VALIKKO
8.7.2016 06:20

Lähiloma Hotelli Versossa (sis. arvonnan)

Kaupallinen yhteistyö: Hotelli Verso

Hotelli Verso on 27.6.2016 Jyväskylässä ovensa aukaissut keskustahotellien uusin tulokas. Hotellin nettisivuihin voitte käydä tutustumassa täällä . Minulle aukeni upea mahdollisuus päästä tutustumaan Hotelli Versoon. Saman yhtiön Hotelli Yöpuu sekä Ravintola Pöllöwaari ovatkin aiemmin tuttuja joten lähdin liikkeelle varsin kovin odotuksin.

Hotelli Verso

Hotelli Verson, aivan Jyväskylän ytimessä sijaitsevassa kiinteistössä, on ollut hotellitoimintaa jo vuodesta 1909 lähtien. Pisimpään 78 vuoden ajan kyseisissä tiloissa toimi perinteikäs Hotelli Jyväshovi. Varsin perinteikkäästä rakennuksesta on siis kyse. Verso on uudistanut tiloihin oman näköisensä modernin kokonaisuuden, kuljettaen samalla mukana kiinteistön maineikasta historiaa. Itseäni viehätti siellä täällä olevat muistot menneisyydestä.

Hotellihuoneemme oli viihtyisä ja rauhallinen. Ison plussan annan hyvästä sängystä. Väkisin aamulla herätessä tuli mieleen tarve uusia oman kodin sänkykalustoa lähiaikoina.

Hotelli Verso

Hotelli Verson yhteydessä toimii myös Verso Baari jonka rennon hienostuneessa tunnelmassa oli sitä jotakin. En ole enää vuosiin kokenut tarvetta käydä yökerhoissa. Pieni baari jossa pystyy istumaan rauhassa ja huutamatta keskustelemaan ystävien kanssa, voi innostaa koti-ihmisenkin liikkeelle.

Istuimme pitkän tovin iltapäivällä puolisoni kanssa nauttien Verso Baarin rauhallisesta ja mukavasta tunnelmasta. Itseäni ilahdutti viihtyisän sisustuksen lisäksi, olohuonemainen tunnelma. Tilasta löytyi useita nurkkauksia missä saattoi nautiskella baarin antimista seuraten samalla baarin, hotellin ja oheisen kauppakeskuksen elämää. Baarista on helppoa löytää mukava nurkkaus omalle seurueelle vaikka väkeä olisi enemmänkin paikalla. Tuntui pieneltä luksukselta juoda kupillinen teetä ilman, että kukaan halusi äidiltä mitään juuri sillä hetkellä. Luksusta oli myös juoda lasillinen samppanjaa ennen nukkumaanmenoa. Mahdollista ostaa vain lasillinen samppanjaa koko pullon sijasta on erittäin asiakasystävällistä.

Baarissa on tarjolla myös lounasta arkisin klo 11-14. Vierailumme osui viikonlopulle joten tätä emme päässeet testaamaan. Verson Baarista saa kuitenkin sen aukioloaikoina makeita herkkuja sekä pieniä suolaisia naposteltavia nälän yllättäessä. Aivan kaikkea en ehtinyt ja pystynyt maistelemaan. Pullat, herrasväen pikkuleivät ja täytetyt leivät olivat kuitenkin raatimme jäsenistön mieleen. Mieheni oli ilahtunut, hyvän kahvin ja oluen ystävänä, paikallisen Papu -paahtimon kahvista sekä kotimaisten pienpanimoiden laajasta olutvalikoimasta.

Jos joskus pyörähdätte Verson Baarissa niin maistakaapa raparperispritzeriä. Sopi täydellisesti lämpimään kesäsäähän. Jos oikein ymmärsin niin pohjana toimii kuohujuoma, nimensä mukaisesti yhtenä ainesosana on raparperia ja onpa mukana suihkautus ruusuvettäkin.

Hotelli Verso

Hotelli Verso

Hotelli Verso

DSCF4146

DSCF4132

Perheenäidin luksustahan on hotellivierailuissa istahtaa aamulla valmiiseen aamiaispöytään. Aamiasravintola Silmun suomalainen aamiainen ei pettänyt odotuksiani. Paikan päällä leivottua leipää oli pakko hakea pari siivua lisää, omien toiveiden mukaisen kokin paistaman munakkaan sekä pekonin ja pikkubratvurstien jälkeen suolaisen nälkä oli tyydytetty. Juomissakin oli otettu huomioon kotimaisuus ja tarjolla oli mansikka- ja mustaherukkamehun lisäksi ahvenanmaalaista omenamehua. Jossakin vaiheessa tajusin ettei aivan kaikkea voi maistaa, housujen ylin nappi oli jo aukaistu.

Lähialueen asukkaille tai Jyväskylässä vieraileville tiedoksi, että aamiaiselle voi mennä myös vaikkei hotellissa majoitukaan 21 euron hintaan. Lisäksi sunnuntaisin aamiaista tarjoillaan klo 12 saakka joten Verson suomalaisen aamiaisen voi käydä syömässä siis loistavasti myös sunnuntaibrunssina.

DSCF4153

Hotelli Verso

DSCF4154

Hotelli Verso

 

Mieltäni lämmitti tietäessäni yöpyväni paikallisessa perheyrityksessä.

Mikä jäi päällimmäisenä mieleen Verson vierailusta. Mutkattoman ystävällinen asiakaspalvelu sai hymyn myös asiakkaan huulille, kiitos! Kuten olen aiemmin kertonut haluaisin siirtyä yhä eettisempään kulutukseen. Mieltäni lämmitti siis tietäessäni yöpyväni paikallisessa perheyrityksessä. Mieltäni lämmitti myös juodessani paikallisen Teeleidin toimittamaa teetä puolisoni hörppiessä niinikään paikallisen paahtimon kahvia. Nautin syödessäni ulkomailta tuodun esipaistetun patongin sijasta Versossa itse lähituottajien viljasta leivottua leipää. Olin tyytyväinen tietäessäni, että huoneemme, kuten koko hotellin, sisustuksen oli suunnitellut paikallinen sisustussuunnittelija ja remontin ovat toteuttaneet pääasiassa paikalliset toimijat. Hyvän palvelukokemuksen perustana on, että asiakkaalla on hyvä fiilis. Minulla oli hyvä fiilis.

Hyvät lukijat, yhdellä onnekkaalla seuralaisineen on nyt mahdollista päästä tutustumaan Jyväskylän uuteen tulokkaaseen ja päästä aistimaan Verson tunnelmaa brunssin merkeissä. Voin ilokseni arpoa kahden hengen lahjakortin joka oikeuttaa Verson suomalaiseen aamiaiseen aamiaisravintola Silmussa. Arvontaan voitte osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen alle. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 15.7.2016. Kaikki kommentit osallistuvat arvontaan. Muistakaahan kommenttia jättäessänne ilmoittaa myös sähköpostiosoitteenne jotta pystyn ottamaan yhteyttä voittajaan.

Onnea arvontaan!

Hotelli Verso

Loppuun kirjoitan sanat mitkä raapustin lähtiessäni hotellin vieraskirjaan:

Tämä ei ollut vain hotelliyö, tämä oli elämys. Kiitos Versoterapiasta!

-Liisa-

P.S. Seuratkaahan silmä tarkkana Hannan  Skandilinjalla -blogia. Pikkulinnut lauloivat myös Hannan tutustuvan Versoon ja arvontaa on varmasti luvassa myös siellä.

Kommentit

  • Pauliina

    Varmasti aivan loistavaa versoterapiaa 🙂

     0
  • Soile

    Mukavalta paikalta kuulostaa

     0
  • Nimetön Ritu

    Kuulostipas hyvältä. Aina ei tarvitse lähteä kauaksi.

     0
  • Ripasu

    Ainekset viihtymiseen olivat siis hallussa, tuli itsellekin halu kokea tuo elämys. Hotellivieras osaa todellakin arvostaa ennen kaikkea ystävällistä palvelua – ja sitä hymyä

     0
  • Ritu

    Kuulostipas hyvältä. Aina ei tarvitse lähteä kauaksi saadakseen jotain hyvää.

     0
  • Kuulostaa oikein hyvältä! Tämä hotelli täytyykin pitää mielessä kun tulemme rippijuhliin elokuussa Jyväskylän naapuriin. Kiitos kun v inkkasit!

     0
  • Nimetön

    Hyvältä näyttää ja kuulostaa. Versoa täytyy päästä testaamaan heti,kun on mahdollsita.

     0
  • Marita

    Tosi upea vaihtoehto ketjuhotelleihin. Sunnuntain aamupalaa täytyy tulla testaamaan.

     0
  • Katjuska

    Ihanalta vaikuttaa, täytyy käydä tutustumassa 🙂

     0
  • Liisa

    Kiitos vinkistä! Sunnuntaibrunssi kuulosti houkuttelevalta ajatukselta omassa kaupungissa.

     0
  • Hetki luksusta riittäisi

    Voisipa teleportaatiolla vaihtaa tämän naistenosaston vauvahälinäarjen edes hetkeksi tuonne.

     0
  • Katri/tohkeissaan

    Voi hitsi miten tyylikäs hotelli!! Aivan ihania kuvia, tunnelmallista.. Ne vähät kerrat mitä olemme hotelleissa yöpynyt ovat olleet jotain s-ryhmän ketjumestoja, tämä kuulostaa siis todelliselta nautinnolta.. Olisipa hienoa yllättää mies reissulla jyväskylään!

     0
  • TimppaTapetti

    Paikallisen työn ja ruoka-aineiden käyttäminen antaa minulta täydet pisteet!

     0
  • Nimetön

    Voi kun pääsisi tutustumaan.

     0
  • Enni

    Mahtavaa että hotellista saa nimenomaan Suomalaista aamiaista ja vieläpä lähiruokana!!! Oispa ihanaa päästä maistelemaan ☺

     0
  • Milja

    Näyttää niin ihanalle hotellille että nyt on pakko osallistua arvontaan ja jäädä odottamaan parasta!!!

     0
  • Mötky

    Ai että, olisipa ihanaa päästä miehen kanssa lomalle kotikaupunkiin. Kumpikin meistä tekee vuorotyötä joten yhteinen aika on monesti kortilla vuorojen mennessä ristiin. Tuota kotimaisuutta ja lähituotantoa arvostan todella paljon!

     0
  • Mari Dahlsten

    Voi kylläpä kuulosti hyvältä. Muutoinkin itsellä kova ikävä entiseen kotikaupunkiini, joten Verso täytyy kyllä vielä ehdottomasti testata. Ja sijaintihan on aivan loistava

     0
  • Liisa

    Yöpuu on ehkä Jyväskylän kaunein hotelli, joten Versokin olisi kiva kokeilla! 🙂

     0
  • Sari

    Näyttää ja kuulostaa ihanalta! Onnea olisi kokeilla tuo sama rentoutuminen.

     0
  • Maria

    Onpas tyylikkään oloinen hotelli. Ja aamiainen kuulosti loistavalta, tekis kyllä mieli käydä testaamassa joskus.

     0
  • maalainen

    Oi olisipa ihana päästä käymään tuolla, varsinkin kun muutto Jyväskylään on edessä kuukauden päästä!

     0
  • Kaisa

    Kuulostaa kivalta. Pitääpä käydä tutustumassa.

     0
  • Heini

    Vaikuttaa oikein hyvältä! Kokemisen arvoinen paikka varmasti!

     0
  • Päivi

    Vau! Vasta vietin yöni yhdessä helsinkiläisessä hotellissa jossa yö oli kallis, huone likainen ja tunkkaiseksi sisustettu ja kaiken lisäksi henkilökunta hieman töykeää. Kiva kuulla että meiltä jyväskylästä löytyy tällainen kaunis ja lämminhenkinen hotelli 🙂

     0
  • Janita

    Ihana postaus, hyviä kuvia! Kylläpä kelpaisi viedä mies tuonne aamupalalle herkuttelemaan 🙂

     0
  • Venla

    Ihanan kuuloinen paikka:)

     0
  • Eliina

    Mahtavuutta Kiitos!

     0
  • Jenni

    Kerrankin joku tekisi aamiaisen mulle? Kelpaisi kiitos nam 🙂 !

     0
  • Hanna Laine

    Meillä on miehen kanssa alkusyksystä ensimmäinen hääpäivä eikä muuten olla vielä koskaan pidetty yhtäkään lasta yöhoidossa missään. Tämä siis meille kiitos! 😀

     0
  • Anniina

    Kuulostaa ihanalta, täytyy käydä testaamassa vähintään baaria joskus 🙂

     0
  • Eija

    Kyllä maistuisi!

     0
  • Johanna

    Mahtavalta kyllä vaikuttaa! Täytyypä käydä vähintään ovella kuikkimassa, jos ei vielä ehdi aamiaisella piipahtaa.

     0
  • Päivi

    On tyylikästä ja hienoa, helposti ajattelee että kuinka viihtyisältä olo tuntuisi jos ei ole moiseen tottunut. Tuntuisiko että on itseään hienommassa paikassa, ainahan on tietysti niitäkin jotka kokevat ettei mikään ole heille liian hienoa. Toivottavasti ihan keskivertoihmisetkin löytävät paikan ja uskaltavat kokeilla sillä kaikki me olemme hienon ja tyylikkään arvoisia vaikka päivämme olisivatkin sitä arkista ja arjen luksusta.

     0
    • Liisa

      Mehän olemme tämmöisiä maalaistollukoita ja viihdyttiin oikein hyvin. Vaikka puitteet olivat ”hienot” niin ei siellä mitään jäykistelyä ollut. Tosi rentoa ja mutkatonta meininkiä 🙂

       0
  • Suvi

    Vautsi! Tuonne brunssille on mentävä 🙂

     0
  • Anette

    Aah jes! Lisää brunssitarjontaa Jyväskylään, pitääkin käydä tutustumassa. 🙂

     0
  • Sari S-P

    Ainakin kuvien perusteella todella viihtyisä uusi hotelliJyväskylässä.

     0
  • Sari

    Hienosti kirjoitettu juttu kauniine kuvineen, siispä täytyy Verso käydä kokemassa myös itsekin 🙂

     0
  • Marika

    Mukana arvonnassa!

     0
  • Matias

    Kuvaus aamiaisesta sai veden kielelle ^^

     0
  • Jenna

    Paikka näyttää tosi ihanalta!:)

     0
  • Täti

    Onpas tyylikäs paikka. Voin joskus kokeilla miehen kanssa tuon paikan. Viikonloppubrunssi kiinnostaa. Mukana ehdottomasti arvonnassa.

     0
  • Mikko

    Olishan se yllätys puolisolle kun lupaisin laittaa hieman palasta pöytään.

     0
  • Minna

    Jyväskylän maineelle hyväksi. Saada uniikki paikka ja palvelua.

     0
  • Elina

    Näyttääpä viihtyisältä.

     0
  • Sannak

    Olisipa ihana ottaa pikkuirtiotto ja piipahtaa Jyväskylässä. Mukaan arvontaan 🙂

     0
  • naapurin rouva

    Tänne minäkin haluaisin

     0
  • Heidi

    Verso on todella kiinnostava kohde ja erinomainen lisä Jyväskylän hotelleihin!

     0
  • Cia

    Näyttää kuvien perusteella ihanalta paikalta! Täytynee käydä siellä seuraavalla Jyväskylä-reissulla 🙂

     0
  • Piia

    Ihanalta näytti ja osallistun arvontaan ja voinkin lahjoittaa mahdollisen arvonta voiton siskolleni joka sai vauvan juuri juhannuksen alla

     0
  • Hannnna

    Mukana ollaan! 🙂

     0
  • Marjaana

    Kävin jo haistelemassa Versoa mutta istahtamaan en vielä uskaltanut. Jospa sitten brunssille, jos arpaonni potkaisisi

     0
  • Sini

    Ihana Verso!

     0
  • Riitta

    Viihtyisässä ja rauhallisessa Verso baarissa olen nauttinut maittavan maku hermoja hivelevän keittolounaan leipurin tekemien leipien kera.Kahvi kruunasi lounaan,kiitos.Viikonloppu varattu hotelliin jota odotan kovasti.

     0
  • Eija Hjelt

    Piipahdin kerran baarissa ja tyylikäs on. Täytyy kokeilla sunnuntaibrunssi.

     0
  • Kati

    Mukana arvonnassa

     0
  • Eep

    Oijoi, ihanan kuuloinen paikka. Lähilomaa pitäisi kyllä itsekin joskus testata, kun talous antaisi myöten. Aamupalat ovat ehdottomia suosikkiaterioitani, olisipa kyllä mahtavaa päästä maistamaan peruspuuron (jota tässä nyt vesikielellä munakkaasta haaveilen mumskuttelen) sijaan Verson valloittavia makuja. Nam!

     0
  • Luxus

    Pöllöwaarin omistajilta ei muuta voi odotaakaan kuin tasoa myös tässä uudessa hotellissa! Mielelläni olen mukana arvonnassa.

     0
  • Kati

    Kuulostaa hyvältä paikalta pieneen arki pakoon.

     0
  • Katri

    Täällä hotelli Yöpuun aamiaista sulatellessa haaveilen jo Verson vastaavasta.

     0
  • Niina

    Täytyykin mennä testaamaan aamupala; kuulostaa toooosi hyvältä.

     0
  • Tanja

    Kuulostaa ja näyttää ihanalle! Lähiloma tulisi tarpeeseen ja näin upea paikka olisi ihana!

     0
  • PäiviL

    Yöpuu on hurmannut minut – ihanan tunnelmallinen ja laadukas hotelli ja sen perusteella samojen omistajien Verson valmistumista olen nyt seurannut suurella mielenkiinnolla, odotuksia on… 🙂 Olisi ihana päästä kokemaan valmis Verso! <3
    Terveiset Lahdesta!

     0
  • Johanna

    Kuulostaa mahtavalta kokemukselta, olisi ihana päästä viettämään oma miniloma Versoon!

     0
  • Riitta

    Kuulostipa houkuttelevalta. Olispa hieno kokemus.

     0
  • Nimetön

    Upealta paikka vaikuttaa,paikallisuus hyvä juttu.

     0
  • Merja

    Upealta paikka vaikuttaa,paikallisuus hyvä juttu. Sunnuntai aamiainen hyvä juttu

     0
  • Mervi Simunaniemi

    Kiitos vinkistä – haluan ilman muuta tutustua. Hienoa paikallisuus!

     0
  • Kaisa

    Ihanalta vaikuttaa!

     0
  • Riitta R

    Pitkään aikaan mihinkään baariloihin ei ole tehnyt mieli- mutta tähän haluaisin tutustua:

     0
  • Päivi

    Sunnuntaibrunssi olisi kiva yllätys

     0
  • Eija

    Kuulostaa todella houkuttelevalta! P A k K O testata

     0
  • Eeva

    Kuulostaapas ihanalta, pääsisipä kokeilemaan!

     0
  • S

    Olisi kiva käydä tutustumassa, kun samalla kylälläkin asutaan 🙂 Kuulostaa viihtyisältä paikalta.

     0
  • H

    Viihtyisältä vaikuttaa. Eettisyys ja ekologisuus kiinnostaa erityisesti!

     0
  • Heips

    Kylläpä olisi kiva päästä joskus miehen kanssa kaksin tuonne aamiaiselle

     0
  • Chill

    Yöpuun kokeneena Verso toivelistalla. Ehdottomasti arvonnassa mukana

     0
  • Ellukka

    Voihan Verso! Varmasti ylittää kaikki odotukset. Ihanaa saada Jyväskylään lisää näitä omanlaisiaan majoitusmahdollisuuksia.

     0
  • Samuli

    Upea kirjoitus ja varmasti upea hotelli

     0
  • Laureliini

    Oiii olispa ihana päästä vanhaan kotikaupunkiin nauttimaan nuin uniikista kokemuksesta! 🙂

     0
  • Papu

    Oi, kuullostaapa rentouttavalta.

     0
  • Nimetön Dindris

    Oi. Pakko päästä kokeilemaan!!!

     0
  • Elina

    Mukava juttu, että hotellissa on hyödynnetty alueellista osaamista. Esipaistettuja tarjoiluja on on Jyväskylän keskustassa tarjolla riittävästi.

     0
  • Nina

    Näyttää tyylikkäällä ja harmoniselta paikalta.
    Mukaan arvontaan siis.

     0
  • Mikko

    Lämmin suositus Verson gin-listalle.

     0
  • Heidi

    Hienoa, että kaikkien ketjujen seassa on myös tällainen paikalliseen osaamiseen ja tuotteisiin nojaava hotelli.

     0
  • Johanna

    Kiva kun pääsitte! Ja olispa kiva itsekin päästä tuonne!

     0
  • Mama Africa

    Ehdottomasti testaamisen arvoinen paikka näköjään, tsemppiä ja siunausta yrittäjille!

     0
  • Auli

    Tähän hotelliin on päästävä tutustumaan! Iso plussa tuosta lähialueen yrittäjien tuotteiden ja palveluiden käyttämisestä!

     0
  • Anna

    Oispa mahtava päästä tuonne! Lisäksi täytyy sanoa tässä samalla (koska olen muuten tosi laiska kommentoimaan mihinkään), että tykkään blogistasi todella paljon! Arvostan sitä, että kerrot ja kuvaat elämästä elämän makuisesti, eikä blogi näin ollen jää pelkäksi kiiltokuvaksi vailla sisältöä. Jatka samaan malliin 🙂

     0
    • Liisa

      Kiitos sinulle Anna ja mukavia kesäpäiviä 🙂

       0
  • Einip

    Ihanalta paikalta kuulostaa

     0
  • Annaleena

    Täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa 🙂 Osallistun tietty myös arvontaan!

     0
  • Saara

    Olispa ihana päästä itsekkin versoterapiaan!

     0
  • Miia

    Olisipa kiva tutustua tuohon hotelliin. Voisi majoittaa vaikka vieraat sinne. Olisi kiva yllätys ylellisyyttä heillekin

     0
  • Airi

    Saatoin aistia kuvaamasi tunnelman.Minun mieleinen paikka!Jospa arpa suosisi. 🙂

     0
  • Sini Sairanen

    Mitä ihmettä!? Meinasin myöhästyä arvonnasta..Todella kauniin ja seesteinen näköinen paikka.Voi kun pääsisin tuonne! ♡

     0
  • Annu1104

    Upea paikka tosiaan! Yöpuu ja Pöllöwaari tulivat tutuiksi jokunen vuosi sitten ja ihastuin täysin! Siippaehdokkaani on Jyväskylästä kotoisin ja hänellekin pitäisi näyttää oman kotikaupunkinsa helmiä!

     0
  • Salla

    Ihana blogi Liisa! Ja upealta kuulostaa myös Hotelli Verso. Täytyypä käydä tutustumassa!

     0
  • Nonna

    Mukana Arvonnassa 🙂

     0
  • Katri

    Arvonnassa mukana, aina on kiva kokea ihania elämyksiä!

     0
  • Katja

    Tyylikkään näköinen paikka. Kiireetön aamiainen olisi luksusta 🙂

     0
  • Sepeteus

    Ihan mukavan oloista !

     0
  • salli

    Minun mielestä näyttää todella hienostuneen näköiseltä ja tyylikkäältä. Ihanan aamiaisen toivossa mukaan arvontaan.

     0
  • Tanja

    Kuulostaa makoisilta eli mukana arvonnassa

     0
  • Riikka

    Kuulostaa ja näyttää paikalta, minne niin mielelläni tekisin pienen hemmotteluloman arjen keskellä 🙂

     0
  • Alma

    Onkin pitänyt käydä katsastamassa tuo uusi paikka, kuulostaa aivan ihanalta! Mikäs sen parempi tapa tutustua tarjontaan kuin aamiaisen merkeissä 🙂

     0
  • Mari

    Hyvältä vaikuttaa,olisi ihana päästä valmiille aamupalalle!

     0
  • Mari

    Ihana olisi päästä valmiiseen aamupala pöytään!

     0
  • Sara

    Oi olisi mahtavaa päästä kokeilemaan Verson aamiaista!

     0
  • Arhippa

    Jyväskylässä ei olekaan tullut piipahdettua pitkään aikaan. Tähän olisi mahtava tutustua nyt kesälomareissulla

     0
  • Mariamaria

    Näyttää ja kuulostaa ihanalta hotelilta, joka on muutakin kuin vain yöpaikka. Mukana!

     0
  • Tanja

    Näyttääpä mukavalle! Pienetkin irtiotot arjesta piristävät kummasti 🙂

     0
  • kcp

    Ois hotelliloma tarpeen! Vallan kelpo hotellilta vaikuttaa 🙂

     0
  • Samsam

    Tyttöystävän voisi yllättää kivasti tällaisella hotellilomalla. Inttileski ois varmaan tyytyväinen 🙂

     0
  • Paula

    Olisipa kiva päästä myös itse testaamaan 🙂 Toivottavasti arpaonnea suosii!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.