VALIKKO
3.6.2019 19:46

Ajatuksia yksinäisyydestä

Makaan yksin sängyssä, joka on yhtä leveä kuin mitä itse olen pitkä, tuijotan valkoista kattoa. Hiljaisuus humisee ja tuntuu että minun ympärilläni on 36 neliötä tyhjyyttä. Kuin hengittäisin tyhjyyttä. Kuin sisälläni ammottaisi pohjaton tyhjyys. On huonekalut, kaikki kauniit koriste-esineet, ikkunasta avautuu kaunis maisema puiden latvojen korkeuteen. On kivoja harrastuksia ja perhe. Kaikki on hyvin, muttei silti kuitenkaan ole. Mikään edellämainituista ei korvaisi sitä faktaa, että olen yksin. Aivan pohjattoman yksin, ja yksinäinen.

Kaikella tapaa olen aivan kuten muutkin. En erotu ihmispaljoudessa joukosta, kukaan ei kiinnitä minuun huomiota. Olen ulkoapäin katsottuna aivan kuten muutkin, minähän hymyilen ja näytän iloiselta. Mutta se mitä ihminen kätkee sisäänsä, voi olla joskus muutakin kuin se mitä ulospäin näkyy. Välillä tuntuu että olen näkymätön. Huomaamaton ja unohdettu. Nimeni unohdetaan harrastuspiireissä, vaikka osallistun aktiivisesti treeneihin. Mietin että muistaisikohan kukaan edes minua jos en joskus ilmaantuisi treeneihin koko kautena. Minua ei kutsuta kylään, ei illanistujaisiin, eikä juhliin.

11 vuotta sitten olin ystävien ympäröimä, mutta minulla on kokemus siitä, että olin aina jotenkin erilainen kun muut. En ollut suosittu, minut valittiin viimeisenä liikuntatunneilla joukkueisiin. Olin ihmisten seurassa, mutta silti aina jotenkin yksin. Kun masennuin, menetin vähitellen ystäväni ja siitä alkoi yksinäisyyden kierre. Yksi kerrallaan he putosivat pois elämästäni, eikä jäljelle jäänyt lopulta ketään. Ymmärrän varsin hyvin, että masentuneen ihmisen ystävänä olo voi olla henkisesti tosi raskas taakka. On vaikea seurata sivusta sitä että läheisellä on paha olla. Siinä muuttuu täysin kyvyttömäksi tehdä asialle mitään. Ei ehkä löydy sanoja. Lopulta on parasta vaan hiljaa lipua pois. Niin kävi.

Minusta tuli yksinäinen. Aina masennus ei ole yksinäisyyden taustatekijä, mutta valitettavan usein sillä on osansa. Masennus edesauttaa syrjäytymistä. Mutta kaikki masentuneet eivät ole yksinäisiä ja päin vastoin, kaikki yksinäiset eivät ole masentuneita. Yksinäisyys voi olla myös valittua ja vapaaehtoista.

yksinäisyys

On päiviä, jolloin yksinäisyys on juovuttavaa viiniä joka huumaa sinut vapaudella, päiviä jolloin se on karvasta lääkettä, ja on myös päiviä jolloin se on myrkkyä joka saa sinut takomaan päätäsi seinään.

–  Sidonie-Gabrielle Colette

Yksinäisyydellä on myös kääntöpuolensa. Yksinolo on minulle myös vapautta. Vapautta siitä että saan nauttia asioista itsekseni vain omien ajatusteni kanssa. Se on rentoutumista ja voimien keräämistä.  Rakastan rauhaa, rakastan iltalenkkejä kaikessa hiljaisuudessa kun ei tarvitse kuunnella muuta kuin luonnon ääniä, ja rakastan kirjoittaa yksin teekupin ääressä. Olen introvertti, ja väsyn nopeasti sosiaalisista tilanteista, ne ovat minulle ajoittain suorastaan kuormittavia.

Yksinäisyydestä voi löytää myös positiivisia puolia, mutta silti useinkin tulee suunnattoman valtava tunne, että haluaisin jakaa asioita jonkun kanssa. Kertoa hauskoista sattumuksista, pyytää lenkkiseuraksi, jutella syvällisiä. Jakaa iloni ja ehkä puolittaa suruni. Olen kuitenkin ollut jo niin kauan yksinäinen, että ulos lähtemisestä ja ihmisten näkemisestä on tullut suorastaan mörkö. Jään mielummin tuttuun ja turvalliseen kotiin kun lähtisin jonnekin jonkun kanssa.


Yksinäisyys koskettaa Suomessa liian montaa. Yksinäisyys heikentää elämänlaatua, mikäli se ei ole itse valittua. Se altistaa erilaisille sairauksille, ja mielenterveyden häiriöille. Jokaiselle on tärkeää tulla kuulluksi ja nähdyksi, sekä kokea olevansa osa jotakin joukkoa. On tärkeää saada kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta, se on ihmisen yksi perustarpeista. Yksinäisyys on raastava, kipeä tunne, joka voi aiheuttaa kantajalleen häpeääkin. Tämän tekstin pointti oli kuitenkin se, ettet ole ainoa.

Mikä sitten avuksi yksinäisyyteen? Itsellä on auttanut se, että hyväksyn asian. Minä olen yksinäinen, mutta se ei ole myöskään välttämättä koko elämänmittainen loukku. Se ei ole myöskään asia, jota tarvitsisi hävetä. Asiasta puhutaan liian vähän, ja siksi yksinäisyydestä on tullut ikäänkuin tabu ja vaiettu keskustelunaihe. Yksinäisyyttä ei ole helppoa lähteä muuttamaan, ja se vaatii rohkeutta, mutta aloita pienestä. Lähde ulos kotoa. Se ei tarkoita että täytyisi heti rynnätä ihmisjoukon keskelle, vaan että irtaannut välillä myös kodin turvasta. Puhu myyjälle, vaihda pari sanaa, kiitä tai sano hei. Altista itsesi sosiaalisille tilanteille. Lähde rohkeasti uusiin tilanteisiin mukaan, osallistu tapahtumiin tai aloita uusi harrastus. Lähde tekemään vapaaehtoistyötä. SPR tarjoaa myös kaveritoimintaa yksinäisille. Myös netti tai sosiaalinen media on matalakynnyksinen keino lähestyä ihmisiä. Keskustelupalsoilta tai erilaisista ryhmistä voi löytää samanhenkistä seuraa, eikä toista tarvitse heti kohdata kasvotusten.

Juuri sinä olet arvokas ihminen, joka myös ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Myös sinä ansaitset ystäviä, jotka hyväksyvät sinut omana itsenäsi. Muista, että yksinäisyydestä voi päästä eroon. Se todella ei ole elämänmittainen loukku.

Oletko sä koskaan tuntenut oloasi yksinäiseksi? Minkälaisia ajatuksia tämä yksinäisyys-teksti teissä herätti?

Kommentit

  • Satua

    Tärkeä aihe ja rohkea olet kun otat sen esille. Uskon, että kaikilla on tarve tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

    Itselläni on samankaltainen tilanne kuin sinulla, joskus kaipaisi rinnalleen ystävää. Jakamaan iloja ja surujakin.

    Oli lohduttavaa lukea, että yksinäisyys ei välttämättä ole elämän mittainen kokemus. Sen helposti unohtaa, kun yksinäisyys valtaa mielen.

    Kiitos tästä kirjoituksesta, jatkan seuraamistasi ig:nkin puolella. Ilonhetkiä ja ihania kohtaamisia elämääsi!

     0
    • Enni

      Kiitos kommentista 🙂 Juuri näin, olen itsekin samaa mieltä!

      Ikävä kuulla että myös sä joudut kokemaan yksinäisyyttä. Uskon että varmasti sunkin tilanne helpottaa vielä, eikä se ole ikuinen. Mutta niin kuin sanoit niin helposti ajatuksiin pinttyy mielikuva siitä että tämä tilanne ei muutu koskaan.

      Seuraan myös sun IG:tä ja blogia (ehkä enemmänkin hiljaisena sivustaseuraajana), mutta olet kyllä varmasti tutustumisen arvoinen ihminen ja uskon että saat vielä ystäviä rinnallesi 🙂 Kiitos ja samoin!

       0
  • Joeliina

    Ihana kirjoitus

     0
  • Sä kirjoitat rohkeasti isoista ja henkilökohtaisistakin asioista. Itse koen yksinäisyyttä varsinkin kesäisin, kun on pitkä kesäkeskeytys töistä. Ystävät ja lähisuku ovat muilla paillakunnilla. Työtoverit on syystä tai toisesta jääneet enimmäkseen moikkaustasolle, ja ystävät ovat opiskeluajoilta, en jaksa verkostoitua ja tutustua uusiin. Tein myös vuosia niin paljon töitä, ettei vilkkaalle sosiaaliselle elämälle oikein ollut mahdollisuuksia. Toisaalta olen introvertti ja viihdyn paljon yksin – kunhan ei koko ajan. Monella suomalaisella on vielä tekemistä sen suhteen, että osaisimme tukea ja antaa sopivasti omaa aikaa ja toisaalta kysyä, mitä kuuluu ja pyytää mukaan niitä hiljaisempiakin. Sussa ei ole mitään vikaa. Mikä olisi sellainen itselle sopiva tapa saada seuraa (enkä tarkoita Tinderiä), se on vaan löydettävä jostain.

     0
    • Enni

      Kiitos! Hassua, kuinka itse en koe että tämä kirjoitus olisi rohkea teko, yksinäisyys on kuitenkin läsnä niin monen elämässä enkä näe syytä miksi sitä pitäisi hävetä, tai miksi siitä pitäisi vaieta. Ehkä ihmiset ajattelevat että syy yksinäisyyteen on jotenkin sen yksinäisen, vaikkei asia todellakaan aina näin ole? En tiedä.

      Ikävä että säkin joudut kokemaan yksinäisyyttä, ymmärrettävää kun selitit enemmän tilannettasi. Itse olen myös introvertti ja tavallaan minäkin nautin tästä yksinäisyydestä, kunhan tämä ei olisi näin jatkuvaa. Sanoit myös osuvasti, että kunpa osaisimme antaa sopivasti omaa aikaa ja silti kysyä mitä kuuluu ja ottaa myös huomioon hiljaisemmat. Helposti itse ainakin törmään tilanteeseen, jossa toinen haluaa pitää jatkuvasti yhteyttä, mutta itse kaipaan tosi paljon omaa aikaa, en jaksa olla pitkiä aikoja sosiaalinen. Ymmärrän että jotkut kaipaavat enemmän sosiaalista kanssakäymistä, mutta joskus vaikeuttaa kun tarpeet eivät ystävyyssuhteessa kohtaa.

      Niin, jokaiselle varmasti löytyy se oma tapa löytää ystäviä, olipa se sitten opiskelujen kautta tai netistä. Se vaan pitää sitten löytää se oma tapa. 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Koskettava postaus. Eikö sulla siis ole yhtäkään ystävää? Olen tosi pahoillani, koeta kuitenkin muistaa että asiat muuttuu ja varmasti tämäkin tilanne. Tsempit sinne!

     0
    • Enni

      On mulla muutama ystävä, yksi asuu toisella paikkakunnalla ja on enemmänkin nettituttu, jonka kanssa ei olla nähty koskaan, ja muutama asuu täällä samalla paikkakunnalla, mutta nähdään vaan tosi harvoin. Muutama läheinen siis on, mutta koen oloni tosi yksinäiseksi koska yhteydenpito on niin niukkaa. Mutta toki nämä muutamatkin ystävät on tosi tärkeitä enkä heitä vähättele ollenkaan. Ehkä nyt on sellainen tilannekin elämässä, etten parempaan yhteydenpitoon pystyisi, joten osittain syy yksinäisyydelle on ihan mun oma, tai pikemminkin sen masennuksen. En jaksa oikein pitää yhteyttä ihmisiin enkä nähdä ketään. Mutta joo, kyllä tämä tilanne tästä varmasti korjaantuu kunhan sairaus ei enää vaikuta ihan näin paljoa ja saan taas voimia enemmän. Kiitos 🙂

       0
  • Tuija

    Hienosti kirjoitettu! Kolmisen vuotta sitten oli ihan samoja fiiliksiä. Masennus oli miullakin yksinäisyyden taustalla.. Ihmiset lipui ympäriltä pois ja masentuneelle tuttuun kaavaan syytin siitä itseäni. Ajattelin, että oon niin paska ihminen, etten ees ansaitse kettään. Totuus oli tietysti se, että sairaus vain oli muille liikaa. Jonka täysin ymmärrän. Tilanne korjaantui, kun muutin toiselle paikkakunnalle miehen kanssa, hänen työnsä perässä. Miehen kaverin kautta tapasin nykyisen ystäväni, josta oon todella kiitollinen<3 Nyt ympärille on löytynyt ihania ihmisiä, jotka arvostaa minnuu omana ittenäni ja on tukena jos on vaikeaa. Vei pitkään, että lakkasin moittimasta itteäni. Sairauksille ei kukaan voi mittään, ja aina ei kaikki pysy elämässä mukana.. Tsemppii siulle<3 Yksinäisyys on hirveää, eikä sitä toivois kenellekkään.

     0
    • Enni

      Kiitos! Ikävä että sä olet myös joutunut kokemaan vähän samanlaisia juttuja, eihän niitä kenellekään toivoisi. Ihana kuulla että olet kuitenkin löytänyt sun elämääsi uusia ystäviä! 🙂 Ehkä mäkin löydän vielä joskus. Ja se on totta että masentuneena sitä helposti ajattelee, ettei edes ansaitsekaan ketään.

       0
  • Jenna

    Tää kirjoitus <3 vau! Oot niin täyttä timanttia ja rohkea nainen!

     0
  • Jenny

    Valitettavasti mullakin on kokemusta yksinäisyydestä 🙁 Lohdutuksena voin kuitenkin sanoa, että joskus niitä ystäviä tai ainakin kavereita löytyy silloin, kun ei osaa odottaa!

     0
    • Enni

      Ikävä kuulla että yksinäisyys on myös sulle tuttu tunne 🙁 Se on totta, että joskus asiat tapahtuvat yllättäen tai silloin kun niitä vähiten odottaa! En usko että ainakaan omalla kohdallani tämä yksinäisyys on ikuisuuden kestävä juttu, ja se helpottaa mua pärjäämään asian kanssa. 🙂 Uskon että vielä joku päivä myös mulla on enemmän kavereita.

       0
  • Sini

    Meinasi ihan kyyneleet kihota silmiin, kun kuvasit tilannettasi niin elävästi! Mä toivon niin paljon kaikkea hyvää sulle ♥

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.