VALIKKO

Se hetki kun kuulet olevasi hullu.

Hobitti teki minusta hullun.

 

15 tammikuuta 2015

Viimein koitti tuo aika lääkärille jonka olin saanut varattua jo ennen joulua, tilanteeni oli heikentynyt huomattavasti enkä enään tiennyt mitä ylipäätään tuolle lääkärille sanoisin. Kiinnostukseni arkeen ja itseeni oli hävinnyt lähes olemattomiin, mutta sain ilmeisesti jotain järkevää suustani pihalle pykättyä tai sitten ulkoinen hapitukseni oli jo muuttunut niin harmaaksi, että tuo lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen Porin keskussairaalaan. Jotain oli siis tapahtunut edelliseen kertaan verrattuna. Jäin odottelemaan kutsua tuonne suurten toiveiden laitokseen, josta viimein voisi löytyä ratkaisu minua vaivaamaan sairauteen.

Kerroin tilanteesta myös vaimolleni joka vielä asui samassa osoitteessa, huomasin kyllä helpotuksen hänen kasvoillaan ja ehkä jopa pienen toivon kipinän, että minä joka hänen miehenään olen ollut jo seitsemän vuotta saisin viimein jotain apua. Apua joka poistaisi tämän kuoren, jonka itseni suojaksi olin muurannut kivi kiveltä ja sitä niin lujasti varjelin.

Sulkeuduin jälleen kerran tuonne huoneeseen vain päästäkseni sänkyyn makaamaan siihen saakka, että perhe-elämän äänet vaikenisivat ja alkaisi minun aika näiden oireiden ja kipujen kanssa. Tuo ruskea relaxsanttikin maistui jo kuravedeltä, enkä saanut siitä sitä oloa enään, mihin sitä alunperin aloin juomaan.

Aika kului ja sisälläni olevat riivaajat juhlivat voittoaan. Miksi ne minua kiusaavat? En minä ole niitä sisälleni kutsunut, vaan salaa ovat tulleet ja pilanneet koko elämäni.

 

16 tammikuuta. 2015

Joten kuten yöstä selvinneenä ja lyhyin askelin koko päivän laahustaneena, oli minun pakko taas turvautua tuonne epämääräiseen hoitolaitokseen oireiden edelleen pahentuessa.

Mitään suuria odotuksia minulla ei enään ollut tuosta kaupunkimme suojatyöpaikasta, mutta ehkä pieni toivonkipinä että jotain apua jostain kumman syystä kuitenkin saisin.

Sama toistui, lippu tuosta punaisesta numeroja sylkevästä laitteesta, istumaan nitisevälle nahkasohvalle, pim ääni tuosta seinällä olevasta näytöstä ja itseni raahaaminen tuolle jo tutuksi tulleelle nakkikioskin luukulle. Tuo rouva siinä tiskin takana ei jaksanut enään minulle edes hymyillä, vaan sanoi kysyvästi. ”Pää kipeä?”

Kyllä ja muutkin oireet ovat pahentuneet huomattavasti, en minä täällä niin mielellään käy mutta kun kipu pakottaa tulemaan.

”Käykää istumaan niin lääkäri kutsuu teitä sitten” Kuului sulkeutuvan luukun välistä. Olin jo tottunut odottamaan tässä aivan liian valkoisessa ja muovikukkia kasvavassa aulassa, edes televisio ei tarjonnut ajankulua tähän pitkään odottamiseen.

Tällä kertaa odottamista sitten jatkuikin, potilaita tuli ja meni mutta minun vuoroani ei vaan kuulunut. Vähän jo hermostuneena kävin kysymässä nakkikioskin hoitajalta mahdollista pääsyäni lääkärin puheille. Vastauksena sain vain kuulla, että potilaat pääsee lääkärin luokse kiireellisyysjärjestyksessä.

Toki minä tämän ymmärrän ja annankin vuoroni mielelläni sairaalle lapselle, mutta se että laastarin laittaminen sormeen jollekkin laitapuolen kulkijalle menee minun edelle, ei enään tunnu reilulta. Ilmeisesti minun kiireeni oli jo mennyt ja olin laitettu katekoriaan toivoton tapaus ja otetaan vastaan jos nyt ylipäätään aikaan jää.

Sitten kuului tuo odottamani huuto, ehkä vähän kiukkuiseen äänensävyyn, mutta huusivat sentään. Ehkä heitä jollakin tasolla vielä kiinnostaa minunkin kaltainen potilas, tai sitten vaan ottivat vastaan pakosta.

Huutaja oli aivan uusi tuttavuus, vaikka ensivaikutelma ei paljoa lupaillut niin toivoin kuitenkin mielessäni apua saavani tältä rantapalloa muistuttavalta lääkäriltä.

Kerroin tilanteesta sekä näistä kivuista ja oireista joita jo niin monella eri lääkärillä oli hoidettu ilman mitään tulosta, ainoastaan mitä käteen oli jäänyt oli iso nippu eri diagnooseja. Tämä hobitin mittainen ja aika leveä lääkäri tutki ilmeisesti tietojani koneelta ja mietti varmaan valmiiksi diagnoosia.

Mutta mitä vielä, päätti tämä hobitti jopa mitata verenpaineeni, jota ei ole tehty sitten TAYS:in jälkeen, tutkimusten lomassa sain sanottua, että lääkäri jolla eilen kävin teki minusta kiireellisen lähetteen Poriin. Ilmeisesti lähete oli täysin turha, ainakin tämän rantapallon muotoisen hobitin mielestä, vai lieneekö näillä kahdella lääkärillä jotain riitaa keskenään ja minä olen joutunut vasten tahtoani heidän pelinappulaksi, koska minua tutkiessaan tokaisi tämä lääkäri, että ei teillä mitään fyysistä vikaa ole. Nämä kaikki kivut ja oireet jota sinulla on vaikuttavat olevan psykosomaattisia, koska ne ei oikein sovellu mihinkään sairauteen.

Nyt minut saatiin hiljaiseksi, en todellakaan enään tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä tai sanoa. Kuitenkin aika paljon lääketieteestä itse tietävänä ymmärsin täysin mitä tämä yhtä pitkä kuin pyöreäkin hobitti tarkoitti. Olen siis luulosairas, hullu, ei ole kaikki intiaanit enään kanootissa. Eikö tuosta taikurinhatusta enään mitään muuta diagnoosia ollut tarjolla.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.