Tagi: opiskelu

Lukio vs amis

Vaikka yhteishaut ovat jo menneet muutamia viikkoja sitten, niin ajattelin silti kirjoittaa omista kokemuksistani, kumpi on parempi valinta lukio vai amis. Olen itse siis valmistunut ylioppilaaksi viime keväänä ja...

Annatko anteeksi?

Anteeksiantaminen on monelle hyvin vaikeaa. Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa SAARA, Sara Forsberg kertoi olleensa koulukiusattu. Hän sanoi antaneensa anteeksi, mutta ei pahimmalle kiusaajalleen. Samoin...

Viikonlopun suunnitelmat

Mulla on piiiitkästä aikaa viikonloppuvapaa töistä, joten mä istahdin eilen iltapäivällä bussiin ja hurautin muutaman sadan kilometrin matkan Kuusamoon. Olen ollut täällä viimeksi heinäkuun lopussa, joten...

Päiväni kuvina

Tällä viikolla maanantaina päätin toteuttaa päivä kuvina(ja teksteinä)-postauksen, sillä ne ovat monessa blogissa olleet pidettyjä ja tykkään itsekin niitä seurata. On hauska verrata toisen arkea omaan ja on...