VALIKKO
18.3.2018 19:11

Läsnäolon kiehtovuus

Stoorin blogialustalta lennähtää iloisesti ulos, jos ei päivitä blogiaan vähintään kolmen kuukauden välein. Tai näin muistelen säännöissä kerrotun. En ole vielä täysin valmis luopumaan omasta blogistani täällä muiden joukossa, siksi päätin kirjoittaa pienen pätkän pitämään oven auki tässä tarinassa.

Laitoin viime vuoden lopulla Facebook-tilini jäähylle. Ajattelin, että ehkäpä voisin kirjoittaa kuulumisiani ihan vain itselleni päiväkirjaan. Jättää väliin Facebookin mahdollistaman sosiaalisuuden sen kanssa, mitä minulle kuuluu. Nyt on vierähtänyt jo useampi kuukausi, enkä ole aloittanut päiväkirjaa. En ole oikeastaan kirjoittanut juuri mitään, vähiten tänne blogiini.

No, okei, olen kirjoittanut whatsapp- ja tektiviestejä. Sekä kauppalistoja. Olen alkanut järjestelmälliseksi ja lisännyt keskittymistäni juuri tähän hetkeen, jossa olen. En kurkkaa vähän väliä puhelintani ja pohdi jonkun toisen päivityksen myötä hänen elämäänsä, vaan elän keskittyen omaani. Panostan kaiken energiani itseeni. Saattaa kuulostaa itsekeskeisen itseriittoiselta, mutta jösses! Se on ihanaa! Olla juuri tässä, eikä haikailla jonkun toisen lomamatkaan mukaan, jonkun toisen uutta sisustusideaa tai kadehtia jonkun toisen erittäin onnistunutta valokuvaa tälle tärkeästä hetkestä. Facebook on ihana ystävä, mutta herättää paljon tunteita ja ajatuksia, vie aikaa ja sitoo tietynlaiseen toimintaan. Tai näin minun kohdallani, ehkä sinä olet jo selkeämpi rajoissasi, etkä edes huomaa energiaa, jota somemaailma hektisyydellään arjesta sitoo.

Oman kokemukseni mukaan rakkaus kuitenkin löytyy läsnäolosta. Mieheni vitsaili minulle aiemmin tyttöjemme kanssa, että ”no niin, äitin täytyy nyt olla hetki läsnä puhelimelleen.” Ja se oli totta. Ei puhelimellekaan kannata olla vain puoliksi, kun voi heittäytyä bittivirtaan ihan täysillä. Mutta rakastanko enemmän rooliani puhelimen syövereissä, vaiko kehossani yhteydessä ympärilläni olevaan maailmaan? Kumpaan annan enemmän aikaani juuri nyt? Kumman valitsen tässä hetkessä? Mitä väsyneempi olin, sitä mieluummin kaivoin puhelimen käteeni. Ja mitä useammin katselin puhelinta, sitä väsyneemmäksi tulin niistä kaikista asioista, joita puhelimesta mieleni pyöriteltäviksi sain tietää. En tiedä, tykkään yhä edelleen ajatuksesta Facebookissa olemisesta, mutta riippuvuuskäyttäytymiseni ei ole vielä riittävän korjaantunutta, jotta uskaltaisin liittyä takaisin. Nautin ihan liikaa tästä naamakirjattomasta ja siltäkin osin hiljaisemmasta elämästä.

Olen huomannut itseäni huvittavan piirteen elämässä. Sen, että kun alkaa tiedostaa jotain omassa käytöksessään, kaikki ympärillä muuttuu. Kun kuljin itse nenä kiinni ruudussa, en juurikaan kiinnittänyt huomiota muiden puhelimen käyttöön. Nyt kiinnitän. Kun ihastuin pikkutyttönä hevosiin, minusta tuntui, että kaikki muutkin olivat samasta lajista kiinnostuneita. Kun ajan omalla rakkaalla autollani autoletkassa, huomaan vastaantulijoista ihan vain ne, jotka ajavat samanlaisella autolla. Kun saimme ensimmäisen lapsemme, sukelsimme ihan uudenlaiseen maailmaan neuvoloiden ja lastentavaratarvikkeiden sekaan, joista emme aiemmassa elämänvaiheessamme tienneet mitään. Maailma saattaa joskus olla juuri sellainen, kuin sen mielessään havainnoi olevan. Mihin sinä tänään kiinnitit huomiota?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.