VALIKKO
9.10.2016 07:59

Hetki itselle

Muistatte varmasti kun keväällä kerroin teille hidastelevani eli jättäydyin osa-aikatyöhön. Elokuussa kuopus lähti kolmannelle luokalle ja lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen päättyi. Nyt teen siis normaalia työaikaa. Sen jälkeen onkin downshiftauksen sijasta ollut melkoista upshiftausta. Kalenterin sivut pursuaa, arki on kiireistä ja tunnit eivät tahdo millään riittää.

Olen ihminen joka tarvitsee myös rauhaa. Miten sitä rauhaa löytää kesken kiireisimmän menon? Silloin kun työelämä vie leijonan osan päivän tunneista ja uni haukkaa toisen ison osan, on pakko priorisoida. Mikä on minulle tärkeää? Nähdä tuttavia, osallistua järjestötoimintaan, harrastaa ja olla sosiaalisesti aktiivinen? Vai olla perheen kanssa, ehtiä lukea kirjoja ja tehdä pitkiä kävelylenkkejä perheen kanssa? Itselleni se on tuo jälkimmäinen.

Moni minut tunteva tuntee sen Liisan joka hymyilee, puhuu lakkaamatta ja kovaan ääneen, sählää siellä ja töhöttää täällä. Vain harva tuntee sen toisen Liisan. Tässä maailmassa ei ole kuin muutama ihminen joka on nähnyt sen toisen puolen. Vain he tuntevat Liisan kokonaan. Toinen puoli minusta erakoituu ihmisistä, rakastaa olla pois hälinästä ja kiireestä, haluaa olla rauhassa, olla hiljaa tuntitolkulla ja voisi elää vain kirjojen lukemisella, villasukan kutomisella ja puuhellan lämmityksellä. Tämä puoli vähät välittää mitä muut tekevät, sanovat tai ajattelevat. Tälle Liisalle on tärkeää vain oma ja läheisten hyvinvointi. Tämä Liisa on vähän itsekäskin mutta tosi onnellinen.

hetki itselle

Jos sosiaalisempi minä saa liikaa aikaa ja valtaa kaiken tilan, alkaa Liisa voida huonosti. Suorittajan leima liimaantuu otsaan ja edessä on vain samaa harmaata putkea minkä pää on niin kaukana, että matkalle voi eksyä. Hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää, että erakkopuoli saa elää tasavertaisesti aktiivisen minän rinnalla ja siihen harmaaseen putkeen tulee valoa, värejä ja risteyksiä joissa voi pysähtyä huokaisemaan.

Elämäni onnellisimmat ajanjaksot ovat lapsuusvuosien lisäksi olleet kotiäiti vuodet ja osa-aikatyön jaksot. Kuukaudet ja vuodet milloin elämän molemmat puolet ovat saaneet tilaa. Aina realiteetit eivät vain salli tilannetta missä voisi itse päättää työnsä tunneista tai työmäärästä. Minä todella pidän työstäni ja mulla on huiput työkaverit. Muuten en välttämättä pysyisikään pinnalla. Jos tekemäni työ olisi kiireisen aikataulun lisäksi itselleni täysin merkityksetöntä en ehkä selviäisi nyky-yhteiskunnan vaatimuksista kunnialla. Olisi kamalaa uhrata itsensä ja hyvinvointinsa työnteon alttarilla saamatta siitä mitään itselleen. Olen päättänyt, että jos jossakin vaiheessa tulee aika jolloin työviikossa ei ole yhtään hetkeä mistä olla kiitollinen, on aika siirtyä eteenpäin.

Elämässä on kaikki hyvin kun on vähän tylsää.

Olen tehnyt hiljaa mielessäni varasuunnitelmaa. Kuinka paljon olisin valmis tinkimään elintasosta, kuinka vähällä ihminen pärjäisi? Kuinka pitkälle voi erakoitumisessa mennä kun sosiaalisempi puoli räjähtää jos se ei saa riittävästi virikkeitä? Toistaiseksi tätä ei ole tarvetta tosissaan miettiä, mutta toivoisin voivani joskus järjestellä työaikaani jälleen edes joksikin aikaa lyhyemmäksi. Myös jonkinlainen ylipitkä loma houkuttaisi. Minullahan on haave viettää yksi vuoden kierto saaristossa. Kokea kaikki neljä vuodenaikaa kesätuulineen ja talvimyrskyineen.

Miten tämä sitten käytännössä hoidetaan? Työtä on tehtävä ja kiire on. Jo lastenkin vuoksi vuosi saaristossa ei ole vielä mahdollinen. Rauhalle, perheelle ja itselle olisi löydettävä aikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa yhden sanan opettelua. Tarkoitan tietysti sitä kuuluisaa kaksikirjaimista sanaa: ei. Töissä huomaan ajautuvani projektista toiseen, mutta tässä varsinaisessa elämässä olen jo oppinut kohteliaasti kieltäytymään. En kuulu vanhempainyhdistykseen, en ole kyläyhdistysaktiivi tai seurapiireissä viihtyvä kaikkien bestis.

Minulla ei myöskään ole harrastuksia mitkä vaatisivat suuresti aikaa tai isoja vastuita. Meidän lapsemme eivät myöskään harrasta mitään missä äidin pitäisi leipoa viikottain torttua kanttiiniin ja seisoa lippuja myymässä. Tämä on tietoinen valinta, minusta ei olisi taitoluistelu- tai futismammaksi. Olen mieluummin nekin hetket kotona. Onneksi tyttäret heppailevat ja soittavat pianoa täysin tyytyväisinä.

Te jotka saatte minut harvakseltaan liikahtamaan kotoa viikonloppuisin olette minulle todella tärkeitä tai olette tarjonneet minulle jotakin niin huikeaa etten ole voinut kieltäytyä. Näen mun ihmisiä liian harvoin, mutta on ihanaa kun ymmärrätte ilman syyllistämistä. Jos näette minut arki-iltojenkaan riennoissa voitte hieraista pari kertaa silmiänne. Voi olla, että seuraavaan kertaan menee aikaa. Kyläkoulun kahvakuula ja ruokakauppa ovat poikkeuksia jotka vahvistavat säännön.

Onko mun elämä sitten tylsää. Kuulun siihen sarjaan jonka mielestä elämässä on kaikki just hyvin kun on vähän tylsää.

hetki itselle

Kommentit

  • Anne

    Minä myös olen tyytyväinen kun minulla on vähän liian tylsää, eikä tarvitse lähteä kotoa sohvaa kauemmaksi. Vielä viime talvena seisoin jäähallin ovella myymässä lippuja tai kanttiinissa keittämässä kahvia. Oikeestaan haluaisin viime talven takas, takas jäähallille, takas myymään lippuja edustuksen peleihin, sehän on vain 2 h koko viikosta ja saat syödä yläkerran ruokalassa niin paljon ku haluut 🙂 Ko pentu on siis 21 v. Oen pakkomyyny vessapaperia kustannusten kattamiseksi. monet kerrat Olin aiemmin juuri se suorittaja, joka istui jäähykopin vartijana lipunmyynnin jälkeen. Nyt mulla on vähän liian tylsää, eli kaikki hyvin!

     0
    • Liisa

      Kuulostaa siltä, että elämässäsi on asiat kunnossa. Pääasia, että saa tehdä sitä mistä nauttii. Mukavia, tylsiä päiviä 🙂

       0
  • Sanna

    Kauniisti kirjoitettu. Itse oon huomannut, että ei oo mitään niin arvokasta kuin perheen kanssa vietetty aika. Omaa aikaa on työmatkat – rokki soi tai sitten kuuntelen hiljaisuutta moottorin huristessa. Iltarientoja on väliin ikävä, mutta sellainen jatkuva semiväsymys yleensä saa unohtamaan senkin ikävän. Luulen, että juuri nyt nautin eniten siitä, kun saan katsella oman lapsen leikkiä. Ja mä oon sitä mieltä, että ”tylsä” elämä on kaikkee muuta kuin tylsää. Ja kuinka paljon helpompaa on täyttää tylsyyttä arjen sitä vaatiessa verrattuna kiireisen elämän tyhjentämiseen? Kolme hurraa-huutoa tylsyydelle!

     0
    • Liisa

      Kiitos! Yhdyn tylsyyden hurraamiseen.

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.