VALIKKO
6.1.2019 19:09

Erä 1/19

Palvelukseen astumisen lähestyessä minulla pyörii varmasti samanlaisia ajatuksia mielessä, kuin kaikilla muillakin, joilla armeijaan meno on edessä. Omalla kohdalla pelon, jännityksen ja epäuskon rinnalla on uteliaisuus, innokkuus ja päättäväisyys. Olin halunnut tätä niin kauan ja nyt tämä unelma olisi alkamassa.

Ilmoittauduin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen infotilaisuuteen 2018 keväällä. Infotilaisuus pidettiin Jyväskylässä, Kristillisellä opistolla. Ennen tilaisuutta minun piti käydä lääkärintarkastuksessa selvittämässä terveydentilani. Minua hieman jännitti. Minulla oli todettu astma lapsena ja mietin, oliko se ongelma. Ei ollut. A:n paperit tupsahtivat käynnin päätteeksi. Lääkäri kehotti minua tuplaamaan astmalääkeannokseni 2kk ennen palvelukseen astumista.

 

”A:n paperit” – A merkitsee täysin tervettä, B (1,2) tarkoittaa vähäistä tai suurta haittaa palveluksen kannalta, C tarkoittaa vapautusta rauhanajan palveluksesta, E tarkoittaa vapautusta määräajaksi (esim. leikkauksen takia)

Kutsunnoissa kävi kuhina. Olin olettanut, että paikalla olisi muutama kymmenen naista, mutta en, että paikalla olisi lähemmäs sata kiinnostunutta. Paikalla kiiteltiinkin, kuinka moni oli kiinnostunut vapaaehtoisesta palveluksesta ja kerrottiin, että vuonna 2018 oli ennätysmäärä hakijoita sekä eniten naisia astunut palvelukseen.

Meille kerrottiin, millaista elämä varusmiespalveluksessa olisi. Meille esiteltiin eri komppanioita ja koulutusmahdollisuuksia. Kaksi aliupseerikurssin käynyttä naista olivat kertomassa meille, miten he olivat pärjänneet armeijassa. Saimme kysellä heiltä mieltä askarruttavia kysymyksiä ja he vastasivat omien tietojensa ja kokemuksiensa mukaan. Saimme myös kokeilla ”täysvarustusta” (pienin muutoksin), johon kuului eteen ja taakse laitettavat painavat reput, taisteluliivi ja kypärä. Totta kai kävin kokeilemassa ja tunsin pienikokoisena naisena heti pientä paniikkia tajutessani, että minun pitäisi jaksaa marssia tuon tavaramäärän kanssa!

Kävimme yksitellen haastateltavana. Olimme etukäteen saaneet kotiin täytettäväksi papereita, joissa kysyttiin perustiedot, harrastukset, vahvuudet ja oma kiinnostus tiettyä koulutushaaraa kohtaan. Itse merkkasin tähän suojelupuolen, joka tarkoitti käytännössä armeijan palokuntaa. Merkitsin myös erikseen tiedon, etten halunnut sotilaspoliisiksi, vaikka työ,-harrastus – ja koulutustaustani sinne päin kääntyivätkin.

Minulle jäi keskustelusta rauhoittunut ja innokas olo. Kaksi upseeria haastattelivat minua ja kyselivät kiinnostuksistani. He näyttivät ottavan hyvin vastaan kiinnostukseni pelastustoimintaan sekä suunnitelmaani lähteä pelastusopistoon. He kysyivät kiinnostustani reserviupseerikouluun (ruk) ja vitsailivat minun lähteneen liikkeelle melkein kalkkiviivoilta. He myös kysyivät, kumpi oli minulla tärkeämpää: se, että pääsisin ensisijaiseksi laitettuun 2/18 aloitukseen syksyllä, vai se, että pääsisin suojelupuolelle? Suojelupuolta kun koulutettiin ainoastaan Porissa ja sinne ei ollut yhtään aloitusöpaikkaa 2/17 erään ja 1/19 eräänkin oli varattu Jyväskyläläisille vain yksi ainut aloituspaikka. Sanoin, että ehdottomasti ensisijaisena pidän suojelukomppaniaa, toissijaisena 2/18 erää tai Tikkakoskelle pääsyä.

Kun päivä oli pulkassa, alkoi jännittävät kuukaudet. Päätös, mihin erään minut laitettaisiin, saapuisi postissa. Kun ensimmäinen kuukausi oli kulunut, aloin kurkkimaan postilaatikkoa. Kun toinen kuukausi alkoi lähestyä, aloimme vaihtelemaan tuttuni kanssa hermostuneita viestejä Facebookissa. Oliko kirje jo tullut?

Lopulta tapahtui se H-hetki. Olin tullut töistä kotia ja päätin käydä tarkistamassa postit ennen harrastukseen menoa, vaikka en ollut sillä viikolla saanut kirjeen kirjettä. Mutta siellä se oli. Ilmoitus, että kirjattu kirje olisi haettavissa postista. Tein autolla u-käännöksen ja kiirehdin postille. Sydän tykytti, kun näytin postin tutulle rouvalle henkkarit ja sain kirjeen, jonka yläkulmaa koristi Puolustusvoimien torni-logo.

Menin autoon ja revin kirjeen auki sydän pamppaillen. Ensimmäiset sanat, jotka pomppasivat silmiini, olivat sanat: palveluksen aloittamismääräys. Se oli nyt virallista. Minulle oli tullut määräys astua palvelukseen.

Kun luin, että palveluspaikkana oli Porin Prikaati, aloin nauramaan ja lopulta itkemään. Olin niin iloinen, että olin päässyt juuri sinne (vaikka totta kai en täysin sata varma voi olla ennen palvelukseen astumista, mihin komppaniaan pääsin) minne olin hakenut. Laitoin kostein silmin viestejä eteenpäin; vanhemmilleni, veljelleni ja parhaalle ystävälleni. Niille neljälle ihmiselle, jotka tiesivät, että olin hakenut armeijaan.

Huomenna astun klo: 10:11 junaan, joka vie minut Kokemäelle. Sieltä bussi vie minut kasarmille. Huomenna poistun siviilistä ja astun asepalvelukseen.
Huomenna alkaa kokonaan uusi elämänvaihe.

Kokemuksiani voi seurata Aamukamman blogissa sekä Instagramissa, @naisenaamukampa

Kommentit

  • Nimetön Lotta

    Ihanaa löytää ajankohtainen blogi aiheesta! Mua on kiinnostanut armeijaan meno jo tosi kauan ja varmasti lukion jälkeen sinne suuntaankin. Saako udella miksi et halunnut sotilaspoliisiksi?
    Itsellä ei ole vielä mitään tietoa mikä haara kiinnostaisi eniten, mutta kaipa sekin tässä pikkuhiljaa alkaa selvitä. 🙂

     0
    • Alokas Riipinen

      Suosittelen vahvasti! ^_^ Kannattaa lukea puolustusvoimien sivuilta eri haaroista ja miettiä myös, mitä haluaa tehdä työkseen, niin voi hakea tulevaan työhön jo pohjaa armeijasta.

      Minä tein siviilissä turvallisuuspuolen hommia 7v ja tuijottelin seinää 12h, joten uudet haasteet olisi enemmän kuin tervetulleita 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.