VALIKKO

Kotipäivä

Meillä heti alkuviikosta kompasteli kun selvisi maanantaina aamusta ettei kuopus pysty lähtemään kouluun. Talven flussapöpöt ovat saapuneet meillekin ja viikkoon on mahtunut monenlaisia päiviä. Oli päivä jolloin kuopus oli kotona isin kanssa, kuopus kotona mummin kanssa, kuopus koulussa yhden päivän (näytti jo paremmalta välissä), päivä jolloin kuopus haettiin koulusta kesken päivän ja tänään oli minun vuoroni jäädä kotiin hänen kanssaan. Perinteistä lapsiperheen sairastupaa siis.

Olemme viettäneet oikein rehellistä kotipäivää kuten sairaslomalaisen kuuluukin tehdä. Maattu fatboylla vierekkäin ja luettu kirjoja. Torkahdettu välissä ja yritetty syödä ajoittain jotakin. Katsottu elokuvia ja kuunneltu youtubesta musiikkia.

Tuosta kuvissa näkyvästä Fatboysta pakko sanoa muutama sana. Esikoinen on kaivannut itselleen sellaista huoneeseensa. Vieraiden istuimeksi sekä omaksi löhöpenkiksi missä voisi lukea ja pelailla sekä snäpätä. Eläinperheenä olin ajatuksen suhteen kovin skeptinen. Olin aivan varma, että kissa tekee siihen pesän, käyttää siihen kynsiään tai pahimmassa tapauksessa tekee siihen myös tarpeensa. Mietin myös miltä säkkituoli tulisi näyttämään kissan karvoilla kuorrutettuna, sen jälkeen kun sitä on muutaman kerran vedetty lasten toimesta pitkin lattioita huoneesta toiseen.

Fatboythan maksavat kolminumeroisen summan kaupan hyllyllä. Siksi harkitsin vielä. Heittäydyin kuitenkin mukaan lapseni ajatusleikkiin ja väriksi valittiin harmaa. Yhteinen hankintasuunnitelma säästötalkoineen mietittiin sekä kuinka paljon vanhemmat hankintaa sponsoroivat.

Suunnitelma jäi suunnitelmaksi kunnes viikko sitten paikkakuntamme nettikirppiksellä oli ilmoitus hyväkuntoisesta myynnissä olevasta Fatboysta, n. kolmasosalla alkuperäisen hinnasta. Värinä ruskea. Hetken mietitytti meneekö torpan feng shuit mykkyrälleen, jos alkuperäisestä värisuunnittelusta poiketaan. Järki voitti ja totesimme, että tämä on nyt taloudellinen vaihtoehto kokeilla karvakasan ja design -säkkituolin yhteiseloa.

Tänään olen testannut itsekin Fatboyn oikein kunnolla. Aamulla siirsimme sen keskelle olohuonetta ja kivahan siinä on lapsen vieressä pötkötellä. Kuopuksen lukiessa Harry Potteria olen itse selaillut pinollisen sisustuskirjoja. Täytyy oikein mainostaa paria mielenkiintoista yksilöä.

Johanna Lehtisen ja Tanja Hakalan – Laiturilla, sai ajatukset karkaamaan jo kesään. Kirjassa esitellään kesäkoteja rannikolla ja saaristossa. Erityisesti komeiden maisemakuvien lisäksi, viehätti esiteltyjen kesäkotien erilaisuus. Mukana oli mökkejä modernista huvilasta, vanhan kalastajatorpan kautta pieneen karkkivärein sisustettuun surffimökkiin. Erityisesti mieltäni lämmitti kohde jossa oli samanlaiset kusenkeltaiset hirsiseinät kuin meilläkin. Ehkä siskoni mies on oikeassa. Odotellaan vielä muutama vuosi. Kellastuneet puuseinät ovat tulossa vielä muotiin.

Toinen mieltä sykähdyttävä kirja oli Ritva Tuomen ja Susanna Uusitalon Käsityöläisten kodit. Virkistävää selata sisustuskirjaa missä ei juuri näkynyt musta-valkoisia minimalistisia koteja, joita sisustuslehdet ja -kirjat pursuavat nykyään. Kirjaan oli valikoitunut rennosti sisustettuja, persoonallisia ja kodikkaita koteja. Herkullinen ja värikäs teos täynnä oikeaa elämää.

Näissä tunnelmissa jatkamme kotona nyhjäämistä ja edessä on siis jälleen rauhallinen viikonloppu!

Liisa

 

 

 

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.