VALIKKO
10.1.2016 17:07

12 vai 35?

Tämän blogin lyhyen historian aikana on tullut useasti mainittua, että olen pieni nainen. Jo blogin nimi kertoo, että olen 147 cm pitkä. Olen siis lyhyt, pätkä, pikkuinen, taskuapina, jakojäännös tai kääpiö. Kaikilla näillä nimillä minua on kutsuttu.

Untuvatakki // Marc O´Polo , Kengät // Sorel , Housut // Vila , Pipo // Maximo , Huivi // Pieces

Untuvatakki // Marc O´Polo , Kengät // Sorel , Housut // Vila , Pipo // Maximo , Huivi // Pieces

Massasta poikkeavat ihmiset ovat maailman sivu olleet ihmisten ihmetyksen aiheena. Olet sitten vammautunut, poikkeuksellisen pitkä tai huomattavan ylipainoinen niin saat huomiota osaksesi. Valitettavasti se huomio useimmiten ei ole positiivista.

Yleensä ihmisille kuitenkin tulee melko varhain lapsena tietoisuus siitä mitä on soveliasta sanoa toiselle. Jostakin syystä usein fiksujen aikuisten ihmisten harkintakyky pettää. Itseäni ei koskaan ole häirinnyt jos lapset spontaanisti kummastelevat maailmaa ja siellä olevia erilaisuuksia. Minulla on kokemusta pienenä aikuisena elämisestä, joten kerron siitä.

Minut on pysäytetty kaupungilla ja kysytty pituuttani sekä ikääni. Minulta on kaupan lihatiskillä tiedusteltu, ovatko lapset omiani ja olenko kenties synnyttänyt heidät alakautta? Tuntematon ihminen on kaapannut minut syliinsä ja perustelut asiaa sillä, että ”oli pakko kokeilla paljonko sä painat?”. Painoani, pituuttani ja vaatimatonta kuppikokoani on kysytty varsin yllättävissä tilanteissa.

Esikoista odottaessani pohdin jo lapun laittamista otsaani. Muotoilin mielessäni tekstiä jossa kertoisin olevani aikuinen, naimisissa oleva ja pitkään raskaudesta haaveillut nainen. Sen verran pitkiä, hämmästyneitä ja sääliviä ihmisten katseet olivat.

DSCF2835

Ammattitaitoani ja äitiyttäni on epäilty. Minulta on työelämässä kysytty olenko varma, että tiedän mitä teen. Minulle on lapsen sairaalakäynnin yhteydessä lyöty räikeästi otsaan vastuuttoman nuoren vanhemman leima.

DSCF2841

En onneksi loukkaannu herkästi. Suurin osa tilanteista on ollut omasta mielestäni lähinnä huvittavia. Vitsailen usein koostani. En edes voi moittia ihmisiä heidän reaktioistaan. Miten suhtautua ihmiseen jos ei voi olla varma onko hän 12, 20 vai 35 -vuotias?

 

 

 

Kommentit

  • Tiia

    I so feel you! Mä oon 154cm ja tutulta kuulostaa 🙂 Jotenkin koomisin kautta aikain oli ehkä vanha rouva joka katsoi minua paheksuvasti kun tupakoin kaupungilla (olin tuolloin ehkä 27v?) ja huusi perään että: ”Mene kotias kasvamaan”. Kyllähän minä menisin jos se olis mahollista 😀 😀

     0
    • Liisa Souru

      Kiitos Tiia kommentista 🙂 Juuri tuollaisia on tapahtunut itsellenikin. Ehkä hulvattomin oli kun seisoin bussipysäkillä eräänä arkipäivänä, joitakin vuosia sitten, matkalla iltavuoroon. Paikalle sauvakäveli topakkaasti vanhempi rouva ja tokaisi, että: ”Jaa, eikös tänään koulua olekaan?”. Kerrankin oli hoksottimet kohdillaan ja vastasin: ”Jaa, en ole varma kun omat lapseni ovat vasta päiväkodissa”.

       0
  • Hanna Laine

    Tämä blogi on kyllä mielenkiintoinen luettava, koska voin verrata kokemuksiasi omiini. Meinasin tähän jo kirjoittaa pitkän kommentin, mutta sitten tuumasin että helpommalla pääsen kun vaan jäsentelen ajatukseni omaksi kirjoitukseksi ja julkaisen sen tässä joskus blogissani. 🙂 Kiitos inspiraatiosta!

     0
    • Liisa Souru

      Kiitos Hanna kommentista! Odotan kirjoitustasi, näin me saadaan toisiltamme ideoita 🙂

       0
  • Isosisko

    Minulle on jäänyt lähtemättömästi mieleen tunikan osto lastenosastolta, kun olit viimeisilläsi raskaana. Siinä seisoi toinen nainen vieressäni ja odotteli omaa kymmenvuotiastaan sovituskopista. Naisen ilme – kun tulit esittelemään vaatetta kopin oviaukkoon. Tai hulvaton messulipun osto, onneksi sinulla löytyy tuota huumorintajua! Ollaanhan me saatu mahtavat naurut monta kertaa..

     0
  • Inkeri Niiles

    Ihana Liisa. Olen tuntenut sinut koko ikäsi ja tiedän, että olet voimaa ja vauhtia täynnä joka sentilläsi niin kuin yleensä kaikki pienikokoiset ihmiset. Kun olit lapsi, kutsuimme sinua ja leikkikaveriasi ”Isoo Antti ja Liisa pien” -nimillä, vanhoja lauluja mukaellen. Kaikella rakkaudella. Sinä olet edelleen siro ja Antti vähemmän siro. Hyvä näin päin.
    Otat esiin tärkeän asian – toisten ihmisten hyväksymisen sellaisena kuin tämä on sen kummemmin päivittelemättä. Herttainenkin päivittely on huonoa käytöstä vieraalta. Toivottavasti kukaan ei päivittele yhdellekään turvapaikanhakijoistamme, että sinullapa on musta naama.

     0
    • Liisa Souru

      Kiitos Inkeri! Voi, me oltiin leikkikaverin kanssa tosiaan melko erikokoisia lapsena ja ollaan vieläkin 🙂 Pikku-Liisa minä olen ja tulen olemaan 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.