan aina jäänyt, milloin mistäkin syystä. Olipas siis ihanaa törmätä merkin tuotteisiin ihan täällä kotinurkilla – ja niin monta ihanuutta niitä olikin. Suolakuorinta tuoksuu aivan hurmaavalle, ja sen ainakin kovasti luvataan soveltuvan myös kuivalle iholle. Kuorinnan kaveriksi löysin myös mitä kauneimman kuivaharjan ja sopivasti rosoisen emalikulhon, ja tulipas tuosta kaunis setti kuin mikä. Bambukampakin on niin söpö. Sopisi vallan mainiosti vaikka tuparilahjaksi.

Tätä myöten toivottelen kauniita arjen palasia myös sinne ruudun toiselle puolelle.

Hanna

Kommentit

  • Ruut

    En ole tiennyt. Just Helsingissä näitä taas ihailin. Kiitos vinkistä 🙂

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.