VALIKKO
31.5.2018 22:46

Muistitko, että mä tykkään susta?

”Eräs pieni poika kysyi minulta kerran, että mihin pienet pojat menevät, kun pojasta kasvaa aikuinen työssä käyvä mies? Kerroin, että eivät ne mihinkään mene, ne ovat aina siellä ison miehen sisällä ja aikuisen miehen kuuluisi pitää hyvää huolta sisällään elävästä pojasta. Tutkimuksieni mukaan pienissä pojissa ja pienissä tytöissä on vinha ero. Vai mitä luulet, oletko sinä ollut tyytyväinen näkemääsi? Siihen, miten me täällä roolejamme täytämme.

Pienet pojat uskovat ja rakastavat itseään yli kaiken. He ovat pienissä kehoissaan ja olettavat olevansa juuri kaiken sen rakkauden arvoisia, jota he sisälläänkin kantavat. Pienet tytöt uskovat yli kaiken kykyynsä rakastaa muita, elämää. Pienet tytöt eivät voi käsittää, että täällä jaetaan asiat vastakohtiin, vaan tykkäävät ihan kaikesta mistä haluavat, niin paljon kuin haluavat. Ajan saatossa minulta on usko tähän sisältäni virtaavaan voimaan tyrehtynyt, siihen on tullut esteitä ja ehtoja, se on hyydyttänyt hymyn, saanut kääntämään selän ja sulkemaan silmät. Se on yksi minun suurimmista suruistani. Se, että jossain vaiheessa elämääni aloin ajatella, että minun tykkäämiselläni ei olisi väliä, että se ei riittäisi, että sitä ei kannattaisi toteuttaa, saati ääneen kertoa. Olen luullut, että minun täytyisi olla jotain aivan muuta ollakseni sinun arvoisesi, tullakseni sinun kohtaamaksesi.

Suomalaiseen kulttuuriin täällä meillä päin kuuluu toisen murheiden myötäeläminen, toisen kivussa tukeminen, mutta toisen onnessa, siinä ollaan läsnä vain juhlapäivinä. Millaistakohan se olisi, jos olisimmekin läsnä tapahtumaa arvottamatta, mitään pelkäämättä? Mitä jos arki olisi se, missä me kaikki juhlisimme? ”Olen tahtonut maanantaiaamusta luvatun maan”, laulaa Juha Tapio ja siinä on kaikki, mitä minä elämässäni olen tavoitellut. Mitä minä pienenä tyttönä toivoin. Jospa elämä täällä voisikin olla kiitollisuuden aihe ja asiat asettuisivat oikeisiin uomiinsa. Että olisi aikuisia, jotka hallitsisivat ihmisyystaitoja niin vankasti, jotta pienillä tytöillä ja pojilla olisi mahdollisuus säilyttää oma voimansa ilman sen hylkäämistä.

Kouluista alkaa kesäloma tänä viikonloppuna. Se on toistuva hieno hetki, kun koulut hiljenevät ja puut kukoistavat, aurinko paistaa ja kärpäset pörräävät. Luulen, että taika on juuri kevätjuhlan värähtelyn säilyttämisessä läpi kesän, joulujuhlan lämmön ylläpitämisessä pakkasten keskellä. Siinä, että luottaa elämän kauneuteen jatkuvan epäonnistumisen ja taistelun sijaan.

Ratsastin eilen metsässä pitkästä aikaa. Kävimme metsäseikkailulla, jossa kuljemme ristiin rastiin metsän eläinten polkuja pitkin, välillä polun kadottaen, pysähdyksen jälkeen seuraavan löytäen. Yhteys hetkeen on näillä seikkailuilla ihan jäätävä, jokainen askel on yhteinen ja nauru kutittelee vatsanpohjaa. Metsäretkestä innostuneena lähdin vielä peltoretkelle toisen heppaystäväni kanssa. Siinä pellon sivua yhdessä laukatessamme nauroin suu auki vauhdin hurmaa ja nautin pellon väriloistosta, auringon säteet kirmasivat taivaalla ja hevonen nautti pitkästä askeleestaan. Luulen minun sisälläni asuvan pienen tytön olleen niissä hetkissä äärimmäisen onnellinen. Siinä, että aikuinen minä antaa sinulle tilaa ja pieni tyttö keksii kaikkea kivaa, mitä tällä pallolla on mahdollista tehdä. Että millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä kuin sillä, että tykkää ja uskaltaa elää kuten tykkää.”

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.