VALIKKO
30.8.2019 23:34

Elämää jatkuvassa vuoristoradassa – epävakaa persoonallisuushäiriö

epävakaa-persoonallisuushäriö-blogi

Asetan itseni äärimmäisen haavoittuvaksi puhuessani mielenterveysongelmistani. Olen säästynyt onneksi, ja toistaiseksi, ikäviltä kommenteilta ja kirjoituksiini on suhtauduttu hyvin. Ihmiset saavat vertaistukea ja olen saanut yksityisviestejä jossa minua kiitetään. Jotkut kertovat blogini olevan se juttu joka pitää pinnalla, ja se saa minut itseni äärimmäisen liikuttuneeksi. Minulla on palava halu auttaa ihmisiä ja koen että se on yksi elämäntehtävistäni. Tällä hetkellä koen että kannan oman korteni kekoon auttamalla muita kun kirjoitan. Olen pitkään miettinyt tämän tekstin julkaisua, ja ajattelin että nyt on sen aika, vihdoin. Olen valmis. Olen valmis kohtaamaan mahdolliset ikävät kommentit ihmisiltä jotka eivät ymmärrä, tai jotka eivät ehkä haluakaan ymmärtää.

Tavalliselle tallaajalle sana persoonallisuushäiriö ei sano mitään. Ehkä se yhdistyy narsismiin, tai johonkin sellaiseen henkilöön, joka on vaaraksi muille. Persoonallisuushäiriö on sananakin hieman leimaava, sillä siinä on sana ”häiriö”. Kyse ei voi olla mistään positiivisesta. Tämä teksti on kuitenkin yhden persoonallisuushäiriöstä kärsivän tarina. Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, niin sanottu rajatilapersoonallisuus, tai englannin kielestä mukailtu borderline-persoonallisuus. Kerron oman kokemukseni kyseisen häiriön kanssa elämisestä, ja annan yhdet kasvot sille sairaudelle. Tiedän että olen rohkea kun kirjoitan aiheesta, ehkä joidenkin mielestä liiankin rohkea, mutta olen kyllästynyt mielenterveysongelmien stigmaan. Kukaan ei valitse sairastua. En minäkään. En valinnut sairastua masennukseen, en epävakaaseen, enkä mihinkään muuhunkaan. Kunpa joku toinen samasta häiriöstä kärsivä löytäisi tämän tekstin ja saisi vertaistukea. Riittää että se tavoittaa edes yhden ihmisen, sillä silloin koen että olen onnistunut.

Mikä on persoonallisuushäiriö?

Persoonallisuus tarkoittaa ihmisille tyypillisiä, suhteellisen pysyviä tapoja toimia, tuntea ja käyttäytyä. Se kehittyy meille jo lapsuudessa. Arkikielessä puhutaan luonteesta. Kun jotkin persoonallisuuden piirteet alkavat muodostua ylivoimaisen vallitseviksi tai arkielämää haittaaviksi, voidaan epäillä persoonallisuushäiriötä. Persoonallisuushäiriöt ovat usein pitkäaikaisia, elämää kaventavia häiriöitä, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi ristiriitoja ihmissuhteissa tai altistaa ahdistuneisuudelle tai masentuneisuudelle. Persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen klusteriin (ns. alaluokkaan).

Epävakaa persoonallisuushäiriö

Mitä se sitten tarkoittaa? Epävakaa persoonallisuushäiriö on ainakin omasta subjektiivisesta kokemuksista käsin aivan helvetillinen häiriötila, jota en toivoisi kenellekään. Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tunteiden voimakkuus, impulsiivisuus ja ailahtelevuus ovat normaalia korostuneempia. Seuraavaksi avaan epävakaan persoonallisuushäiriön oireita, joita ovat:

Tunteiden voimakkuus

Häiriölle tyypillistä on se että tunteet ailahtelevat nopeaan sykliin. Tunneherkkyyttä on verrattu palovammapotilaan vereslihalla oloon: on kuin suojaava tunneiho puuttuisi, ja kaikki tuntuu sietämättömän voimakkaasti. (Edellinen lause lainattu Terveyskirjaston sivuilta, sillä se oli niin hyvin sanottu.) Elämä tuntuu olevan jatkuvassa kaaoksessa, sillä mieliala on äärimmäisen reaktiivinen (pienetkin asiat saavat aikaan äärettömän voimakkaita tunnekokemuksia). Pettymysten sietokyky on huonompi kuin muilla, ja voimakkaat tunnetilat kärjistyvät usein psyykkiseksi tuskaksi ja toivottomuudeksi jonka kanssa häiriöstä kärsivä yrittää tulla toimeen usein itsetuhoisin, impulsiivisin tai epätoivoisin tavoin. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä aistii usein muiden tunnetiloja sensitiivisesti ja tulkitsee ne herkästi kielteisesti: minut hylätään, minua vihataan, minusta ei välitetä. Häiriöstä kärsivä saattaa usein mieltää itsensä pahaksi ja minäkuva saattaa olla negatiivinen, epäonnistunut tai huono.

Krooninen tyhjyys

Häiriölle tyypillistä on myös krooninen tyhjyyden tunne. Tunnetila saattaa kärjistyä tyhjyyden oloksi tuntiessa pitkästymisen tunnetta, yksinäisyyttä tai arvottomuutta. Se on mielen suojautumiskeino ikäviltä tuntelta. Tyhjyyden tunnetta on vaikea selittää, sillä eihän tyhjyyttä muutenkaan voi selittää mitenkään, kun ei siihen liity mitään. Ikään kuin tunteet ja kaikki aistit sammuisivat. Saattaa jopa miettiä välillä onko edes elossa. Kuin kaikki pysähtyisi hetkeksi.

Ihmissuhdevaikeudet

Epävakaa persoonallisuushäiriö saattaa johtaa ihmissuhdeongelmiin. Epävakaalla ihmisellä on usein korostunut hylkäämisen pelko. Ihmissuhteita saattaa leimata jatkuva pelko menettämisestä ja yksin olo voi olla hankalaa. Yksin jääminen kärjistyy usein tyhjyyden tunteeksi. Epävakaa saattaa kokea myös paljon vihan tunteita, sillä mieliala on ailahteleva, mutta toisaalta voi olla myös tunteiden liiallista patoamista. Ei voi siis olettaa että epävakaa on aina aggressiivinen, vaikka netin oireluettelo viittaakin siihen että epävakaaseen liittyy korostunutta vihan tunteen ilmaisua. Oireet ovat yksilöllisiä ja kaikki oireet eivät päde kaikkien kohdalla. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä voi kuitenkin olla ihminen, josta ei oireilua mitenkään huomaa päällepäin. Epävakaa ei tarkoita ihmistä, joka ei tule kenenkään kanssa toimeen.

Ailahteleva minäkuva

Epävakaus ei ainoastaan ulotu tunteiden tasolle, vaan myös minäkuva voi olla ailahtelevainen. Käsitys omasta itsestä voi vaihdella. Välillä olen onnistunut, kyvykäs, ja välillä epäonnistunut ja paha. Elämään liittyvät päämäärät ja suunnitelmat voivat vaihdella ja toimintakyky elää jatkuvasti. Välillä jaksaa ja välillä ei jaksa yhtään mitään. Voi olla vaikea ylläpitää käsitystä siitä, että olen silti kaiken keskellä se sama ihminen. Elämä oon kaaosta, kun tunteet ailahtelevat ja identiteetti muuttuu.

Impulsiivisuus

Epävakauteen liittyy myös impulsiivista toimintaa, joka voi olla itsetuhoista impulsiivisuutta, tai impulsiivista toimintaa joka kaduttaa jälkeenpäin. Epävakaa yrittää usein pärjätä henkisen tuskansa kanssa esimerkiksi viiltelemällä, tai toteuttamalla impulsiivisia itsemurhayrityksiä. Teon motiivina ei aina ole kuolema, vaan useimmiten henkisen tuskan sammuttaminen. Se ei kuitenkaan tarkoita ettäkö epävakaalla ei voisi olla myös kuolemanajatuksia. Itsemurhayritykset tulisi aina ottaa tosissaan, sillä ne kertovat äärimmäisestä henkisestä tuskasta, olipa motiivi sitten mikä tahansa. Epävakaalla on myös korkeampi riski kuolla itsemurhaan. Häiriö aiheuttaa paljon tuskaa kokijalleen ja voi olla että joskus pakokeino henkisesti ylitsevoimaiseen tilanteeseen muuttuukin peruuttamattomaksi teoksi, vaikkei se olisi tarkoitus. Epävakaa on usein rajuimmillaan n. 20-30-vuotiaana, mutta sillä on tapana lieventyä iän myötä. Tunteet voivat tasaantua ja omat selviytymiskeinot lisääntyä. Se on pitkäaikainen sairaus, jonka kanssa voi kuitenkin oppia elämään. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsii väestöstä noin 0,6 %.

Oma tarinani

Kun tunteiden ailahtelu ei ollutkaan vain murrosikää

Murrosiässä tunteeni ailahtelivat paljon. Saatoin olla äärimmäisen onnellinen, ja sitten taas hetkessä masentua niin ettei mikään huvittanut. Reagoin ympäristön ärsykkeisiin äärimmäisen voimakkaasti ja elämä oli kaaosta. En osannut ajatella että en olisi normaali. Tiesin että murrosikäisenä elämä on tunnekuohua. Siinä vaiheessa kun pettymysten sieto alkoi olla sitä luokkaa että aloin reagoida tilanteisiin itsetuhoisesti, alkoi lähipiiri huolestua. Ensin asian huomasi koulukuraattori. Sitten psykologi. Sitten vanhemmat.

Pettymysten alentunut sietokyky ei tarkoita sitä ettäkö olisi jotenkin pumpulissa elänyt, sellainen joka vaatii aina saada kaiken mitä haluaa. Se on heikentynyttä kykyä selvitä ihmissuhdemenetyksistä, pettymystä kun ei saavutakaan tavoitteita mitkä on itselleen asettanut, tai kun ylitulkitsee toisen eleet, ilmeet tai sanat niin että itse on aina se syypää kaikkeen. Ajattelin usein että olen paha ja kaikki vihaavat minua. Yritin tulla tunteideni kanssa toimeen viiltelemällä. Se vei hetkeksi henkisen kivun pois, mutta jälkeenpäin tunsin aina kahta kauheammin epäonnistuneeni. Viiltely on koukuttava, suorastaan addiktoiva (huono) selviytymiskeino ikäviin tilanteisiin. Siihen jää helposti koukkuun sillä kipu vapauttaa endorfiineja. Viiltelystä on kuitenkin mahdollista päästä eroon.

F60.30

Epävakaa persoonallisuushäiriö diagnosoitiin minulla ollessani 17-vuotias, mutta se hukkui pian muiden diagnoosien alle. Ehkä vuosi sitten kuitenkin minulle tehtiin kattavat persoonallisuustestit, jonka tarkoitus oli tarkistaa epävakaan mahdollisuus uudelleen. Lääkäri tokaisi sitten palaverissa tutkittuaan testin tulokset, että sehän oli selvää että minulla oli epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän oli myös tutkinut potilastietoni lähes kymmenen vuoden takaa ja ei ollut pienintäkään epäilystä mikä minua ”vaivasi”. Diagnoosi F60.30 oli helpotus. Epävakaasta on kaksi tyyppiä, rajatilatyyppi ja impulsiivinen häiriötyyppi, joista minulla on jälkimmäinen. Impulsiivisuus ilmenee itsetuhoisena impulsiivisuutena, joten sellainen impulsiivisuus että tekisin hetken mielijohteesta asioita, kuten tuhlaisin rahaa yms., ei päde minuun. Kriisitilanteissa turvaudun usein itsetuhoisiin keinoihin jotka ovat minulle keino selviytyä siitä henkisesti ylitsepääsemättömästä tuskasta tai sisällä kalvavasta tyhjyydestä.

Mitkä auttavat minua jaksamaan?

On ollut tilanteita, joissa olen yrittänyt itsemurhaa, mutta enemmän onneksi tilanteita, joissa joku ajatus saa minut viime hetkellä muuttamaan mieleni. Itsemurha-ajatukset eivät ole useinkaan epävakaalla mieliala, vaan mielentila. Ne kestävät jonkin aikaa, ehkä korkeintaan päiviä, mutta lopulta elämä kääntyy toiveikkaaksi. Toivon ettet sinäkään menetä toivoasi. Lupaan että kaiken pimeyden keskellä elämästä löytyy myös toivon kipinöitä kunhan jaksat taistella. En ehkä olisi tässä ilman läheisiäni, kirjoittamista, ja harrastuksiani. Ne pitävät pinnalla. Perheelle voin soittaa vaikka keskellä yötä jos tulee hätä ja rakas ystäväni tuli kerran yömyöhään vierailulle jotta selviäisin ylivoimaisesta elämäntilanteesta.

Kirjoittamalla ajatuksia olen myös oppinut tunnistamaan tunnetiloja ja ns. triggereitä jotka laukaisevat itsetuhoisuuden. Näin olen myös oppinut välttämään sellaisia tekijöitä elämässä jotka saavat sellaisia impulsseja aikaan. Aloitin myös keväällä terapian, joka luo toivoa. Terapeutti jaksaa valaa uskoa minuun sellaistenkin hetkien keskellä kun en itsekään jaksa huomiseen uskoa. Kun oppii tunnistamaan omia tunnetiloja, ajatusmalleja ja vääristyneitä käsityksiä, helpottuu elämä huomattavasti. Vähitellen et näekään itseäsi enää pelkästään pahana vaan on päiviä kun ajattelet että olet yhtä arvokas kuin muutkin. Olen myös puhunut blogissani kirjasta, jota kirjoitan. Se käsittelee suurimmaksi osaksi epävakauden kanssa elämistä, sillä siitä elämästä ei ainakaan värikkyyttä puutu. En halua romantisoida tätä sairautta, mutta kirjan idea on se että kaiken synkkyydenkin keskeltä löytyy aina jotakin kaunista, aina. Olen pitänyt kirjan kirjoittamista tavoitteena, jota ennen täältä ei lähdetä. Kun aina keksii uusia tavoitteita, voikin lopulta se ajatus että ”jaksan vielä siihen asti” kääntyä siihen ettei enää edes tarvitse mitään maaleja jaksaakseen. Ehkä huomaa että elämä ei olekaan enää niin kamalaa kaaosta ja kriisiä. Oppii elämään sairauden kanssa ja huomaa että omat siivet kyllä kantavat.

Elämää vuoristoradassa

Mielialani vaihtelee päivittäin, tunneittain, jopa minuuteittain niin voimakkaasti että voisin kuvailla elämääni vuoristoradaksi. On kuin eläisin jatkuvassa ärsykkeiden tulvassa, jossa jokainen laukaisee oman tunnetilan. En osaa ennakoida tunnetilaani edes viiden minuutin päähän, sillä siihen mennessä on saattanut ehtiä tapahtua jotakin joka romahduttaa minut aivan pohjalle. Elämää on vaikea suunnitella tämän takia, mutta minua auttavat arjessa ihan pienetkin rutiinit. Ne luovat ajatuksen että minä ohjaan elämääni, eikä niin päin että sairaus ohjaa. Tai että edes joku on omassa kontrollissani.

Yritän tehdä elämälleni suunnitelmia, jotka auttavat jaksamaan. Suunnitelmien on kuitenkin oltava tarpeeksi realistisia, sillä liian iso kuilu suunnitelmien ja todellisuuden välillä saa vaan aikaan epätoivoa. Unelmointi, elämän positiivisuuksien muistuttaminen itselle ihan päivittäin ja se että epätoivon vallitessa on jotakin josta löydän toivoa, auttaa. Se voi olla ihan vaikka sekin että kiinnitän unelmakartan jääkaapin oveen tai pidän aina lähettyvillä sellaisia kuvia, jotka muistuttavat minulle elämän hyvistä asioista. Olen myös kirjoittanut itselleni kymmeniä sivuja pitkän tekstin, jota lukemalla valan itseeni toivoa. Tästä kyllä selvitään.

En voi sano että elämäni olisi helppoa. Tämän sairauden kanssa eläminen on suorastaan kauheaa. Usein toivon että kunpa se en olisi ollut minä joka sairastuu. Olen kokenut elämäni aikana jatkuvaa pompottelua hoitotaholta toiselle, sillä kenelläkään ei riitä osaaminen hoitaa minua. Se taho, jolle hoitoni on järjestetty, saattaa tokaista minulle, olenko yrittänyt hakea apua. Minua ohjataan aina vaan eteenpäin ja eteenpäin. Olen kiertänyt ties kuinka monet hoitopaikat.

”Vaikea potilas”

Epävakaa leimataan myös usein vaikeaksi potilaaksi. Kerran kertoessani itsemurha-ajatuksistani, hoitaja tokaisi minulle suoraan että olen huomionhakija. Siinä tilanteessa ei kenenkään pitäisi sellaista kuulla. Epävakaan itsetuhoyritykset saatetaan leimata huomionhakuiseksi, juurikin ehkä siksi että niihin ei välttämättä liity kuolemantoivetta. Kyse ei ole kuitenkaan välttämättä huomionhausta, vaan huonosta keinosta selviytyä ylitsepääsemättömästä psyykkisestä tuskasta. Kuten aiemminkin sanoin, jokainen itsemurhayritys, olipa motiivi sitten mikä tahansa, pitäisi ottaa tosissaan. Taustalla täytyy olla aivan järjetöntä psyykkistä tuskaa että lähtee toteuttamaan itsetuhoisia suunnitelmia todeksi. Ihmisillä saattaa herätä itsetuhoisia ajatuksia tai ehkä toiveita siitä ettei enää jaksaisi elää, mutta todellisuudessa on iso askel lähteä toteuttamaan näitä suunnitelmia.

Epävakaa koetaan myös usein kuormittavaksi terveydenhuollossa. Joku epävakaa saattaa olla se peruspotilas joka on ”taas jälleen kerran ottanut yliannostuksen”. Ymmärtämättömyys hoitohenkilöstön keskuudessa ja se ettei epävakaata osata hoitaa oikein, johtaa siihen että tilanne voi jumiutua vuosiksikin. Mielenterveysongelmat voivat olla terveydenhuollossa vaikea kohdattava, sillä voi olla vaikea ymmärtää miltä tuntuu kun vaiva onkin oman mielen sisällä, ei siis mitään konkreettista kuten vaikkapa jalan murtuma. Ymmärrän myös, että useimmille on vaikea ymmärtää sitä tilaa joka ajaa epätoivoisiin ratkaisuihin. Siinä ei auta että vähän hengittelee tai tekee rentoutusharjoituksia. Se tila on jotakin niin kaoottista, ettei järki toimi kunnolla, ajatus kaventuu minimaaliseksi, sydän hakkaa rinnassa niin kovaa että kuulen pulssin korvissa asti ja iskee jonkinlainen ”taistele ja pakene”-reaktio. Omia tunteitaan ei voi paeta, joten epätoivoiset keinot ovat jokin tapa yritä hallita sitä kaaosta. Vähitellen niitä kaaoksenkin hetkiä kuitenkin voi oppia hallitsemaan järkevin keinoin.

Jokainen ansaitsee hyvän elämän

Jokainen mielenterveysongelmainen olisi hyvä kohdata yksilönä terveydenhuollossa ilman yleisiä yleistyksiä ”hankalista potilaista” tai ”kuormittavista mielenterveysongelmaisista”. Tällaiset yleistykset, pahimmillaan nettiin kirjoitetut tai hoitohenkilöstön keskuudessa liikkuvat huhut luovat niitä syvälle juurtuneita stigmoja ja ennakkoluuloja, joiden perusteella tehdään ennakko-olettamukset jo ennen potilaan tapaamista. Jokainen ansaitsee kuitenkin tulla kuulluksi ja nähdyksi yksilönä, ja saada apua. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin vaikean elämäntilanteen keskelle. On inhimillistä että jokainen ansaitsee hyvän ja mielekkään elämän. Toivon että asioihin osattaisiin puuttua ajoissa. Helposti mielenterveysongelmista kertyy vuosien mittainen selässä painava kivilasti, joka vaatii vuosien työtä jotta ne saadaan purettua. Ongelmat olisi hyvä havaita ajoissa ja myös kiinnittää huomiota siihen että mielenterveysongelmista puhutaan jo koulussakin. Minusta ei ole yhtään hullu ajatus että mielen hyvinvointi olisi yksi oppiaineista. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus ja kun kaikki nämä osa-alueet on balanssissa, voi ihminen mitä luultavammin hyvin. Jokainen tietää että läheisten seura on hyväksi ja fyysinen terveys tärkeää, mutta usein mielen terveyteen ei kiinnitetä niin suurta huomiota. Kun asioihin puututaan ennakoivasti, tai edes hyvissä ajoin, vältytään turhilta surullisilta kohtaloilta ja sellaisilta tapauksilta joissa mielenterveysongelmat pitkittyvät.

.

.

.

Toivon että tämä teksti avasi hieman näkemystä aiheesta. Nämä mielenterveyteen liittyvät tekstit ovat usein niitä kaikista toivotuimpia, joten siksi uskaltauduin myös kirjoittamaan tämän tekstin. Ehkä joku saa siitä jotakin irti, tai edes vertaistukea. Kommenttikenttä on taas vapaa ajatuksille aiheeseen liittyen, joten mitä ajatuksia tämä teksti teissä herätti?

Kommentit

  • Nimetön Eevi

    Oot rohkea selviytyjä! Joskus mietin et kuinka vahva ihminen sä nyt jo oot, ja kuinka vahva susta vielä tuleekaan, kun huonot minuutit, tunnit ja päivät alkaa harvenemaan yhä pienemmäksi osaksi elämää <3 Kaikki on mahdollista, myös parantuminen ja terve elämä! Ja muista että puhelin toimii myös keskellä yötä jos siltä yhtään tuntuu

     2
    • Enni

      Kiitos Eevi tuhannesti kommentista! En osaa sanoa muuta kuin että olen kiitollinen että olet mun ystävä <3 Koitan pitää nämä ihanat sanat mielessä huonoilla hetkillä. <3

       0
  • mobs

    Kiitos tästä tekstistä. Sain avullasi vähän valoa ja menenkin tästä keittämään teetä ja laitan tv:n hömpät pyörimään. Näin on ihan hyvä.

     0
    • Enni

      Kiitos ihanasta kommentista, tämä lämmitti mieltä. Hyvä jos tekstistä oli jotakin apua, edes ihan vähän, sen takia sen kirjoitinkin. Minulla samat iltasuunnitelmat täällä, teetä, tv:stä hömppää taustalle ja päiväkirjaan rustailemaan ajatuksia. Kyllä kaikesta selvitään!

       1

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.