VALIKKO
6.1.2017 14:55

Rajat

Itselleni on ollut tärkeää löytää omia rajojani. Mihin minä lopun ja mistä joku toinen alkaa. Herkkänä ihmisenä olen kuin sieni, joka imee itseensä kaikenlaisia vaikutelmia ympäristöstään. Muistan ensimmäisen kerran kokeneeni omat fyysiset rajani yhdessä koiramme Aslakin kanssa. Esikoiseni ollessani pieni, olin äitiydestä sekaisin ja stressasin aivan kaikesta. Kuten esimerkiksi siitä, että koiria pitää käyttää joka päivä kunnon lenkillä. En voinut jättää sitä illalle, jolloin mieheni olisi tullut kotiin, vaan halusin käydä päivällä, jotta lenkitys ei veisi yhteistä aikaa illasta. Uskoin vielä silloin harhaan nimeltä aika.

Mutta siinä varoessani etteivät kaksi isoa koiraani kaada vauvani vaunuja, kisko minua nurin, eivätkä solmiinnu keskenään toistensa hihnoihin ja kaikkea muuta mahdollista, tunsin, että olen ihan kaikkialla. Sitten olinkin minussa, olin omien nahkojeni sisällä. En ollut aiemmin kokenut moista, ainakaan tietoisesti. Itsestään selvästihän me olemme omassa kehossamme, mutta kuinka usein sitä tulee oikeasti tunnettua sitä, mitä omassa kehossa tapahtuu. Mitkä asiat meneillään olevasta tapahtumasta nousevat minusta, mitkä ympäröivästä maailmasta? Aslak-koiramme oli hyperaktiivinen sählä ja se testasi minua ihan kaikella mahdollisella energiallaan, valtavalla rakkaudellaan. Siinä hetkessä ymmärtäessäni omat fyysiset rajani sain ihan uudenlaisen yhteyden myös Aslak-koiraani. Se alkoi ymmärtää minua. Kun sanoin ”ei”, se lopetti toimintansa. Kun sanoin ”odota” se rauhoittui kuuntelemaan. Kun sanoin ”istu”, se istui. Näitä kaikkia taitoja, tekoja, olin toki harjoituttanut yhdessä koirani kanssa, mutta ikinä aiemmin käskyni eivät olleet olleet näin tehokkaita ja selkeitä.

Fyysisten rajojeni oivaltaminen antoi minulle sysäyksen henkisten rajojeni löytämiseen, joka on sitten ihan toinen tarina. Mutta tuolle touhukkaalle koiralle, joka häselsi aina ja kaikkialla, olen ikuisesti kiitollinen opastuksesta minuun ja omaan kehooni. Usein stressaantuneena yrittää ylläpitää kontrollia ja järjestystä ympäristöstään, koska oma sisäinen maailma, tunteet, ajatukset, hormonit ja sydämen syke, ihan kaikki, on mukavasti rempallaan. Eläinten ja lasten kanssa tämä sisäinen tila on vain paljon tehokkaampi viestintäväline kuin ne sanat, joita hätäpäissään jakelee ympäriinsä. Energia, jota me säteilemme ympäristöömme, ei välity sanoistamme, vaan se heijastuu sydämestä ja sen kontrollointi onkin aika juttu.

Tänään on ollut kova pakkanen ja omien rajojen tärkeys kitetyi minulle aamulla pakkasessa kävellessäni. Pakkanen muotoutui kehoni ympärille ja teki minusta sellaisen kireän paketin, jonka kaikki liikkeet korostuivat, kiinnittivät huomioni. Oleko huomannut tällaista? Kovassa pakkasessa vaistomaisesti jännittää vähän lihaksiaan, ikäänkuin suojatakseen itseään. Luulen, että pakkasen yksi merkittävä tehtävä onkin puhdistaa niin luontoa kuin ihmistäkin turhista kerrostumista. Jäädyttää ne sulaksi. Vaikka pakkaslukeman kiristyessä puemmekin usein lisää kerroksia vaatteita päällemme, ovat nämäkin kangaskerrokset vain tukemassa oman kehoyhteytemme löytymistä. Mitä paremmin tunnen omat rajani, sitä paremmin pystyn niistä joustamaan, koska tiedän, että osaan tarvittaessa määritellä ja tiukentaa rajani. Tiedostaminen on askel kohti vapautta ja siitä alkaa melkoinen harjoitusrumba. Onneksi elämä on täynnä tilanteita harjoitteluun!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.