VALIKKO
20.1.2019 20:26

Alokkaan ekat viikot

Jyväskylän matkakeskuksella on tungosta. Seison asemalaiturilla reppu selässä odottamassa junaa ja näen muitakin maastopukuun pukeutuneita ihmisiä odottamassa samaa junaa. Monelle tämä on jo tuttua puuhaa, he ovat olleet viikonloppulomilla ennenkin. Minulle tämä oli ollut ensimmäinen viikonloppuloma.

 

Valmiina lomille

Viime viikonlopun olimme kiinni kasarmilla ja tämä oli ensimmäinen viikonloppu, kun meillä oli viralliset viikonloppulomat. Lomalla ja vapaa-ajalla oli se ero, että lomilla (esim. viikonloppuloma, iltaloma) sait poistua kasarmilta, kun taas vapaalla (esim. iltavapaa) olit vapaa palveluksesta, mutta kasarmin alueelta et saanut poistua.

 

Kaksi viikkoa on mennyt nopeasti. Kuitenkaan se ei tunnu kahdelta viikolta, ennemminkin ehkä kuukaudelta. Kun herää aikaisin aamulla ja on koko ajan menossa, ehtii päivässä tehdä todella paljon. Sen takia tuntuu, että aikaa olisi mennyt huomattavasti enemmän, mitä oikeasti on. Toisena päivänä naureskelimme jo tupamme kanssa, että tuntui aivan, kuin olisimme tunteneet toisemme jo useita kuukausia parin päivän sijaan.

 

    Tyttöjen letityskerho, kuten alikersantti tätä kutsui.

Aamut alkavat meillä klo: 6:20, jolloin kuuluu: ”Komppaniassa herätys! Valot päälle, ovet auki, kaikki taistelijat ylös punkista!”

 

Tästä alkaa n. 5Min aamutoimet, ennen kuin kuuluu huuto: ”Komppania! Valmistautukaa aamupalalle siirtymistä varten, varusteena M05 täydellisenä, jalkaan maiharit, päälle pakkastakki, karvalakki, palvelushanskat ja heijastin. Tähän aikaa 10. Toimikaa!”

 

Koska 3min kohdalla pitää olla jo tuvassa, on meillä siis kaiken kaikkiaan aikaa valmistautua aamulla 12min. Tässä ajassa pitää ehtiä hoitaa vessassa käynti, hampaiden- ja naaman pesut. 5Min kohdalla tuvasta saa vielä poistua, kun kuuluu 3, ei tuvasta saa enää poistua ja kaappi pitää olla kiinni. 1Min kohdalla tuvassa pitää olla täysin hiljaa valmiina ja istua punkan päädyissä oleville jäkeille ”jäpittämään”. Tämä tarkoittaa sitä, että istumme jäkeillä selät suorana, jalat hieman harallaan, polvet 90-asteen kulmassa ja kädet suorina polvien päällä nyrkissä, katsoen yläviistoon. Tämä on joillekin ilmeisesti haasteellista, koska olemme usein juosseet ulkoa muodosta takaisin sisälle viettämään välitöntä minuuttia, koska minuuttikäyttäytyminen on ollut asiatonta. Se tarkoittaa sitä, että minuutin aikana joku on hääräillyt omiaan, puhunut, nauranut tai katsellut kaikkialle muualle paitsi sinne yläviistoon.

 

Tupa valmistautumassa siirtymään ulos. Joskus tiedetään etukäteen ennen 10min varohuutoa, että siirrymme ulos ja tällöin moni ottaa takit jo valmiiksi esille.

Ensimmäinen viikko meni nopeaan. Pääsimme jo torstaina käymään ensimmäistä kertaa Sotilaskodissa (sotku), vaikka joskus aikoinaan kun oma veljeni, isäni, serkkuni ja yleisesti – kaikki muut – olivat käyneet armeijan, pääsivät he sotkuun vasta parin viikon kuluttua, kun käytöstavat ja armeijan arvomerkit oli opeteltu. Meillä ei tällaisia tarvittu. Vaikka päivystäjä (eräänlainen aulavahti, joka pitää kirjaa, paljonko ihmisiä on sisällä ja paljonko ulkona) joiltakin sotkuun menijöiltä kyseli satunnaisesti, tunnistivatko he tietynlaisia arvomerkkejä ja passitti jonon perälle kokeilemaan uudestaan, jos vastasi väärin. Minulle tällaista ei tullut vastaan, mikä oli sinällään harmi. Olin opetellut kaikki arvomerkit ulkoa jo etukäteen, joten olisin halunnut testata, miten hyvin olisin paineen alla osannut vastata.

 

Ensimmäiset Sotkun munkit

Viikon loppupuolella saimme luvan myös mennä kuntotalolle. Minä käytin tilaisuuden heti hyväksi ja lähtin käymään kuntosalilla. Vaikka olin varautunut siihen, että kuntosalilla olisi varmasti paljon porukkaa, en jotenkaan ollut osannut varautua siihen, miten paljon porukkaa oikeasti oli. Sali oli nimittäin aivan täynnä, vaikka oli todella hulppean kokoinen!

 

En myöskään oikein ollut osannut mitoittaa, miten raskas ensimmäinen viikko minulla oli ollut. Aikaiset herätykset, huonosti nukutut yöunet, lisääntynyt liikunta ja ulkoilu rasittivat kehoa enemmän, mitä olin osannut odottaa. Joten kun tein normaalin yläkropan treenin, sain todeta, että olin liian väsynyt. Penkkipunnerruksia tehdessäni jäin viimeisen sarjan, viimeisten toistojen aikana painojen alle, enkä saanut niitä itse pois. Onneksi vieressä oli kaksi poikaa pitämässä taukoa omista sarjoistaan ja he tulivat auttamaan minut pois pinteestä. Toinen vielä kysyi, olinko kunnossa ja painotti, että jatkossa minun tuli aina etsiä hänet ja pyytää varmistamaan. Ainakaan en jää yksin, jos jotakin tuolla sattuu!

 

Sattumisesta puheenollen, näin kahden ensimmäisen viikon aikana jalkojen kivut ovat tulleet jo tutuksi. Pohkeet ovat välillä ilmoitelleet haluavansa olla hieman jumissa ja penikat valittelevat arkuutta. Myös niskat ovat olleet jumissa, joka aiheutti omalla kohdalla sen, että yritin ensimmäisen viikon aikana pyörtyä kesken asekoulutuksen. Minua hävetti, kun eräs alikersantti talutti minut käytävään, kun näköni oli alkanut hämärtyä. Onneksi varuskuntasairaalasta sai buranaa, joka laukaisi lihasjännitystä niskassa ja huimaus katosi.

 

Hetkellinen lepotuokio

Kahden viikon aikana on tullut paljon uutta asiaa. On vaikea muistaa, mitä on ollut minäkin päivänä, kun päivät ovat tavallaan hyvin samanlaisia, mutta samalla hyvin erilaisia. Ensimmäisten 10pvä aikana mm. saimme iltapalan omaan yksikköömme, mutta nyt iltapala tarjoillaan muonituskeskuksessa – eli mukessa – kuten kaikille muillekin. Tämä aiheutti osille harmaita hiusia, sillä tästä muutoksesta ei oltu muistettu mainita kaikille. Esimerkiksi omassa tuvassani oli ihmisiä, joilta jäi iltapala saamatta tämän takia.

 

Tähän alkuun on mahtunut myös kuntotestit. Juoksimme cooperin (allekirjoittanut mateli sellaista vauhtia, että olisi pitänyt tarinan mukaan jo voittaa juoksukilpailu jäniksen kanssa), hyppäsimme vauhditonta pituutta, teimme minuutin punnerruksia sekä vatsoja.

 

Lihaskunto-osio meni minulla huomattavasti paremmin kuin cooper, mutta olen silti päättänyt, että kun nuo samat testit tehdään muutaman kuukauden kuluttua uudestaan, parannan ihan kunnolla tuloksiani. Ja hyvältä tuo lupaus ainakin toistaiseksi on näyttänyt, sillä olen käynyt melkein päivittäin liikkumassa jollain tavalla vapaa-aikana. Meillä on itse asiassa tupalaiseni kanssa tavoitteena, että saisimme kuntoisuusloman ’’kuntsarin’’ (ylimääräinen lomapäivä, myönnetään hyvin ansioituneelle varusmiehelle erilaisista toimista. Mm. liikunnasta, hyvästä cooper-tuloksesta, ammunnasta, suunnistuksesta jne.) ennen alokaskauden loppua. Sillä 12:sta vapaa-ajan liikuntakerrasta saisi yhden kuntoisuusloman. Kuntsareita liikunnasta ei tosin voi saada kuin maksimissaan 3 – ensimmäisen saa 165vrk palveluksesta, toisen jos palvelet 255pvä ja kolmannen 347pvä palveluksesta. Eli vaikka liikkuisit 50 kertaa vapaa-aikanasi, mutta olet vain 165pvä palveluksessa, et voi saada kuin yhden kuntoisuusloman vapaa-ajan liikunnasta.

 

Säkylässä on muutenkin hyvät liikuntamahdollisuudet. Löytyy pururataa, sauvakävelyä, frisbeegolfia, suksia, fatbikeja, kuntosali, palloiluhalli, uimahalli, tatami ja totta kai armeijan oma ”apinarata”, joka on talveksi tosin laitettu kiinni. Innostuimme myös erään tupalaisemme kanssa liikuntakerhomahdollisuuksista, joten ensi viikolla Säkylässä alkaa kaksi uutta liikuntakerhoa: itsepuolustuskerho, jota minä vedän, sekä lentopallokerho, joka kaverini vetää. Toivottavasti kerhot menestyvät ja paikalle saapuu muitakin kuin me kaksi pelkästään ihmettelemään.

 

Tätä kirjoittaessani, juna on puksuttanut tasaista tahtia kohti Tamperetta ja alan olla pian perillä. Tampereella odottelen hieman yli puolitoista tuntia, jonka jälkeen kävelen linja-auto asemalle, josta lomakyyti Säkylään lähtee takaisin kohti kasarmia. Lomakyydit ovat armeijan järjestämiä bussikuljetuksia, jotka ovat varusmiehille ilmaisia. Lomakyytejä pyritää järjestämään mahdollisimman monelle paikkakunnalle, mutta toteutuakseen ne tarvitsevat aina vähintään 15 henkilöä, jotka ovat menossa samalle paikkakunnalle. Minä kuljen lomakyydillä Tampereelle ja Tampereelta hyppään junaan Jyväskylään.

 

Päässäni tuntuu olevan hirveästi asiaa, mutta en tiedä, miten saisin sen kaiken järkevästi ulos ilman, että tästä tulisi kamalan pitkä megapostaus. Joten ehkä päätän tämän postauksen tähän ja jatkan taas seuraavassa postauksessa kuulumisia yhden naisen vapaaehtoisesta asepalveluksesta.

 

Mutta pitää vielä loppuun mainita viime viikon mörköselkkauksesta! Lauantaina meillä oli ensimmäisen gines (tarkoittaa kiinni oloa, eli et ole vapailla kun muut ovat) viikonlopun kunniaksi alikersanttien iltama, jossa alikersantit kertoivat hieman itsestään. Tämän jälkeen kun saapui hiljaisuus (”Ovet kiinni, valot kiinni, viikonloppu kiinni, hyvää yötä komppania!”)  alkoi käytävältä kuulua Muumeista tutun Mörön tunnusmusiikkia. Samalla alikersantit kävivät koputtelemassa kovaäänisesti tupien oviin. Tätä jatkui muutaman minuutin, kunnes musiikki hiljeni ja ”mörkö” siirtyi koputtelemaan alemman kerroksen tupiin. Nyt esikuntakomppanian käytävillä voi kuulla, kuinka alokkaat hyräilevät Muumien Mörön tunnusmusiikkia.

 

Muistutuksena vielä, että aamukammalla on myös oma Instagramtili, naisenaamukampa, jota voi halutessaan käydä myös seuraamassa.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.