VALIKKO
9.7.2018 20:21

”Googlaa se”

Juttelin erään äidin kanssa, joka kertoi lapsensa kyselevän jatkuvasti isoja asioita, suuria kysymyksiä. Juuri tuolla hetkellä poika pohti lammastarhassamme, että milläköhän maalla olisi eniten maata jaettavana asukkailleen. Nyökyttelin tunnistaen ilmiön. Lapset pohtivat isoja asioita. Aamuvarhaisesta iltamyöhään. Lohduttelin itseäni toteamalla ääneen, että niinhän se on: aikuiset ajattelevat vain pieniä, konkreettisia asioita, kuten mitä tänään syötäisiin, milloin olikaan laskun eräpäivä ja onko huomiseksi puhtaita vaatteita. Erityisen kiinnostuneita ja usein aikuiset ovat siitä, että paljonko kello on. Ei siksi, että he useinkaan ilahtuisivat tiedosta, vaan siksi, että he voisivat lisätä hiukan kiirettä edellisen kiireen päälle.

Kasvatus on sanana minusta epätäsmällinen. Se on ehkä jotain tikun nenässä pidettävää päsmäröintiä, jota tuputetaan lapselle, jolla on jo kaikki sielun viisaus käytettävissään, mutta tämän mielikuvituksettoman yhteiskuntamme rajoitteet hänen omasta totuudestaan puuttuvat. Kasvatus liitetään usein sanoihin ja unohdetaan oma käytös, oman mallin voima tästä samasta harjoitteesta, joka kuitenkin on vastavuoroista, ei aikuiselta lapselle päin valuvaa. Kauniit käytöstavat ovat kuitenkin isoa valuuttaa, ja ehkä kasvatuksen ydintä, kun pohtii lapsensa tulevaisuutta. Esimerkiksi valtavirtamediasta tämä näyttää tosin unohtuneen ja sieltä meitä koitetaan aivopestä ihan ihmeellisillä arvoilla. Arvoilla, jotka eivät lisää kenenkään viisautta, vaan ehkä päinvastoin alentavat ihmisyyden potentiaalia, elämän merkitystä.

Äiti, jonka kanssa juttelin kertoi, että hän ei usein ole saanut edes päätään ylös tyynystä aamuisin, kun poikansa on jo pohtimassa ja kyselemässä asioista. Nyökyttelin jälleen, näin on, usein ei voi myöntää muuta arjen hulinassa kuin, että en tiedä, mitä mieltä itse olisit. Tai, että meillä ihmisillä ei ole yhteisesti hyväksyttyä tietoa tästä asiasta, mutta on erilaisia näkemyksiä, joista ihmiset valitsevat kannattamansa. Usein tekisi mieli myös sanoa lapselleen, että googlaa se. Google tietää, kysy siltä. Viisivuotias lapseni kuunteli keskusteluamme lammasta halaillen ja silitellen.

”Äiti, isi kyllä googlaa meidän kysymyksiin vastauksia vaikka kesken iltapalan. Ne on niin tärkeitä. Kyllä aikuisten tehtävä on googlata tarvittavat tiedot.”

Jos saisin toivoa, toivoisin, että osaisin säilyttää lasteni tiedon janon, kyvyn ajatella itse. Haluaisin, että he kuuntelisivat sisäistä ohjaustaan ja kokisivat sen arvokkaaksi. Sellaiseksi ihmisyyden ominaisuudeksi, jonka ohittaminen ei olisi itsestään selvyys, vaan aiheuttaisi joka kerta hetken hiljaisuuden ja oman tietoisuuden tarkistamisen tilanteen puntaroimiseksi. Toiveeseen päästäkseni aloitan tämän kasvatusprojektin omasta itsestäni. Mistä minä luulen elämässä olevan kysymys? Millaisessa maailmassa eläisimme, jos kaikki maat oikeasti antaisivat maata asukkailleen? Mitä jos ihminen olisikin luomakunnan kruunu, millainen ihminen silloin olisi?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.