VALIKKO
21.9.2017 12:53

Kiusattu koulu

Olen ilokseni päässyt ja rohkaistunut mukaan esikoiseni koulun vanhempaintoimikuntaan. Meillä on innokas joukko vanhempia, jotka yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa haluavat olla mukana tukemassa koulun ja kodin yhteistyön sujuvuutta. Ymmärrykseni mukaan elämme edelleen ajassa, jossa koulun ja kodin yhteistyön välissä on näkymättömiä verhoja. Sellaisia toimintatapoja ja olettamuksia, jotka olisi syytä repiä alas, tuoden tilalle ihmisyyttä ja kohtaamista, ihan jokaiseen hetkeen koulun arjessa.

Koulukiusaaminen on yksi teema, joka nousee esiin aina lasten keräännyttyä syksyisin tiiviisti saman katon alle. Koen, että meidänkin koululla vanhempien tavoitteena on luoda uusia ajatuksia siitä, miten auttaa lapsiamme opettelemaan ystävyystaitoja ja toisen huomioimista yhteistyössä koulun seinien sisä- ja ulkopuolella. Koulukiusaaminen on asia, joka on koskettanut kaikkia koulutietä kulkeneita joko kiusattuna, kiusaajana tai kiusaamisen todistajana. Aihe on tärkeä ja satuttava. Pelkkä sana koulukiusaamisen saa jokaisen meidän sisällä asuvan pienen lapsen suojautumaan, toivomaan olevansa näkymätön. Toivomaan, että saisi olla rauhassa oma itsensä, toivoen, että kelpaisi sellaisena. Kelpaisi niin, että ei tarvitsisi esittää mitään, saisi vain olla oma itsensä, hyväksytty ja arvostettu juuri sellaisenaan.

Koulu on laitos, jossa meistä kasvatetaan yhteiskuntakelpoisia. Isot koululuokat lienevät heijastusta suuresta määrästä ihmisiä, joita meidän maapallollamme elää. Meitä on täällä paljon ja jokainen meistä on ainutlaatuinen oma itsensä. Koulussa ja koululuokassa, aivan kuin perheessäkin, yritämme opetella sietämään toisen erilaisuutta, sitä, että toisella onkin oma mielipide, oma tahto ja vieläpä oikeus omaan minuuteensa. Mistä me voisimme rakentaa puitteet sille, että voimme tukea toisen olemista omana itsenään ja pysyä silti tietoisina omasta olemisestamme? Vastuun ja vapauden kaksintaistelua ihan jo pelkästään meidän itsemme sisällä.

Koulussa on aikataulut ja opetussuunnitelma. Meillä jokaisella on oma sisäinen rytmimme, toinen on hidas ja verkkainen, toinen salama ja nopea, aina valmiina. Isossa joukossa nämä piirteet muuttuvat henkilökohtaisista vahvuuksista helposti taakoiksi. Miten sovittaa oma sisäinen rauhansa toteuttaa itseään kaikessa hitaudessa matkastaan nauttien siihen, että toinen inhoaa matkallaoloa ja hänen koko olemisensa on jo ensiaskeleesta lähtien perilläolossa? Nämä piirteet ovat niin lapsissa, mutta myös meissä aikuisissa. Niin vanhemmissa kuin opettajissa.

Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo määrittelee seikkailun olevan reissu, jonka puolivälissä koko matkaan lähtö kaduttaa. Minusta siinä on näkökulmaa. Miten loisimme sellaisen oppimisympäristön, jossa on mahdollista oppia ja harjoitella, kasvaa ja katua, mutta luottaa silti seikkailun antiin? Siihen, että jokainen takapakki, jokainen epäonnistuminen, on kokemus, josta voi oppia? Minä haluaisin tämän meidän kaikkien oikeudeksi. Niin lapsen, vanhemman kuin myös opettajan. Saattaisin hyväksyä sen jopa rehtorille. Haluaisin, että tässä seikkailussa olisi mukana myös keittäjät, siivoajat ja talonmies, koko kylän väki. Haluaisin, että koulusta tulisi tärkeä paikka meille kaikille.

Kukaan ei liene kanssani eri mieltä, kun totean meidän maailman olevan nykyisenlaisellaan huono paikka pienelle lapselle elää, kehittyä ja kasvaa? Olemme luoneet sukupolvien saatossa malleja, joiden toimivuus pitäisi kyseenalaistaa, tarkoitusperät paljastaa ja katsoa tämänhetkistä tilannetta juuri sellaisena kuin se oikeasti on. Usein odotamme tähän jotain ulkopuolista pelastajaa tai tekijää. Kodin ja koulun yhteistyössä me vanhemmat lähetämme aamuisin lapsemme kouluun huokaisten, että nyt he ovat hetken jonkun muun vastuulla. Opettajat lähettävät vastahuokauksen iltapäivisin koulunpihan hiljentyessä; teidän vuoronne. Tämän pallottelun välissä on lapsi, jonka tärkein tehtävä olisi saada hyväksyviä ja rakkaudellisia peilejä. Elää ja kasvaa luottamuksen ilmapiirissä. Nähdä aikuisten mallintavan kaunista ja toista arvostavaa käytöstä. Kuinka hyvin tämä onnistuu juuri Sinun kohdallasi?

Avoimuus ei ole helppoa. Se satuttaa ja luo pelkoa. Paradoksaalista kyllä, pelko itsessään luo lisää pelkoa, jolloin olemme pyörässä ilman jarruja. Luottamus syntyy luottamalla. Olemme jokainen käyneet koulua. Olemme jokainen kokeneet elämää sen kaikissa muodoissa. Meidän kokemuksemme ovat ainutlaatuisia, tapamme käsitellä asioita, on kykyjemme mukaista. Olemme kaikki myös aikuisina jatkuvassa oppimisprosessissa. Lapsen saaminen vie meidät takaisin omaan lapsuuteemme. Lapsemme koulunkäynti vie meidät takaisin omalle koulupolullemme.

Koen hyvin merkityksellisenä olla mukana vanhempaintoimikunnassa, jonka ensisijainen tavoite on luoda uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa koulun kanssa. Lasten hyvinvointi on suoraan verrannollista siihen, kuinka hyvin heidän ympärillään, heidän asioistaan vastuussa olevat aikuiset voivat. Nykypäivän lapset ovat herkkiä. Tiede on kehittynyt niin, että tunnemme jo kasvamisprosessia, tunnemme aivojen kehitykseen liittyvää biologiaa ja ymmärrämme ihmisen käytöksen lainalaisuuksia. Ihmisen etuotsalohko, joka huolehtii mm. tunteisiin ja päätöksentekoon liittyvistä prosesseista kehittyy 25 ikävuoteen asti. Siihen saakka me tarvitsisimme aikuisen ohjausta stressaavissa ja kuormittavissa tilanteissa. Kuinka moni meistä on saanut? Mitkä ovat ne edellytykset, joista me päiviimme ja elämäämme ponnistamme ja kuinka hyvin pystymme omasta olemisestamme näkemään lastemme tarpeita, heidän kehityskohtiaan? Entä, kun peliin astuu meitä satuttava asia: kiusaaminen? Millaisia työkaluja meillä on kohdata ensin omat tunteemme ja sen jälkeen katsoa käsillä olevaa tilannetta, nähdä lapset oppijoina, jotka ikävässä tilanteessa ovat avun ja opastuksen tarpeessa. Niin kiusattu kuin myös kiusaaja.

 

Tämä teksti oli alunperin tarkoitus lähettää tyttäreni koulun vanhemmille Wilma-viestinä. Se oli kirjoitettu kirjeen muotoon ja hiukan henkilökohtaisemmin. Muokkasin tekstiä, jotta pystyin sen laittamaan laajemminkin ajateltavaksi ja blogiin sopivaksi. En tiedä olenko ajatuksineni ihan sivuraiteella, mutta olen valmis sitä käytännössä myös epäonnistumisen uhalla testaamaan. Mitä lisäarvoa lapsille kouluissa tulisi siitä, että me vanhemmat olisimmekin olennainen osa koulun arkea jollain tasolla? Vetäisimme yhtä köyttä opettajien kanssa ja näkisimme tämän kasvatustehtävän ihan meitä kaikkia koskevana yhteistyönä. Niin, että koulu voisi olla meille kaikille tärkeä paikka.

Avointa yhteistyötä ehdottaen

Äitikollegasi, Anna-Stiina

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Kolmasosa suomalaisista kärsii melusta enemmän kuin toiset, ja hyvin hyvin harva siitä pitää.

    Silti me aikuiset olemme luoneet Suomeen kulttuurin, jossa röyhkein ja eniten äänitilaa itselleen pärjää hyvin, hiljaiset jyrätään. On irvokasta, että erilaiset moottoripyöräkerhoilijat ja toisiaan hakkaavat ja ulisevat jäkisjätkät käyvät puhumassa kiusaamisesta, kun kyselyissä suuri osa lapsista haluaisi hiljaisuutta ja rauhaa melun sijaan.

     0
    • Anna-Stiina Häkkinen

      Kiitos kommentistasi! Niin, jos olen ihan rehellinen, niin minusta koko meidän yhteiskuntamme on pikkuisen sellaisen oikean ja toimivan, ihmisyyttä kunnioittavan vieressä, mutta se on ihan täysin minun henkilökohtainen kokemukseni. Onneksi täältä löytyy paljon hyvääkin!

       0
  • Pahuus käynyt tutuksi

    Vanhemmissa on ihmisiä.joka lähtöön. On perheen äiti ja isä, jotka ylpeilevät vaikkapa sillä, että eivät huuda omilleen ja muutenkin hallitsevat tunteensa.

    Samalla he ovat värvänneet ihmisiä, naapuruston tekemään haittaa ja vihaamaan yhtä naapureistaan. Vainoaminen on vakavaa.ja kokonaisvaltaista kiusaamista johon oppia haettu USA:n gang stalkingista ja ddr:n zersetzungista.
    Samalla he ovat nämä 8 vuotta olleet uhrinsa uhreja ja tällä.tavalla saavat ihmiset joukkopsykoosiin vahingoittamaan tahallisesti porukassa raukkamaisesti yhtä.

    Kaikki nämä ovat hyväosaisia kaikin puolin, ja sosiaalinen maine on.hyvä ja tärkeää heille.

     0
    • Anna-Stiina Häkkinen

      Kiitos kommentistasi. Niin, meitä on joka lähtöön ja meillä kaikilla on oma ainutlaatuinen tapamme kokea asioita. Olen pahoillani, en ehkä täysin ymmärtänyt mitä tarkoitit, arvelen viittauksesi olevan jotain henkilökohtaista, mutta näinhän se on, meille jokaiselle maine on tärkeä. Olemme sosiaalisia eläimiä, osana yhteisöjämme. Oman ymmärrykseni mukaan meidän fyysisyytemme vaati meiltä yhteyttä toisiin ihmisiin, olemme niin rakentuneet. Saaliseläimistä tavataan sanoa, että ne eivät näytä kipuaan, vaan peittelevät sitä viimeiseen asti, ehkä tämä on meidänkin sosiaalisten naamioidemme yksi syy. Haluamme säilyttää tunteen siitä, että olemme hyväksyttyjä ja joskus se saa meidät käyttäytymään mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.