VALIKKO
10.1.2016 11:13

Pipo päässä lettuja

Ajattelin eilen paistaa iltapalaksi pinaattilettuja. Oikeasti minun olisi tehnyt mieli vain istua puuhellan vieressä kohmeista itseäni sulattelemassa. On pidellyt pakkasia viime päivät. Asumme yli satavuotiaassa maalaistalossa ja yli kahdenkymmenen asteen pakkanen viilentää myös tupaamme huomattavasti. Meillä on maalaistalojen vakiovarusteet leivinuuni ja puuhella, jotka näillä pakkaslukemilla ovatkin ahkerassa käytössä. Mutta siis, eilen ajattelin olla ystävällinen äiti ja suosionosoitusten saattelemana urhoollisuutta puhkuen, paistaa tyttöjen herkuksi lettuja. Laitoin pipon päähän, jotta tarkenisin.

Talomme ”peräkammareissa”, joissa makuuhuoneemme sijaitsevat, laskee lämpötila talvisin eniten. Siellä ei ole vielä kunnostettu pönttöuuneja, joista saisi lisälämpöä. Illalla ulkolämpömittari läheni jo kolmeakymmentä pakkasastetta tehden tyttöjemme nukkumaanmenosta yllättävän seikkailun. Ensin etsimme lisäpeitot. Sitten tytöt ehdottivat, että haluaisivat pitää yllään merinovillaiset päiväpaitansa (erilaista ja jännää pienten rutinoituneiden ihmisten mielestä) ja riemu ratkesi siinä vaiheessa, kun kerroin, että tyttöjemme isoisotädillä on tapana nukkua kerrostaloasunnossaan pipo päässä kaiket yöt. Tytöt halusivat ehdottomasti myös laittaa pipot päähänsä. Sitten he jännittyneinä, kuin retkellä konsanaan, kävivät nukkumaan omiin tuttuihin sänkyihinsä ihan uusissa yövarustuksissaan.

Tieto siitä, että jo ensi viikolla keli lämpiää, on tehnyt tämänhetkisistä pakkasista nautittavammat, kuin jos ennusteet näyttäisivät viikkotolkulla tulipalopakkasia. Näin lyhyenä pätkänä tämä kylmyys on virkistävää. Vaikka välillä tuntuu, että ei ole elämän osa-aluetta, johon se ei vaikuttaisi. Tähän mennessä olemme saaneet pakkasien myötä lisätöitä talomme ja tallimme lämmityksessä, pihasaunamme jäätyneen lämminvesiputken sulattamisesta sekä kohmeisesta autosta, joka ei ensimmäisenä esikoulupäivänä jaksanut käynnistyä seistyään pitemmän aikaa käyttämättä. Viimeisimpänä jäätyi kylppärimme viemäri. Siitä tulikin vähän isompi juttu, mutta varmaa on, että viimeistään toukokuussa sekin taas toimii.

Pakkaspäivien kauneus on tällä kerralla vienyt voiton pakkasen aiheuttamista harmeista. Taivaanranta on mitä kauniimmissa väreissä joka aamu. Kuistimme ikkunat ovat täynnä kuurankukkia ja päivällä auringon niihin osuessa ne sädehtivät. Iltaisin on tähtikirkas taivas. Lumi narskuu saappaiden alla. Hevosten turpakarvat ovat huurussa. Lampaat nautiskelevat tyytyväisyyttä huokuen lampolan patterin lämmöstä ja käyvät ulkona vain happihyppelyillä. Kissat majoittuvat lämpöpuhaltimen lähelle yllättävän sopuisasti. Kani on kaivautunut heinäkoloonsa, johon yksi kissoistamme liittyy yön ajaksi seuraksi.

Iltatallin jälkeen, kun kohmeisena ja väsyneenä parkkeeraa itsensä puuhellan viereen, tietää todellakin olevansa elossa, kun veri lähtee kiertämään kohmeisissa jäsenissä. Pakkanen tiivistää olemassaoloa ja saa asiat, jotka joskus muulloin ovat itsestäänselvyyksiä, tuntumaan luksukselta. Lisäksi mieleen kirkastuu taas unelma tulevaisuudesta, jolloin talomme talousrakennuksineen on loppuun asti remontoitu ja meiltä löytyy energiaa ja muistamista huolehtia kaikista tarvittavista toimenpiteistä, joita pihapiirimme tarvitsee säiden varalta. Siihen asti paistan lettuja pipo päässä, ja sovellan taikinaa letuiksi tai pannukakuksi, mikä nyt sattuu milloinkin onnistumaan.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.