VALIKKO
21.5.2017 18:43

Kiitos aurinko – hus ampparit

Kiitos aurinko saapumisestasi. Kiitos lämmittävistä säteistäsi. Kiitos, että sait mielen heräämään kesään.

Tämä viikko on mennyt itseltäni flunssailun ja kuumeilun merkeissä. Eilen olin ensimmäisen kerran hieman tolpillani. Tänään jaksoin jo kävellä postilaatikolle puolen kilometrin päähän. Olin tosin kotiutuessani kylmän hien peitossa, mutta edistystä kuitenkin. Viikkoon on tähän mennessä mahtunut lähinnä telkkariohjelmia, nukkumista ja kirjan lukemista.

Tänään istuin auringossa aamulla juomassa aamuteetä kuunnellen radiosta kuinka lapsi kuorokavereineen lauloi Helsingissä. Perjantaina ne reippaat sinne lähtivät ja tänään palautuivat nyt illasta kotiin. Pari viestiä kuopus muisti reissustaan laittaa. Ensimmäisessä viestissä kerrottiin, että oli käynyt pääalaspäin laitteessa Lintsillä ja toisen viestin pääpointti oli vierailu Kilalassa. Tuo jälkimmäinenhän on tietysti se kawaii -fanin unelmakauppa maamme pääkaupungissa. Onneksi mukana on ollut kaverin äiti joka muisti kotona hermostuksissaan olevaa äitiä rauhoittavilla ”hyvin menee” viesteillä. Kiitos!

Koska olen tänäänkin viettänyt vielä toipilaspäivää niin olen lähinnä lukenut kirjaa kuistilla. Aiemminhan kehuin teille Jojo Moyesin kirjaa Kerro minulle jotain hyvää. Välissä luin jo jatko-osan Jos olisit tässä. Nyt minulla on kädessä Moyesin uusin kirja Parillisia ja parittomia. Tämä ei enää jatka edellisten tarinaa vaan on täysin oma teoksensa. Erittäin viihdyttävää lukemista, sanoisin. Suosittelen tätäkin rentoa kesälukemista kaipaavalle.

Lopuksi vielä vinkki teille, jotka taistelette ampiaispesien kanssa. Mieheni sai työkaveriltaan ampiaisen karkottimen. Karkotin näkyy kuvassa. Täysin hajuton, myrkytön ja näin ollen myös ekologinen keino on kyseessä. Miehen työkaverin äiti näitä on ilmeisesti väkertänyt ja yksi sai kunniapaikan meidän saunan kuistilta. Saunan ikkunanrakoon, kun penteleet ovat yrittäneet tehdä pesää jo kahtena kesänä. Nyt katsotaan miten tämä toimii. Toistaiseksi ei ainakaan ampiaiset ole vielä pesänrakennus puuhiin saapuneet. Karkottimen ideanahan on tietysti erehdyttää ampiaista luulemaan, että tämä on jo toisen kuningattaren kotipesä.

Eräät osaavat ottaa aurinkoisista päivistä kaiken irti 🙂

Keväistä sunnuntaita ja tulevaa viikkoa!

Liisa

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.