VALIKKO

ADHDMultitaskQueen

28.1.2019 14:18

Pitääkö ottaa kantaa ja miksi?

Viimeaikoina olen herännyt siihen todellisuuteen että oman mielipiteen rehellinen ja monisäikeinen ilmaiseminen on useimmille koko ajan vaikeampaa. Verkossa tapahtuva keskustelu kääntyy liian usein agressiiviseksi, jos joku ilmaisee eriävän mielipiteen. Voidaanko edes puhua keskustelusta, jos ainoa tapa ilmaista mielipide on tavoite saada toisen mielipiteen omaava henkilö huonoon valoon. Tavoite ei siis välttämättä olekaan saada dialogia aikaiseksi, vaan luoda sekasortoa ja suoranaista vihaa.

Tämän kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin kannanottamisen esteitä ja kannustaa mukaan keskuteluun. Joissain kohtaa esitän katsomaan omaa toimintaa itsekriittisesti ja se voi olla vaikeaa. Voi olla että et ole kokenut kaikkia näitä esteitä keskustelulle,se on hyväkin jos et, silloin sinulla on ollut onni osallistua rakentavaan ja sallivaan dialogiin. Lopuksi nostan ylös kolme ajankohtaista vaikeaa aihetta, joihin toivoisin lisää keskustelua. Tulen ottamaan syvemmin kantaa erityisesti ilmastonmuutos- ja ravitsemusteemoihin myöhemmin.

Kommentointi naisena!

Haluammeko tasa-arvoisen yhteiskunnan? Se on pitkälti kiinni meistä kaikista. Erityisesti se vaatii sitä että myös naiset ilmaisevat mielipiteitään aihepiireistä mitkä on totuttu edelleen pitämään miestien osaamisalana. Itsekin olen pitänyt asiaa vaikeana ja edelleenkin ajoittain joudun keräämään hetken rohkeutta mielipiteen ilmaisuun. Huomaan että osa miehistä pitää minua siksi ”ärsyttävänä akkana” ja olenkin miettinyt että pitäisikö sellaiseksi oikeasti jo alkaa. Antaisi ikään kuin odotuksille vastinetta. Jenni Janakka ja erityisesti Roosa Meriläinen ovat loistavia esimerkkejä jakamalla rohkaisua naisten ilmaisuun. Molemmat olivat mm. Sannikka & Ukkola -ohjelmassa vastikään keskustelemassa aihepiiristä. Myös miesten kannattaa katsoa tämä. Tiedän että ohjelman toimittajakaksikkoakin arvostellaan kärkevästä tavasta kuljettaa showta eteenpäin, mutta kun miestoimittaja tekee samoin on hän ”coolilla tapaa nöyristelemätön tyyppi”.  Kannanoton peloista pääsee vain ottamalla kantaa. Tärkeää on myös se että tietää mistä puhuu tai ottaa selvää, tietenkin. Tässä naiset voisivat kääntää keskustelukulttuurin agressiivisuudesta rakentavaksi. Jotta näin tapahtuisi, on hyvä myös osallistaa muut kommentoimaan ja olla aidosti kiinnostunut myös toisten mielipiteistä omiensa ohella.

Leimaantumisen pelko!

Joidenkin aihepiirien keskustelun vähyyttä tai kapeakatseisuutta varjostaa myös leimaantumisen pelko. Erehdytään ajattelemaan että toinen osapuoli tekee meistä yksioikoisen arvion ihmisenä ja sen jälkeen näkemykset eivät voisi lähentyä missään asiassa. Tämä kertoo jonkin verran meidän omasta tavastamme ajatella asioita. On hyvä kysyä itseltään muutamia kysymyksiä, jotta pystyy tunnistamaan pelon alkulähteen. Muodostanko käsitykseni ihmisistä yhden mielipiteen tai teon varaan? Pystynkö miettimään miksi hänellä on tällaisia mielipiteitä ja olenko kiinnostunut mielipiteen historiasta? Ehkäpä huomaamme että pelkäämme enemmän omia reaktioitamme ja mahdollista kyvyttömyyttä keskusteluun rakentavasti.

Onko leimaantumisen pelko joskus kuitenkin aiheellista? Aivan varmasti, mutta uskon että tämä liittyy pitkälti agressiiviseen ilmaisutapaan tai argumentointiin joka ei anna keskustelussa tilaa lainkaan eriäville mielipiteille. Jos siis haluat välttyä leimaantumiselta, vältä kyseisiä tapoja.

Ikärasismi!

Heterogeeninen keskustelu on parasta mitä tiedän, sellainen missä kaikenikäiset tulevat kuulluksi oikealla hetkellä. On aina yhtä ilahduttavaa, kun lapsen suusta tulee maailman mahtavin viisaus joka pysäyttää meidät miettimään todellisia arvojamme. Toisekseen pitkän iän kokemukset herättävät kuuntelemaan tarkemmin ja pohtimaan vuosikymmenten tapahtumaketjuja sekä peilaamaan aikaamme menneeseen. Supistaessamme mielipiteenvaihdon kapealle ikäryhmälle, emme koskaan saa keskutelua yhtä rakentavaksi kuin ottassamme mukaan useampia ikäryhmiä. On hämmentävää osallistua tilaisuuteen jossa kaikki ovat iän puolesta samassa elämäntilanteessa. Oman ikäiseni (40 +) ovat esimerkiksi usein jo nostalgisoivat omaa nuoruuttaan unohtaen millaista se todella oli, mutta eivät kykene myöskään vielä ajattelemaan itseään ikääntymässä. Samaan aikaan pyrimme ”olemaan nuorekkaita” tai panostamme eläkesijoittamiseen, mutta emme pysty enää nuortumaan tähän aikaan tai olemaan eläkeläisen asemassa. Siksi oman iän korostaminen keskusteluissa on aivan turhaa, sillä ikä antaa meille tietyn statuksen kommentointiin vaan ei oikeuta meitä väheksymään muun ikäisiä keskustelijoita ja heidän mielipiteitään.

Pitääkö kaikkeen ottaa kantaa?

Sosiaalinen media ja internetkanavat tuovat kaikki maailman aiheet eteemme. On mahdotonta ottaa kantaa kaikkeen, olla edes jotain mieltä kaikesta ja vieläpä reaaliajassa. Mainitsin aiemmin että on hyvä pystyä esittämään mielipiteelleen pohjaa, tutkia millaista tukea omalle mielipiteelle löytyy toisaalta ja olla aidosti kiinnostunut keskustelun muista osapuolista. Jos nämä piirteet muistaa pitää mukana, on helpompi valikoida mihin keskusteluihin osallistuu ja mitkä voi ohittaa ilman omantunnon tuskia. Sosiaalinen media vie osan keskusteluvalmiuksistamme, mikäli jäämme kommentoimaan mieluummin vain ystäväpiirimme julkaisemia maisema- tai perhekuvia, sen sijaan että osallistuisimme meitä koskettaviin ajankohtaisiin aiheisiin. Sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä, mutta sosiaalista ympäristöämme auttaa valtavasti yhteisten asioiden monipuolinen tarkastelu ja mielipiteen ilmaisu joka korjaa epäkohtia pitkällä aikajänteellä.

Mikäli viettää ison osan ajastaan digitaalisilla laitteilla, voi itselleen asettaa tavoitteen sille että tutustuu uusiin asioihin, osallistuu ajallisesti tietyn verran yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pyrkii osallistamaan myös muita omasta verkostostaan mukaan. Valitettavasti sosiaalinen media profiloi meitä niin että fiidimme täyttyy köyhästi antamatta välttämättä mitään uutta, jolloin joudumme näkemään hiukan vaivaa siirtymällä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta vaikkapa tiedejulkaisujen tai poliittisten tiedotuskanavien äärelle. Se on aluksi luonnollisesti haastavaakin, mutta yllättävän mielenkiintoinen matka kun alun jäsentelyn on itselleen tehnyt. Jäsentelyssä auttaa kysymykset, mitkä asiat vaikuttavat juuri nyt eniten minun arkeeni ja mihin haluaisin muutosta? Uskalla mennä kurkkimaan sinua kiinnostavien asioiden taakse syvemmin, jolloin keskustelu on helpompaa, parhaillaan jopa nautinnollista!

Vaikeat ajankohtaiset aiheet!

Seksuaalinen hyväksikäyttö.

Juuri meneillään oleva keskustelu seksuaalisesta hyväksikäytöstä on esimerkki siitä että asian iso kuva unohtuu kun keskitymme juuri tapahtuneisiin asioihin. Kesti melko kauan, aivan liian pitkään, ennen kuin saimme lukea koko ilmiötä käsitteleviä artikkeleita, kannanottoja ja jopa aiemmin uhreiksi joutuneiden tuntemuksia. Aihe on ilman muuta kipeä käsiteltäväksi, vaikka ei olisikaan omakohtaista kokemusta. Se koskettaa jokaista vanhempaa, isovanhempaa, kasvattajaa ja terveydenhoitohenkilökuntaa. Suurin osa meistä ei pysty ajattelemaan että ilmiö voisi esiintyä ihan lähellä meitä jokaista ja tilastojen valossa näin onkin. Ehkäpä keskustelu pitkässä juoksussa johtaa siihen että tulemme tiedostavammiksi ja uskallamme tarttua ongelmaan sen havaittuamme. Kun itse olin nuori, ei tästä aiheesta keskusteltu koskaan. Sitä ei muka ollut. Silti muistan kuinka yläasteikäiset tytöt joutuivat aikuisten miesten pyöritykseen ja kukaan aikuinen ei puuttunut siihen. Vaikka pienellä kotipaikkakunnallamme oli oma hyvin näkyvästi esillä oleva poliisilaitoskin, niin senkään läsnäolo ei tähän vaikuttanut saatikka että poliisi olisi puuttunut asiaan. Uskon että tämä on kansakuntamme vaiettuja asioita ja joudumme tämän myllerryksen aikana katsomaan myös peiliin.

Ilmastonmuutos ja ravitsemus.

Ilmastonmuutoskeskustelua leimaa jatkuva tiedon tulva, josta emme enää erota mikä on totta. Kun yksi tutkimus tuodaan julkisuuteen, alkaa vastaväitteiden tulva. Olen seurannut vuosikymmenet erityisen tarkasti ravitsemuskeskustelua, ottaen siihen myös itse kantaa. Nämä kaksi aihepiiriä tuntuvat toimivan mediassa samalla tavoin. Ennen kuin ehdimme kiinnittyä annettuun oikeaan tietoon, alkaa tietoinen hämmentäminen. Näin toimimme epärationaalisesti muuttamalla koko ajan tapojamme suuntaan ja toiseen ilman keskittymistä. Molemmat aiheet vaatisivat keskustelua, jossa ihmiset jakaisivat keskusteluun pitkää kokemusta sen sijaan että saisimme vain ”musta tuntuu” lyhytaikaisia fiiliksiä. Vetoamme molempien aihepiirien keskusteluissa yksittäisiin tekijöihin katsomatta kokonaiskuvaa. Oma toiveeni olisi että pystyisimme ohjaamaan nämä kaksi keskutelua entistä tiiviimmin yhteen. Ne kun ratkaisevat yhdessä merkittävän paljon ihmisen kohtaloa tulevina vuosisatoina.

Politiikka.

Sattuneesta syystä seuraan politiikka ja puhetta politiikasta todella paljon. On suorastaan ärsyttävää että politiikan kommentointi on pitkälti sitä että ponnekkaasti koetetaan vain tuoda esille sitä kuinka huonoja kaikki nykyiset päättäjämme ovat. Vaikka olen verraten noviisi kommentoimaan, niin uskallan väittää että hyvin moni asia on mennyt väärään suuntaan pidemmän aikaa ja näin ollen syy ei ole pelkästään nykyisessä hallituksessa. Ilman muuta kritisointiakin saa olla, mutta täytyy uskaltaa kritisoida myös menneisyyttä ja sen virheitä. Taustoilla kun on meilläkin ”hyvä veli -järjestelmiä” ja osasipa poliitikot ennenkin vetää kirjaimellisesti omaan liiviin. Kansanedustajien palkkiot sekä muut edut ovat aiempien hallintojen määrittelemiä. Keskustelu asioiden kehittymisestä aikojen saatossa on tärkeää ja että sen kautta voidaan purkaa epäoikeudenmukaisia järjestelmiä. Kun kukaan ei puhu, ei mikään muutu. Muutoshalukkuus on huono, jos keskitytään haukkumaan nykyaikaa eikä haluta nähdä tapahtumapolkuja sen takana. Todella hyvä muutos sopeutumiseläkkeistä, on pitkälti keskustelun tulos. Mutta paha susi ei ole se joka nyt on saanut sopeutumiseläkettä, vaan se joka tämän on säätänyt olemassaolevaksi. Politiikka ei muutu, ellemme osallistu siihen keskustelemalla. Fiksu dialogi pakottaa myös median toimimaan niin että voimme luottaa siihen ilman pelkoa valemediasta.

 

Kun otamme kantaa, keskustelemme, opimme toisiltamme ja yhteiskunnastamme enemmän kuin jäämällä ajatuksinemme yksin!

 

Seuraa ja  opi lasten tavoista keskutella ja neuvotella kompromisseja!

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.