VALIKKO
4.5.2016 15:19

Melkein maailman paras äiti

Äitienpäivän lähestyessä on hyvä hetki istahtaa pohtimaan omaa äitiyttään. Minä päätin jo lapsena, että minusta tulee äiti. Olin hullaantunut itseäni pienemmistä lapsista. Päätin lisäksi ettei minusta tule mikä tahansa keskinkertainen vaan hyvä äiti. Kärsivällinen, rakastava, pullantuoksuinen ja ihana. Maailman paras äiti.

DSCF3722

Nuoruusvuosina päätin mitä minä haluan/en halua äitinä tehdä. Minä kyllä jaksan ottaa lapseni aina kotitöihin mukaan. En huokaile, motkota tai käyttäydy marttyyrimaisesti. Päätin etten huuda lapsilleni tai langeta turhia rangaistuksia. Olen kärsivällinen ja iloitsen lapsistani joka hetki.

Ennen äidiksi tuloa olin myös maailman paras kasvattaja. Ihminen joka tietää mitä lasten kanssa tehdään. En edes lukenut lasten kasvatusoppaita. Miksipä niitä lukemaan kun tietää jo kaiken. En korota lapsilleni ääntä, asioista keskustellaan kärsivällisesti. Säännöistä pidetään kiinni, samoin rytmeistä. Ei huudeta, purra, potkita eikä mässytetä ruokapöydässä. Kiitetään, niiataan ja niistetään nenät. Mikä siinä voi olla niin vaikeata? Ajattelin, että johdonmukaisen kasvatuksen seurauksena tulevat lapseni ovat herttaisia kullannuppuja joita ei tarvitse julkisesti komentaa eikä kiukkukohtauksia selvittää. Meillä ei käytetä eriparisukkia eikä reikäisiä paitoja. Pukeudutaan asiallisesti ja tilanteen vaatimalla arvokkuudella jo pienestä lähtien.

Päätin etten päästä itseäni repsahtamaan. Lasten syntymän jälkeen raskauskilot tipahtavat kuin itsestään. Lapset eivät tule myöskään vaikuttamaan parisuhteeseemme. Me olimme ensin ja lapset saavat sopeutua meidän tapoihimme.

DSCF3724

Saimme esikoisemme. Alku meni kuin oppikirjasta. Vauva söi, nukkui ja teki vaippaan tavaraa juuri sopivassa suhteessa. Olin esimerkillinen äiti ja kodinhengetär. En antanut nukahtaa rinnalle jottei lapsi opi pitämään minua huvituttina. Hymyilin paljon luodakseni positiivista yhteyttä välillemme ja puhuin kirjakieltä jotta vauva oppii oikean kieliasun. Tein soseita pakastimeen valmiiksi ja en antanut liruakaan korviketta. Sitten tapahtui jotakin, 4 kk ikäinen ei suostunut enää nukkumaan. Mitä helvettiä? Unta puoli tuntia kerrallaan, samalla rytmillä yöt ja päivät. Minä hytkytin, imetin, tassuttelin ja jankkasin: ”nyt on yö, nyt nukutaan”. Tässä vaiheessa kunnon äiti haki toki kirjastosta oppaan ja tarkisti mikä oli mennyt pieleen. Edellä mainittuja toimintoja suositeltiin hätäavuksi. Eivät auttaneet. Jossakin vaiheessa tapahtui täydellisen äitiyteni ensimmäinen retkahdus. Nukuin vauvan kanssa vierekkäin, tissi suussa. Olin huvituttina! Aivan sama kunhan saatiin edes joskus nukuttua. Suutuin ja pidin mykkäkoulua miehelleni joka aivasti ja herätti juuri nukahtaneen vauvan. Miten se menikään, vauva oppii meidän tavoille eikä meidän elämämme ja parisuhteemme muutu. Justiin niin…

Siitä alkoi alamäki. En uskonutkaan miten vaikea laji täydellinen äitiys on.

Siitä alkoi alamäki. En uskonutkaan aikoinani miten vaikea laji täydellinen äitiys on. Näihin päiviin mennessä on tapahtunut paljon. Olen raahannut kiljuvaa kakaraa kainalossani kaupasta ulos, tarjoillut valmisruokaa ja todennut etten oikein osaa leipoa. Olen kantanut aamulla päiväkotiin lapsen pelkissä pikkuhousuissa peiton mutkassa, vaatteet toisessa kainalossa. Olin tyytyväinen kun pääsin itse karkaamaan töihin ja saatoin jättää tilanteen selvittämisen ammattilaiselle.

Mihin hävisi kärsivällisyys, hyvät tavat ja periaatteet? Miksi en jaksanutkaan kuukausia sitten ottaa kuopusta mukaan ruoanlaittoon hänen pyytäessään juuri silloin kun oli vain vartti aikaa saada sapuska pöytään? Takaraivossa jyskytti: lapset pitää ottaa mukaan kodin töihin, muuten ne ei koskaan opi. Ranteessa tikittävä kello kertoi kuitenkin omaa armotonta tarinaansa siitä kuinka porukka hajaantuu pian harrastuksiin ja ruoan oltava pöydässä A.S.A.P. Vastaus kuului: ”Siirrytkö nyt pikkuisen sivummalle kun äidillä on vähän kiire, joku toinen kerta sitten”. En muista onko sitä toista kertaa vieläkään tullut. Miten ihmeessä onnistun joka viikko kuulostamaan marttyyrilta siivouspäivänä? Miksi ihmeessä täytekakut lässähtää ja lihapullat on mauttomia vaikka teen ne täsmälleen äitini ohjeella?

Miksi huusin tosi lujaa raivoavalle esiteinille joka itki ja paukutti ovia? En uskonutkaan kuinka kovasti voi suuttua viisivuotiaalle joka repi päivän vanhan toppahaalarin polven päiväkodissa. Eihän se lapsi sitä tahallaan tehnyt. Miksi pinnani ei kestä edes yhtä sekuntia vaan pimahdan tilaisuuden tullen välittömästi? Miksen jaksanut tehdä lapsen kaverisynttäreille kakkua? Mikä meni vikaan kun lapsi puri siskoaan kolmevuotiaana eikä pysynyt edes sillä saakelin Supernannyn kuuluisalla arestipenkillä? Könötettiin siellä sitten yhdessä laskemassa minuutteja ja miettimässä tekosiamme, kymmeniä kertoja. Miksi mun lapset ei enää pukeudu sävysävyyn mun valitsemiin vaatteisiin? Miksi olen liian usein niin keskittynyt omiin asioihini etten huomaa lapseni pahaa mieltä? Miksi mikään ei mennyt niin kuin suunnittelin?  Iltapusu on ainut periaate mistä en ole 11 vuotta kestäneen äitiyteni aikana luopunut.

Miksi mun lapset tulee silti joka äitienpäivänä aamulla herättämään ja niiden korteissa lukee isolla MAAILMAN PARAS ÄITI? Vaikka olen yksi maailmankaikkeuden huonoimmista äideistä. Ehkä koska reppanat eivät paremmasta tiedä ja lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen. Ehkä mun lapset kuitenkin tietää, että rakastan niitä yli kaiken vaikka vajoan välillä riitatilanteissa kolmevuotiaan tasolle. Ehkä ne tietää, että kuolisin niiden puolesta jos olisi pakko vaikken osaakaan leipoa edes kunnollista pullaa. Ehkä silti olen mun lasten mielestä maailman paras äiti, ainakin melkein.

Ainut asia mitä enää toivon on, että mun lapset tietää voivansa tulla kotiin turvaan maailman tuulista aina kun tulee paha paikka. Äidin pienessä sylissä on paikka vielä isoillekin tytöille!

DSCF3725-001

Kommentit

  • Isosisko

    Minähän sain yhtenä vuonna tytöiltä Vilijonkka-mukin äitienpäivälahjaksi, koska olin kuulemma yhtä hirveä. Saattoi olla niitä aikoja kun en aina edes lapsiani tunnistanut…Tänään sain jo vähän ennakkoon mukin vaaleanpunaisella sydämellä.. Suhdanteet vaihtelee. 😀 Hyvää äitienpäivää meille maailman parhaille!

     0
    • Liisa

      Parempia suhdanteita odotellessa. Hyvää äitienpäivää ❤

       0
  • Nimetön Suvi

    Ihana ❤ tätähän se on, äitinä olemisen ihanuus ja ainainen syyllisyys

     0
    • Liisa

      Kiitos! Äitiys on ihaninta ja kamalinta samaan aikaan ❤

       0
  • Anu

    <3 Kukaan ei ole täydellinen. Ei edes oma äiti, vaikka paras muuten onkin. 😀 Eikä elämä aina mene niin ku siellä Strömsössä. Oikein hyvää äitienpäivää sinulle! 🙂

     0
  • Marjaana

    Liisa sä varmasti olet ihana ja aivan paras äiti sun lapsillesi (vaikka se onkin kauhea klisee, mutta kliseet ovat kliseita siksi, että ne tuppaavat olevan totta)! Näin isomman tytön tässä yhtenä iltapäivänä koulun pihassa ja se näytti onnelliselta ja tyytyväiseltä

    t. yksi kirjastonjohtaja…

     0
  • Jaana

    Voih, kuulostaa taas niin tutulta. Ihanaa äitienpäivää epätäydellisen täydelliselle äidille ❤ tai äideille

     0
    • Liisa

      Kiitos Jaana, iloa ja onnea sinunkin päivääsi ❤

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.