VALIKKO
17.12.2017 08:42

Ihanat joulukirjat

Kuten on tullut monta kertaa jo selväksi, niin jouluihmisiä ollaan. Joka vuosi luen myös joulukirjoja. Tämän vuoden kolme suosikkia esittelen seuraavaksi. Kaikki eivät ole tämän vuoden uutuuksia, mutta itse olen lukenut niitä juuri nyt.

Ilona Pietiläinen jaksaa ilahduttaa joulukirjoillaan meitä lukijoita tasaiseen tahtiin. Tämän vuoden joulukirja on nimeltään Satumainen joulu. Kauniita joulukoteja, tunnelmallisia juttuja ja arjen pakoa. Juuri sitä mitä joulukirjalta voi toivoa.

Martan joulukirja oli minulla lainassa kirjastosta. Täältä löytyy ne perinteiset reseptit ja vinkit jouluvalmisteluihin. Mukana myös hieman uudempia vivahteita joulupöytään. Luin kirjan ja koin olevani täysoppinut Martta itsekin. Sain paljon hyvää mieltä. Yhtäkään reseptiä en kuitenkaan ottanut talteen ja joulusiivous sujunee vanhoin opein. Jotenkin hirveän herttainen kaltaiselleni wannabe Martalle. Kiva lukea, että näitä kaikkia mä tekisin, jos mulla olisi aikaa ja olisin riittävän innokas. Tämä on kirja olisi mukavaa omistaa itse. Kaivaa aina ennen joulua esiin ja tunnelmoida. Vaikkei edelleenkään laittaisi yhtään reseptiä täytäntöön. Tämä Martta -kirja oli vuodelta 2015. Oletan, että aiempikin versio on olemassa.

Tämä on ihana kirja. Tarja Tuulikki Laaksosen Hyvää Joulua. Minä sain tämän siskoltani ennen joulua lahjaksi. Tämä ei siis ollut joululahja, koska mehän emme keskenään aikuisille enää lahjoja ole vuosiin ostaneet. (Silti saan joka vuosi siskolta aina jotakin ihanaa, yleensä ennen joulua). Tässä kirjassa kerrotaan joulun historiaa ja niitä perinteitä. Kaikki ketkä ovat lukeneet blogiani pitkään tietävät, että olen oikein kovasti perinteiden kannattaja. Siskoni tuntee minut hyvin ja osasi antaa ei-joululahjaksi loistavan kirjan.

Aika kiireistä on elämä ollut nyt viime aikoina. Lukemaan olen ehtinyt todella vähän. Sopivaa lukemista ovatkin nyt olleet nämä joulukirjat, koska ne etenevät aina runsaiden kuvien johdosta melkoisen joutuisaa tahtia.

Mukavaa kolmatta adventtia,

Liisa

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.