VALIKKO
23.4.2018 09:38

Tavallista elämää

Monet puhuvat nykyään läsnäolosta. Se on myös yksi minun lempisanoistani. Luulen, että ilman läsnäolon oivallusta en edes enää olisi tässä elämässä. Olisin stressannut itseni pois, kokenut elämän mahdottomaksi tai vajonnut johonkin murheen alhoon, jollaista en välttämättä edes elämäksi kutsuisi. Mitä enemmän olen harjoittanut olemista omassa itsessäni, ympäröivässä maailmassani, sitä enemmän olen sukeltanut omaan kokemukseeni, vahvistanut aistejani, oppinut omia rajojani. Löytänyt sisältäni rauhaa ja ymmärrystä itseäni kohtaan.

Tänä aamuna istuin jälleen kahvikuppi kädessäni katsellen lasten leikkiä aamuauringonvalossa. Kevään selkeydessä tavallinen elämä paljastui kauniina, minun sieluuni sopivana. Miten pitkän matkan olenkaan käynyt löytääkseni itseni siitä, missä aina olen ollutkin. Miten oman sisäisen tunteen, tarpeen ja tarkoituksen salliminen onkaan arka juttu. Miten kovaa sitä onkaan yrittänyt juosta karkuun, löytää oikeutusta jostain muualta, joltain toiselta. Kaivannut muualle ja olettanut jostain muualta löytyvän jotain minulle sopivampaa, jotain joka kantaisi minua ilman, että itse joutuisin siihen osallistumaan. Läsnäolon oivallus on saanut minut omistamaan oman elämäni ja osallistumaan siihen, vaikka joskus ujostuttaisikin. Ehkä meillä kaikilla suomalaisilla on perimässämme hyvä annos häpeää omia juuriamme kohtaan, joka saa meidät tavoittelemaan jotain, mikä ei kuitenkaan välttämättä ole totta. Pelkäämään virheitä ja siinä pelossa suojautumaan siltä, mikä elämässä on kuitenkin kaikkein kauneinta. Ihan tavalliselta arjelta.

Useina viime aamuina on paistanut aurinko. Auringon kanssa on helppo hymyillä kilpaa. Seurasin pieniä lapsia, jotka ovat läsnäolon mestareita. He katselevat hetken ympärilleen, tuumaavat ja ovat seuraavassa sekunnissa täydessä leikin tohinassa. He eivät harmittele eilistä, pohdi huomista, vaan ottavat sen, mikä juuri nyt on käsillä. Luovat omaa todellisuuttaan sisältään käsin. Mitä pieni lapsi tarvitsee pysyäkseen aitona itsenään? Mitä sinä olisit tarvinnut, kun olit lapsi? Olisitko kaivannut tiukempia aikatauluja, enemmän virikkeitä, parempia esimerkkejä, kuinka erilaisia pelejä voi pelata, miten leikkejä rakentaa? Vai olisitko tahtonut turvallisen tunteen, kaiken mahdollisen ajan ja tilaa toteuttaa juuri sitä, mitä sisälläsi on syntymäisillään? Kurakakun tai loikoilun maassa taivasta ja sen lintuja katsellen? Mistä rakentuu hyvä elämä, kuka meitä täällä pyörittää?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.