VALIKKO
28.6.2018 09:25

Kiitos, kun olet kanssani

”Tässä sinun vierelläsi on hyvä olla. Saa kokea rauhassa, ottaa aikaa hengähtää ja sitten porhaltaa taas uusin voimin eteenpäin. Tai sivulle, jos sille päälle sattuu. Tässä lähelläsi ymmärtää sen, miten kaikki on minusta, minulle ja itseni päätettävissä mitä itsestäni ulospäin annan, mitä ympärilleni säteilen, miten elämääni sanoitan. Minun päätettävissäni, mutta myös minun vastuullani. Samoin kuin on vastaanottajan vastuulla, miten hän minut ottaa vastaan, torjuu tai värittää omilla taajuuksillaan. Se ei määritä minua, minä pysyn sinussa ja siellä on minun paikkani.

Näin hetki sitten unen. Olin talossa, jossa oli mummoni jäämistöä. Selailin niitä pienellä pelonsekaisella tunteella, joka kasvoi, kun vaeltelin huoneesta toiseen. Noustessani yläkertaan, oli pelko jo sellaista, jota en muistanut pitkään aikaan kokeneeni, ehkä en koskaan. Sellainen kuristava, musertava tunne, jota ei pääse pakoon mihinkään suuntaan, on vain hitaasti ja epävarmasti kuljettava sitä kohti. Nousin yläkertaan, jossa määränpääni oli pieni ullakkohuone. Katsoin pieneen kirkkaaseen huoneeseen ja siellä oli tytön toppapuku istuvassa asennossa, nojaten seinään. Puku oli muotoutunut niin, että tiedostin sen sisällä olevan jonkun, mutta tähtikoristeisen hupun alta ei näkynyt mitään, oli vain tyhjää aineetonta ainetta. Kasvoton toppapukutyttö istui pienessä kirkkaassa huoneessa heinien päällä. Huoneesta oli kapea ikkuna sen vieressä olevaan vähän vielä ullakkohuonetta salaisempaan huoneeseen, jonka lattialla oli paksu kerros heiniä ja erityisen hyvin hoidettuja kanoja tepastelemassa lämpölampun alla. Kanatkin olivat äänettömiä, mutta komeudessaan lähes kukkomaisen ylväitä.

Miten pelottavaa onkaan jäädä näkymättömäksi. Miten hukuttavaa on katsoa näkemättömiin silmiin. Miten sellaista kohdatessaan mieluummin tappaa jotain itsestään, kuin uskoo siihen, että vika saattaisikin olla katsojan kyvyttömyydessä nähdä, kohdata, kuin minussa itsessäni. Varsinkin, jos katsoja on joku, jonka varaan oma elämä on rakentunut tai rakentumassa, kuten pienillä lapsilla. Vaikka untani voisi pitää painajaisena, niin siitä heräsi toivo. Jos pienelle toppapukuiselle uutteralle tytölle ei ole ikinä muotoutunut kasvoja, niin eikö sitten ole niin, että ne kasvot saakin piirtää juuri sellaisiksi kuin itse ne kokee? Juuri sellaisiksi, kuin miltä ne tytön sisältä päin tuntuvat, kuin hän itse itsensä kokee luottaen siihen, että hän kyllä osaa luoda sellaisen hahmon, joka saa myös kasvonsa näkyviksi.

Käytyäni unessani ullakkohuoneessa, olin jo lähdössä pois talosta, kun isäni tuli vastaan. Hän kertoi haluavansa näyttää minulle jotain, jotain mikä oli ollut salassa pidemmän aikaa ja josta olisi vähän vaikea puhua. Isäni vei minut ullakkohuoneen ovelle, jossa kerroin hänelle, että minä löysin tuon tytön jo. Minä näin hänet, huomasin hänen tehtävänsä ja oivalsin, että hänellä on ollut kirkas ja lämmin suojapuku yllään tehtäväänsä suorittaessaan, seuranaan kirkas valo.

Tunnen, että juuri sinä olet tuo valo ja se ajatus lämmittää minun koko kehoani. Kiitos, kun olet ollut olemassa minuakin varten.”

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.