VALIKKO
1.8.2018 22:38

Elokuun eka + mun suunnitelmat tulevalle kuulle

Tänään on jo elokuun ensimmäinen päivä, voi kun aika kulkee nopeaa! Postiluukusta putosi tänään iso pino syksyn mainoskuvastoja ja back to school-lehtiä, niitä joita aina lapsena ihailtiin ja etsittiin sieltä uutta reppua ja koulutarvikkeita. Pieni jännitys tuntui vatsanpohjassa niitä lukiessa, vaikken tänä vuonna olekaan vielä suuntamassa koulun penkille. Syksylle mulla on paljon kaikkea tiedossa, ja vaikken halua tästä postauksesta mitään virallista syksyn bucket listiä tehdä, niin ajattelin koota ylös suunnitelmia ja haaveita elokuulle:

PicsArt_08-01-10.55.33

Haluaisin vielä elokuussa toteuttaa loput kesän bucket listin kohdista. Vielä muutamia suurempia juttuja on toteuttamatta, ja koska kesäiset säät näyttävät ainakin vielä hetken aikaa jatkuvan, niin nautin myös tästä loppukesästä ja mahdollisista lämpimistä säistä. Kun ulkona paistoi tänään taas aurinko, lämpömittari nousi yli 30 asteen ja oli vieläkin ihan kesäfiilis, niin tuntui kieltämättä hieman epätodelliselta kun lähes jokaisen mainoslehtisen kannesta sai bongata sanan ”syksy”. Tavallaan haikeaa että kesä loppuu jo pian, mutta toisaalta odotan kovasti myös syksyä.

Vaikken myös kouluun hakenut, tai päässyt, niin jotakin uutta olisi mahdollisesti tiedossa tänä syksynä. Hain nimittäin sellaiselle valokuvauspajalle, jossa tutustutaan tarkemmin valo- ja videokuvaukseen. Paja antaa valmiuksia hakea opiskelemaan valokuvausta, mutta se sopii myös muuten vaan valokuvauksesta kiinnostuneille. Haastattelut olisi muutaman viikon päästä ja toivon kovasti että pääsisin sinne.

Ajokortti jo multa löytyykin, mutta ajotaidot ovat tässä vuosien varrella kyllä pahasti ruostuneet. Sovittiinkin iskän kanssa että nyt aletaan taas harjoittelemaan ajamista ja käydään yhdessä kertailemassa juttuja rauhallisemmalla alueella. Jännittää kovasti, mutta kannaattaahan tuota ajamistaitoa ylläpitää kun kerran korttikin on hankittu.

2018-08-01 11.01.29 1

Mun synttärit on 10. päivä elokuuta, joten niitä tulee varmasti myös juhlittua jotenkin pienesti. Ajattelin kutsua ainakin perheen kylään kahvittelemaan ja syömään kakkua. Mulla on myös mielessä yksi superkiva hieman juhlavampi asu tuolle päivälle, joten toivon että saisin nappailtua myös muutamia asukuvia synttäripäivältä!

Voimistelu alkaa vasta syyskuussa, mutta oon treenaillut aika paljon pihalla kaikenlaisia voimistelujuttuja. Hankin talvella narun, ja etenkin sen kanssa on päässyt nyt kivasti treenailemaan porukoiden kotipihaan mm. heittelyä ja erilaisia hyppyjuttuja. Porukoilla on myös pihalla painoja, joten oonkin tehnyt myös muutamat treenit niiden kanssa. Ihana treenata ihan rauhassa pihassa kun ei tarvitse välittää kenenkään katseista! Suunnitelmissa onkin siis vielä treenailla pihalla niin kauan kun vaan siellä tarkenee treenailla.

Testailin tänään myös porukoilla tauon jälkeen foam rollailua, ja ihana kun pää kääntyi taas sen jälkeen eikä lihaksetkaan ollut enää niin jumissa. Täytyy ehdottomasti kaivaa kaapista oma foam roller ja rollailla sillä useamminkin!

2018-08-01 10.42.09 1

Ajattelin myös tehdä syksyllä jotain isompaa tilausta Lushille. Haaveissa olisi ainakin uusi huulikuorinta vanhan loputtua, joku kiva hiusnaamio, vartalokuorintapala sekä suihkugeeli. Lushin tuotteita ostaessa olisi kiva päästä myös testailemaan niitä ennen ostopäätöksen tekoa, mutta kun nyt ei ole menoa Helsingin suunnalle niin taidan tehdä tällä kertaa tilauksen sokkona netissä.

Mielessä olisi myös yksi DIY-sisustusprojekti, jonka tekemisen itse asiassa aloitin jo. Kaipaisin vielä ripauksen vaaleanpunaista tänne asuntoon, ja tämän projektin myötä se toteutuisi. Teen tästä projektista sitten oman postauksen vielä blogiinkin, kunhan saan sen valmiiksi. Mistään kovin suuresta jutusta ei ole kyse, mutta vähän pientä piristystä tulisi asuntoon. 🙂

Mitäs teillä on suunnitelmissa nyt elokuussa? Odotatteko jo syksyn saapumista?

Kommentit

  • Paula

    Toi valokuvauspaja kuulostaa jännältä 😀 Siit olis kiva saada jotain postausta, samoin myös tosta DIY:stä olis kiva lukee jotai. Nähä prosessii tai lopputulosta.

     0
  • Enni

    Joo mustakin se paja kuulostaa oikein mielenkiintoselta, ja ehdottomasti teen siitäkin postauksia, kunhan vaan ensin jännitän pääsenkö sinne 😀 DIY-juttuja tykkään toteuttaa täällä blogissa ja teen myös varmasti koko prosessista postausta kunhan saan sen toteutettua loppuun asti 🙂

     0
  • Tuija

    Miulla ei oo paljoakaan suunnitelmia syksylle 😀 Töitä kaksi viikkoa jäljellä ja muusta en tiijä. Saa nähhä, miten päin asiat järjestyy. Mies on lomalla, joten varmaan tehhään joku pieni kesälomareissu jonnekkin 🙂
    Miullakin on foam roller, se on kyllä ihan pelastus jos on jottain jumeja. Meinaa vaa unohtua sinne kaappiin 😀 Kiva, kun siulla voimistelu jatkuu! Itekin aijon jatkaa salilla käymistä 🙂

     0
  • Enni

    Haha 😀 No mutta kiva jos suunnitelmissa on ainakin yhteinen kesälomareissu. Joo foam roller on kyllä niin kätevä, mutta jotenkin se aina unohtuu sinne kaapin pohjalle 😀 Pitäisi laittaa johonkin esille niin muistaisi sen olemassaolon 😀 Kiva kuulla että säkin jatkat sun saliharrastusta!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.