VALIKKO

#vainanettejutut

26.1.2016 20:29

HERÄTYS SUOMALAISET

Mä oon sellanen ihminen, että innostun ihan super helposti. Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuoli ja oonkin aika helposti tulistuvaa sorttia. Harmaa välimaasto ei oikein kuulu mun sanavarastoon minkään suhteen. Vaikken tietenkään töissä näytä ärsyyntymistä, niin oon alkanu asteittain kypsyyn tähän suomalaisten tympeyteen. Kyllä, suomalaiset on aina ollu vähän juroo porukkaa. Ollaan melankolisia, kuuluu kulttuuriin blaablaa, mutta mun mielestä sillä ei pitäis olla mitään tekemistä käytöstapojen kanssa. En mäkään oo koskaan ollu mitenkään supersosiaalinen, mutta perus kohteliaisuus on ollu (onneks) aina itsestäänselvyys. On samaan aikaan aika huvittavaa ja turhauttavaa, ettei aikuiset ihmiset osaa moikata takaisin tai sanoo kiitos. Nää tosin on sellasia juttuja, mitkä toistuu päivästä toiseen ja siihen alkaa asiakaspalvelutyössä turtuun. Toki niitä räikeempiäkin tapauksia löytyy, mutta ne onkin sit taas oma stoorinsa. Miten tollasella käytöksellä voi ikinä pärjätä elämässä?

stoori01

kuva: picturequotes.com

Mun ärsytyspiikin nosti taas tän päivänen bussimatka. Istuin jonkun hevijantterin viereen, joka ennen omaa pysäkkiään alko vääntelehtiin tuolissaan merkiks, että mä jään nyt, päästätkö mut pois. Varmaan jokaselle tuttu tilanne. Joskus tekis mieli vaan esittää, ettei huomaa mitään niin tän vääntelehtijän ois pakko aukasta suunsa. En vaan voi uskoo että se ”jäisin tässä pois” ja ”kiitos” kaatais kenenkään maailmaa. Oikeesti. Mulle tulee rehellisesti sellanen fiilis, että on jotain henkisiä ongelmia jos on vaikeuksia avata ees sen kiitoksen verran suutaan. Voidaan pitää se suomalainen jurous ja varautuneisuus, mutta nyt ois korkee aika alkaa tsempata asian suhteen. Keväisen Lontoon reissun jälkeen huomas niin selkeesti kontrastin siinä käyttäytymisessä, että alko oikeesti ihan hävettää suomalaisten puolesta. Suurin osa on onneks ihan peruskohteliaita, mutta aivan liian paljon näkee sitä huonoo käyttäytymistä. Jos sait tätä lukiessa ees pienen pistoksen sisuskaluihin, niin tää oli wake up call just sulle. Herätys.

Kommentit

  • Jenna Alatalo

    Mun paniikkihäiriöinen poikakamu ei ikinä uskalla jäädä bussista pois, jos joku istuu hänen viereensä. Häntä ahdistaa jo se, että joku istuu viereen, puhumattakaan napin painamisesta, taikka saati sitten tuntemattomalle puhuminen.

    Muokin ärsyttää jos joku hytkyy vieressä, mutta kaikki ei oo ihan niin yksiselitteistä. Joten jos on itse niin rohkea, niin auttaa ujompaa ja kysyy vaikka, että jäätkö tässä pois. Ujous ja huonokäytöksisyys ei kulje rinta rinnan, mutta jos joku haistattaa vitut tai ei vaikka vastaa ollenkaan, niin siinä vaiheessa saa vasta syyttää huonoksi käyttäytyjäksi.

    • Anette Isoaho

      Kiitos kommentista! Tottakai paniikkihäiriöt sun muut on asia erikseen, ajattelinkin että se on itsestäänselvyys. Pointti oli se etten jaksa uskoa että kaikilla (tuntuu että joka toisella tuntemattomalla jonka kanssa kommunikoi) jotka vaikuttaa vaan epäkohteliaita olis jotain muuta taustalla kun se, ettei vaan viitti tai jaksa sanoa mitään.

  • Emmi

    Ei vitsi, allekirjotan joka ikisen sanan! Töissä ollessani aina tottakai tervehdin liikkeessä olevaa asiakasta ja välillä ihmetyttää kun vastaukseksi saa hölmistyneen tai jopa melkein pyöristyneen katseen – eikös tervehtiminen kuulu ihan normaaleihin käytöstapoihin? Ymmärrän sen että kaikille ei ole helppoa jutustella ventovieraan kanssa, mutta niinkuin sanoit, kyllä perus käytöstavat pitäisi edelleen olla hallussa.. Välillä kaipaaan niiiin takaisin Ruotsiin ja eniten ikävöin sitä ilmapiiriä ja avoimuutta mikä on ihan eri levelillä kun Suomessa.

    • Anette Isoaho

      Hassua miten Ruotsissakin on niin eri meininki vaikka ollaan naapureita! Kiinnostaa miten ja miks eri maihin on kehittyny niin eri tavat?! 😀 Tottakai esim. ilmasto vaikuttaa mielialaan ja sitä kautta käyttäytymiseen, mutta Ruotsin ja Suomen eroo ei voi sillä kyllä selittää miltään osin. Mielenkiintosta.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.