VALIKKO
26.8.2017 11:41

Kun on niin kiire ettei tiedä itkeäkö vai nauraa

niin kiire ettei tiedä itkeäkö vai nauraa

Kuvaaja: Niklas Isberg

Joskus on niin kiire ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Molempia on tullut puolen vuoden aikana tehtyä, mutta onneksi pitkällä aikavälillä laskettuna nauru voittaa. Elämässä tapahtuu muutoksia ja niihin on ihmisen sopeuduttava. Itselläni on ollut monenlaista muutosta elämäni aikana niin hyviä kuin hyvin ikäviäkin. Alkuvuodesta kohdallani tapahtui hyvä muutos, kun sain uuden, vastuullisemman työtehtävän työnantajaltani. Olin tästä innoissani, mutta se tarkoitti muuttoa Helsinkiin. Pois rakkaasta Jyväskylästä.

Helmi- ja maaliskuu hujahtivat ohi sekunnissa muuttoa järjestellessä ja uuteen tehtävään tutustuessa. Huhti- ja toukokuussa opin mitä stressi ja kiire ovat. Kesä- ja heinäkuussa onneksi ymmärsin, ettei työ ole kaikki kaikessa. Kesäloma tuli todellakin tarpeeseen.

Monta kertaa olen ajatellut ottavani esiin läppärin ja kirjoittavani blogiin. Se oli minulle kuitenkin erittäin mieluinen harrastus. Helsinkiin muuton jälkeen bloggaaminen, käsityöt ja lukeminen ovat jääneet oikeastaan kokonaan – mutten ole niitä unohtanut. Tämän muutoksen keskellä minun oli opittava uusi työ ja tutustuttava uuteen kaupunkiin ja ihmisiin. Olen yllättynyt, miten rajusti se vei mehut ennen kuin pääsin jonkinlaiseen tasapainoon. Energia ei riittänyt mihinkään ylimääräiseen.

Tämän postauksen tarkoitus on kertoa teille, että

  1. olen hengissä
  2. haluan edelleen kirjoittaa
  3. pystyn kirjoittamaan
  4. asioilla on tapana järjestyä

Rakkahat Stoorin lukijat ja muut bloggaajat, tästä on tie vain ylöspäin. Vakuutan itselleni, että latu on taas auki ja kuvittelen, että haluatte vielä lukea jorinoitani. Puolen vuoden aikana on nimittäin tapahtunut paljon, joten jutun juuresta tuskin on puutetta. Kaiken lisäksi asun Kalliossa, Helsingissä. Jos en muuta keksi, niin vilkaisen ulos.

Kuvaaja: Niklas Isberg, kuvattu heinäkuussa Jyväsjärven rannalla

Kommentit

  • Tepa

    No, on tässä ihmetelty, odotettu uutta juttua, sekä pelätty että olet lopettanut. Onneksi et, nautin suunnattomasti mukavista kirjoituksistasi

     0
    • Anu

      Täällä ollaan! Kirjoittaminen on tosi kivaa, kun juttu kulkee ja siihen on aikaa. Toivottavasti siihen olisi tästä eteenpäin taas resursseja. Kiva kuulla, että joku tykkää juttuja lukeakin. 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Mahtavaa Anu! Hyvä kirjoitus: asioilla on tapana järjestyä

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.