VALIKKO
19.8.2016 16:31

Tälläydytään

DSC_1030

DSC_1045

DSC_1037

Meikäläinen kehitti tällä viikolla itselleen todellisen asukriisin, jollaiseen en ole onnekseni sortunut ihan hetkeen. Huomenna juhlistetaan ystäviemme häitä, ja vaikka vaatekaapistani kyllä löytyisi useampikin juhlaan sointuva pikkumekko, aiheutti säätiedote pienoista viime hetken paniikkia asuvalintaan. Elokuun hyytävässä viimassa päätin, että pitkät hihat ilmestyvät toivomus vaatimuslistalleni, eikä paikallisten kivijalkaputiikkien valikoima kyllä päässyt yllättämään mitenkään positiivisesti – kesämekot ovat jo hyllyistä veks, tilallaan vain syksyiset arkikuteet. Onneksi, voi onneksi, meiltä löytyy Marimekon oma myymälä ja sen ihana henkilökunta, sillä löytyihän se mekko kuitenkin – ja mikä parasta, tällä kuosilla tehdään mitä mainioin silmänkääntötemppu. Ei nimittäin haittaa ollenkaan, vaikka muu kaunistautuminen jäisi perinteiseen tapaansa kymmenen minuutin pikaehostukseen, sillä voi hyvin olla, ettei kukaan huomaa vilkaista kasvojani lainkaan 😉

DSC_1054

DSC_1027

Mekko on kuosiltaan ehdottomasti kreisein, jota olen lähivuosina käyttänyt, mutta samalla – ja ehkä juuri siksi – myös suuren hullaantumisen arvoinen. Malli on superihana Paola, pitkin hihoin ja midi-mittaisella, aavistuksen hulmuavalla helmalla. Juhlapukeutumisessa on kiva kokeilla niitä hulluimpiakin valintoja, sillä arkivaatteeni ovat useimmiten mallia simppeleistä simppelein. Tämän illan kriiseilyksi riittäneekin siis vielä edessä oleva kenkävalinta, jolle haasteita aiheuttaa se, ettei laatikoiden uumenista taida löytyä ainoatakaan mustaa korkkariparia… Lupaan vilauttaa lopullista valintaa snapchatin puolella!

DSC_1014

DSC_1016

Pienten herrojen juhlatamineet aiheuttivat myös pientä pohdintaa, kasvavathan taaperot pikavauhtia ulos vanhoista vaatteistaan. Tälläkin kertaa kasvupyrähdykset edellyttivät muutaman vaatteen päivittämistä uuteen. Juniori saa perinteisesti tyytyä vanhemman veljensä kutistuneisiin paitoihin, mutta sai hän kuitenkin aivan uuden rusetin juhla-asuaan koristamaan (eipä sillä, että kumpikaan herroista olisi osoittanut pienintäkään kiinnostusta vaatteidensa valintaan, olisivat varmasti tyytyväisimpiä aivan ilman rihmankiertämää).

Punainen rusetti on Mini Rodinin vanhaa mallistoa, ja sinipunaisen ihanuuden löysin kävelykadun uudesta Aaron´sista, joka tosin oikeasti kauppaa vaatteita vähän meidän pienokaisia vanhemmille herroille. Kauluspaitojen kaveriksi valitsin ihan vaan vaaleat farkut, mielestäni pienten lasten juhlaan tälläytymisen ei tarvitse olla niin viimeisen päälle, vaikkei paikalle tietysti ihan peruskollareissakaan ilmestytä. Kontrastit pelaavat omaan silmääni tässäkin, yhdistellään siis skarppia yläosaa rennompaan alaosaan. Lasten ei kuitenkaan tarvitse näyttää pikkuaikuisilta, sanoisin.

DSC_1025

Ja mitä muuten näiden tiettyjen pikkuaikuisten juhlintaan tulee, odotamme jokseenkin kauhunsekaisin tuntein, kuinka huominen päivä lähtee sujumaan. Nämä taitavat nimittäin olla tällä  kvartetilla ensimmäiset juhlat, joissa ei ole paikalla omia sukulaisiamme avustamassa poikien perässä pysymistä – luvassa siis lienee useita hikisiä juoksupyrähdyksiä sekä paljon sanallista suostuttelua. Häähistoriaammehan kuuluu esimerkiksi yksi alttarille karannut taapero, kyllä vain.

Ihanaa viikonloppua, niin juhlaan kuin arkeenkin!

Hanna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.