VALIKKO
29.12.2016 20:35

Saumatonta yhteistyötä, mallitouhuja ja uusi profiilikuva

Tämä on lyhyt kirjoitus yhteistyöstä. Paino sanalla lyhyt, koska tekstin päätteeksi tuleva profiilikuva ja muut kuvat ovat tämän postauksen varsinaiset tähdet. Tutustuin Jenora Designin Jenniin asiakkaan roolissa viime vuonna, kun ystävieni kanssa järjestimme porukalla boudoir-kuvaukset. Olin otettu Jennin rennosta ja ammattitaitoisesta otteesta heti alusta lähtien. Saamiini kuviin olin erittäin tyytyväinen. Ryhtyessäni Stoorin bloggaajaksi minulla oli ilo huomata,  että Jennikin oli bloggaajien joukossa. Ajattelin, että jee, tuttuja! Jennin blogia voi lukea täältä. Koska toinen meistä on kuvaaja ja toinen julkisesti aloittelevia mallitouhujaan julistanut xl-kokoinen bloggaaja päätimme yhdistää voimamme. Yhdessä tuumin sovimme lokakuisen päivän, jolloin tavoitteenamme oli saada sellaisia kuvia joita molemmat voisivat käyttää.

Olin kuvauksista erittäin innoissani, koska pääsin taas harjoittelemaan kameran edessä olemista. Se kun ei nimittäin ole niin helppoa kuin miltä se kuulostaa tai näyttää. Jennin seurassa ja ohjauksessa onneksi rentoutuu todella nopeasti ja sitä vallan innostuu olemaan kameran edessä ihan tosissaan vai pitäisikö sanoa vähemmän tosissaan, koska hymy oli niin herkässä. Oikeastaan siihen jäi vähän jopa koukkuun. Kuvaustuokion tuloksena oli loistavaa yhteistyötä, hyviä malliharjoituksia ja uusi, aivan mahtavan upea profiilikuva! Toivon mukaan keksimme jotain kivaa projektia myös ensi vuodelle teille kaikille silmäkarkiksi… Kiitos Jenni!

Anypauline profiilikuva

Kuva: Jenora Design

Olen saanut kaulassani olevasta huivista pari kyselyä Instagramin ja Facebookin puolella, joten kerron vielä, että se on ostettu Gdanskista, Puolasta Stradivarius-liikkeestä. Nettikauppaan pääsee tästä linkistä.

 

parkkihalli

Kuva: Jenora Design

 

Kuva: Jenora Design

 

Kuva: Jenora Design

Lopuksi vielä minun henkilökohtainen lempparini tunnelman ja sävyjen puolesta.

scarf huivi

Kuva: Jenora Design

 

 

 

 

Kommentit

  • Minna Rajala

    Onpas kivoja kuvia ja tykkään etenkin noista ”erikoisemmista” kuvakulmista. Saa nähdä, jos raaskin maksaa postikulut ja kotiuttaa tuon ihanan huivin myös minulle 😉 Sävyt ainakin ovat sellaiset, mitkä pitäisi toimia eli sen puoleen vikaan ei voi mennä.

    • Anu

      Kiitos Minna! 🙂 Minustakin niistä tuli tosi onnistuneita. Jennillä oli hyviä ideoita. Se huivi on kyllä todella kiva, iso ja lämmin. Niitä oli montaa eri väriä. Vähän harmittaa etten ostanut useampaa… 😀

      • Minna Rajala

        Jos verkkokaupasta löytyy useampaa sulle mieluisaa väriä, niin voidaan tilata kimpassa ja saada siten postikulut pienemmiksi 😉

        • Anu

          Tottahan toki olen kiinnostunut, jos sieltä löytyisi joku kivan värinen huivi. 🙂

  • Jenna

    Onpa upeita kuvia! Olet niin ihanan eloisa ja iloinen ihminen 🙂

    • Anu

      Hei Jenna, kiitos! 🙂 <3

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.