VALIKKO
25.4.2016 18:20

Enemmän aikaa, vähemmän rahaa

Minähän olen julkisesti useaan otteeseen julistanut hitaamman elämän puolesta. Blogin esittelyssäkin kerron sellaisesta haaveilevani. Olen vuosien myötä hidastellutkin. Lasten ollessa pieniä viihdyin monta vuotta kotiäitinä. Sen jälkeen olen tehnyt useaan osa-aikatyötä, ns. 30 -tuntista sekä puolikasta. Kyllä, olen tasa-arvoa ajavien ja sukupuolten välisten tuloerojen kaventajien painajainen. Ihminen joka ei välitä siitä, että hänen naisena tienaamansa 80 senttiä ei tule koskaan olemaan miehen euro. Puhumattakaan siitä eläkkeestä. Väistämättä eläkkeellä saan kärsiä menneiden vuosien tyhmyyksistä.

DSCF3694

Päätökseni on aina perustunut enemmän tunteeseen kuin järkeen. En ole koskaan laskenut tulevia eläkkeitäni. Mahdollisesti en tule koskaan eläkepäiviäni edes elämään. Viime viikolla luin Keskisuomalaisesta artikkelin jossa minun syntymävuoteni eläkeiän ennusteeksi ilmoitettiin 69v ja joitakin kuukausia päälle. Valitettavasti en sitä artikkelia enää löytänyt. Jo yksi sekunti voi muuttaa elämän täysin. Miksi eläisin elämääni nyt tietyllä tavalla jotta minulla olisi muutamia kymppejä kuukausittain enemmän käytettävissä 33 vuoden kuluttua? Meidän pitäisi juosta elämän loputtomassa oravanpyörässä jotta voi vanhana sitten nauttia elämästä.

Kuolinvuoteelleni tuskin työnantaja tulee pitämään kädestäni kiinni, mutta toivoisin kovasti lasteni tulevan.

Joku tuossa taistelee ajatusmaailmaani vastaan. Mitä jos kuolen ennen sitä tai jos Suomen eläkejärjestelmä romutetaan ennen sitä? Olenko vanhana tyytyväinen elettyyn elämään? Tein täyttä työaikaa ja vähän ylikin, olin poissaoleva äiti lapsilleni ja paikkasin poissaoloni tavaralla. Silloin olen ollut hyvä ja yhteiskunnan silmissä hyväksyttävä yksilö, kunnon kansalainen ja työntekijä. En ole kuitenkaan kenenkään kuolevan vielä kuullut sanovan : ”Yksi asia on jäänyt harmittamaan, se etten tehnyt enempää töitä jotta olisin elänyt rahallisesti rikkaampaa elämää”. Lause on ennemmin kuulunut: ”Yksi asia on jäänyt harmittamaan, se etten viettänyt enempää aikaa lasteni kanssa.” Kuolinvuoteelleni tuskin työnantaja tulee pitämään kädestäni kiinni, mutta toivoisin kovasti lasteni tulevan. En usko myöskään lähiomaisteni saavan valtiolta adressia jossa muistellaan ahkeraa veronmaksajaa. Naapuri saattaa adressin kuitenkin laittaa jos ehdin heidän kanssaan edes joskus pysähtyä juttelemaan.

DSCF3698

Nostan nämä asiat esille siksi, että tämä on ajankohtaista kohdallani. Jäin nimittäin jälleen osa-aikaiselle tämän kevään aikana, omasta halustani. Tällä hetkellä työkuviot olivat niin stabiilissa tilanteessa, että tämä oli mahdollista. Lisäksi minulla oli vielä pätkä jäljellä lakisääteistä oikeutta osa-aikatyöhön osittaisen hoitovapaan nimissä. Elokuussa kuopus astuu kolmannelle luokalle ja tämä mahdollisuus on mennyttä.

Kerron muutaman faktan ennen kuin besserwisserit vetävät herneen nenäänsä. Minulla on vakituinen työpaikka ja olen elättänyt itseni 18 -vuotiaasta lähtien. En ole nostanut päivääkään työttömyyskorvausta, toimeentulotukea tai asumistukea. Perhevapaisiin liittyvät etuudet ovat ainoat yhteiskunnalta saamani tuet opintotuen lisäksi. Opiskelin tehokkaasti ja valmistuin täsmälleen ohjeellisessa ajassa. Kerrottakoon tasa-arvon nimissä, että myös mieheni on pitänyt perhevapaansa ja ollut koti-isänä muutamien kuukausien ajan kun allekirjoittanut palasi töihin n. 2,5 vuotta kuopuksen syntymän jälkeen.

Olen downshiftannut siis omakustanteisesti. Mitä se sitten vaatii? Se yksinkertaisesti vaatii tiukempaa budjettia. Sitä, että menee itseensä ja miettii mikä elämässä on tärkeää? Haluanko materiaa vai aikaa? Haluanko käydä kolme kertaa vuodessa hoitamassa parisuhdettani lomamatkalla vai haluanko parisuhteeni voivan hyvin jokapäiväisessä arjessa? Haluanko olla uraäiti vai voinko elää ilman loistokasta työuraa? Haluanko muhkean säästötilin vai ennemmin elämyksiä matkan varrelta talletettavaksi? Jos haluaa kaikista kohdista sitä ensimmäistä niin suosittelen pitämään tiukasti kiinni täydestä työajasta ja normaalista tulotasosta. Jos taas olet valmis luopumaan luksuslomista, viikottaisista kasvohoidoista ja Louis Vuittoneista niin voit harkita leppoisampia viikkoja ja sitä myöten myös laihempaa tilipussia.

DSCF3704

Aika on rahaa sanotaan. Tässä tapauksessa enemmän aikaa on vähemmän rahaa. Silti en koe, että mistään olennaisesta on tarvinnut luopua. Meillä on riittävästi terveellistä ruokaa ja vaatetta sekä harrastuksia. Asumme omakotitalossa, meillä on auto (mutta vain yksi!) ja matkustelemmekin säännöllisesti. Osa-aikainen hidasteleminen vaatii kuitenkin talouden tarkempaa suunnittelua sekä kulutustottumuksien tarkastamista.

Mitä se osa-aikatyö sitten kohdallani tarkoittaa? Teen lyhennettyä työviikkoa. Olen käytännössä yhden arkipäivän vapaalla. Tuntien tasauksesta johtuen saattaa jollekin viikolle osua kaksikin arkivapaata. Noina päivinä olen aamulla kotona kun lapset heräävät. Olen keittämässä heille puurot puuhellalla ja letittämässä hiukset. Olen myös kotona kun he palaavat koulusta. Kuulen koulukuulumiset tuoreeltaan, nekin mitkä työpäivinä ovat lasten huulilta jo unohtuneet siihen mennessä kun ehdin kotiin. Minä rakastan hetkiä kun saan olla yksin ja hiljaisuutta ympärilläni. Ehdin tehdä asioita mistä saan nautintoa. Pitkästä aikaa minulla on pino kirjoja odottamassa ja tiedän ehtiväni lukea ne.  Ehdin nähdä aamuauringon ja haistaa aamukasteen kävellessäni hakemaan sanomalehteä postilaatikosta. Ehdin lukea päivän lehden kerrankin aamulla. Vapaapäivien paras hetki on kun koululaiset kömpivät sängyistään ja syödään aamupala yhdessä.

Kiitos osa-aikaisen työn ehdin elää enkä vain suorittaa elämää!

 

 

 

Kommentit

  • Hanna Laine

    (Mä en jostain syystä pääse kommentoimaan tähän Stoorin käyttäjätilillä, niin kommentoidaan sitten nyt näin)

    Hieno päätös! Tiedän useammankin ihmisen, joka valittaa töistä ja siitä, miten ei ole aikaa mihinkään. Sitten kun heille tulisi mahdollisuus tehdä esim. osa-aikaista, niin eivät he sitä ota, koska ”saa liian vähän rahaa”. Nämä on taas näitä priorisointikysymyksiä ja yllättävän moni priorisoi sen rahan ajan edelle.

    Itselläni on osittain vahva fiilis, että täytyy laittaa lapset hoitoon ja hakeutua töihin, jotta olisi ”kunnon kansalainen”. Ja sitten kuitenkin, jos niitä töitä löydän, niin on helppo kuvitella kokevansa pientä syyllisyyttä siitäkin, että pienet lapset on hoidossa.

     0
    • Hanna Laine

      No haha! Kun lähetin tuon kommentin, niin se sitten näköjään laittoikin sen tällä mun Stoori-tilillä. Mikä ihmeen häiriö taas.

       0
      • Liisa

        Mulla on muuten kanssa tökkinyt ajoittain kommentoinnin kanssa. Joskus on tainnut jopa julkaista anonyyminä vaikka olen ollut kirjautuneena sisään. Tosin olen ajatellut johtuvan tietoteknisen osaamiseni asteesta 🙂

         0
    • Liisa

      Kyllä Hanna, tämä on priorisointikysymys. Toisaalta olen itsekin elänyt vaiheita jolloin on ollut pakko priorisoida raha edelle.

      Joskus tilanne on ollut sellainen etten ole voinut valita. Olen elänyt myös vaiheen jolloin työ meni kaiken edelle. Viikottain ylitöitä kertyi vaihdellen 5-10 tuntiin. Siitäkin selvittiin, lapset tosin joskus vieläkin muistelevat ”silloin kun et koskaan ollut kotona”. En ole varsinaisesti ylpeä tuosta, mutta toisaalta koin siinä kohdalla tekeväni arvokasta työtä ☺

      Esikoisen jälkeen lähdin töihin kun hän oli hieman yli vuoden. Elämäntilanne oli vielä vakiintumaton ja eteen tuli loistava työtarjous johon olisi ollut tyhmyyttä vastata kieltävästi.

      Monenlaista vaihetta on siis ollut, nyt on hyvä näin ❤

      Onnea Hanna työnhakuun! Ja oikeasti ne lapset pärjää tosi hyvin päivähoidossa ☺

       0
  • Väsynyt haaveilija

    Haaveena olisi saada hetki aikaa huilata, tehdä juuri niin kuin kirjoitit. Itkun kanssa nukahtaa monena iltana, tulihan taas tiuskittua perheelle väsyneenä.
    Ongelmana on vain se, että lomamatkoja ei ole ollut varaa tehdä 10 vuoteen. Ei ole harrastuksia, jotka maksaa. En myöskään omista merkkilaukkua vaan ihan halppiskaupan hyllystä. On velkainen ja sisäilmaongelmainen rivitaloasunto (vm 1966), vanha Mökki ( 1940)kuivalla maalla (johon oli tarkoitus muuttaa joskus, kunhan olisi saanut rivarin myytyä). On kolme työtä, jota pakko tehdä pankin mieliksi. Ilman ei pärjää, yksistään palkat liian pienet.
    Jatkan siis haaveilemista (ja itkemistä).

    Ai niin… Olen myös ollut töissä 18 vuotiaasta tähän 45 vuoden ikään. Yksi äitiysloma.

     0
    • Liisa

      Kiitos Väsynyt haaveilija kommentistasi! Sen luettuani lupaan arvostaa tätä vaihetta elämässäni entistä enemmän ja olla kiitollinen, että tämä on mahdollista!

      Toivotan sinulle paljon voimia ja jaksamista arkeesi ❤

       0
  • Joonasko

    Elämä ei ole ”one size fits for all” -tyyppinen ratkaisu. Olisi erinomaista, että jokainen löytäisi oman tiensä. Bloggaajan valinta on arvostettava ja se toinen ääripää – ura edellä – myös arvostettava. Ehkä suurin osa kuitenkin sijoittuu johonkin välimaastoon. Unelmien Suomessa myös hieman ”tuottamattomampiakin” aikoja tuettaisiin sosiaaliturvan keinoin, sillä sitä varten me veroja maksamme. Ainakin minun unelmien Suomessa 😀 Ja toisaalta, vaikka eläkettäkin on hyvä miettiä varhain, tuntuu ajatus kaukaiselta ja kiikkutuolissa on mukavampi muistella asioita, joita teki, kuin jossitella: ”Entä jos olisinkin tehnyt näin?”

     0
    • Liisa

      Juuri näin. Kirjoitit jälleen kerran erittäin viisaasti. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Kuten Hannalle aiemmin kirjoitin niin olen itsekin elänyt monia vaiheita työtilanteen, rahatilanteen sekä ajankäytön suhteen. Ehkä juuri siksi koen tämän niin valtavan hienona, että voin nyt (ja pariin otteeseen aiemminkin olen voinut) antaa itselleni ja perheelleni edes hetken enemmän aikaa.

      Olisin ehkä katunut siellä kiikkutuolissa istuessani jos olisin tämän tilaisuuden jättänyt käyttämättä.

       0
  • Nimetön Saila

    Olipa ihana kirjoitus! Vähän kuin olisin itse tuon kirjoittanut. Itselläni on kaksi lasta, nyt 15 ja 13 vuotiaat. Olin molemmilta kotona kaiken mahdollisen hoitovapaan ja jatkoin lyhennettynä työaikana (80%) myös maksimiin eli siihen kun nuorin pääsi kakkoselta. Enkä ole katunut päivääkään, päinvastoin. Lapset eivät ole olleet hoidossa vaan saatiin hoidettua kotona, vaikka molemmat teemme kolmivuorotyötä. Tämä tietenkin vaati hieman sovittelua ja yhden mummin : ) Naapurissamme asuu rouva joka sanoi minulle ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, että anna lapsille aikaa. Kaikkea muuta ihminen voi katua muttei pienenä lapsille annettua aikaa. Tämä jäi soimaan korvissani ja ajattelin, että todellakaan lapset tuskin tarvitsevat minua enää niin paljon kun ovat esim murkkuiässä. Ulkomailla olemme käyneet kerran noin 30 vuotta sitten, ja menot on aina soviteltu tuloihin. Nauti vapaastasi, lapsistasi hyvällä omallatunnolla ♡

     0
    • Liisa

      Kiitos kommentistasi! Samoja ajatuksia meillä.
      Nyt lapset vielä haluavat tehdä asioita kanssani joten ehkä on hyvä antaa heille aikaa 🙂

      Mukavaa kevättä sinulle!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.