VALIKKO
7.7.2019 17:19

Hetkessä elämisen taito

Kalenteri näyttää vähän yli keskikesän. Kello on puoli kymmenen illalla. Tummanpuhuva pilviharso on peittänyt taivaan, mutta aurinko paistaa kuitenkin jostakin horisontista. Ulkona on sopivan lämmin sää, ja viltti lämmittää suihkunraikasta kehoa. Vieressä on kupillinen lämmintä teetä ja tämän kesän päiväkirja. Järven toisella puolen soittaa Pariisin kevät, musiikki kantautuu vaimeasti myös asunnolleni, ja erotan juuri ja juuri matalan basson joka sekoittuu lauluun. Ei ole kiire mihinkään.

hetkessä elämisen taito

En ole pitkään aikaan katsonut oikeasti maisemaa, tuntenut hetkeä joka solullani. Olen sokaistunut kesän kauneudelle. En ole pitkään aikaan haistanut kesän tuoksua, tuntenut sateenkastelemia lehtiä käsissäni tai nauttinut lempeästä kesätuulesta. Olen elänyt, mutten siltikään ole. Elämä on kulkenut vähän ohi, hukkunut hektisen arjen alle. On ollut niin kiire suorittaa ja mennä, etten ole ehtinyt pysähtyä. Olen hukuttanut kiireettömätkin hetket kiireen alle.

Olen luonteeltani vähän sellainen ikuinen suorittaja – sellainen joka tuntee suurta onnistumisen tunnetta jos saa vielä kiireisenäkin päivänä vielä yhden jutun to do-listalta vedettyä yli. Vaikka kuinka arvostankin aikaansaamista, niin minulle tärkeää on myös osata välillä ottaa rennommin. Unohtaa suorittaminen ja jäädä hyvällä omalla tunnolla kotiin lukemaan kirjoja ja katsomaan Netflixiä. On tärkeää osata myös elää hetkessä ja rauhoittua.

hetkessä eläminen

Nostin pitkästä aikaa Hidasta elämää-korttipakasta yhden voimauttavan kortin. Tänään minua puhutteli kortti ”Hengitän ja rauhoitun”. Tänään jäin nauttimaan hitaasta auringonlaskusta parvekkeelle ja kirjoittamaan ajatuksiani ylös päiväkirjaan, sen sijaan että olisin vielä lähtenyt hoitamaan jotakin asiaa.

En muista milloin viimeksi olisin pysähtynyt ja nähnyt kaikki maiseman yksityiskohdat, tuntenut miltä tuntuu olla juuri siinä, juuri nyt. Miltä tuoreet tomaatintaimet tuoksuvat parvekkeella, miltä kuulostaa linnunlaulu tai kaukaiset autot. Pysähtyminen saa minut kyyneliin. Maisemahan on aivan valtavan kaunis, kesäinen näkymä metsään ja pienelle kerrostaloalueelle. Minua harmittaa, etten ole antanut aikaa ja pysähtynyt katsomaan arkeani etäältä. Siinä on puitteet kaikelle hyvälle, mutta pienet arkiset askareet ovat menettäneet merkityksensä kiireen alla. Luulen että kaikista kauneimpia asioita maailmassa ovat pienet arkiset asiat, joiden olemassaolon huomaa vasta kuin ne menettää. Liian usein on liian kiire: suorittaa, olla ja mennä.

tässä hetkessä eläminen

Nostin myös toisen kortin, joka johdatteli kirjoittamaan ajatuksia ylös. Kortti käsitteli katumusta. Mitä minä katuisin jos tänään olisi viimeinen päiväni?

Minä katuisin sitä että suoritin liikaa. Katuisin etten osannut välillä vaan olla.

Katuisin etten antanut enemmän tilaa unelmille.

Katuisin etten lukenut enemmän.

Katuisin ihmissuhteita, joiden takia olen vuodattanut kyyneliä. Miksen antanut aikaa niille jotka oikeasti haluan elämääni?

Katuisin että olin ainakin tuhat kertaa ylittänyt rajani, koska en ollut osannut sanoa ei. 

Katuisin etten käynyt katsomassa laitumen lampaita tarpeeksi kesällä, tai nauttinut syksystä kaikin siemauksin.

Katuisin että elin enemmän järjellä kuin tunteella.

Katuisin hymyjä, jotka jätin hymyilemättä.

Katuisin etten lainannut kirjastosta tietoisen kävelemisen opasta. Ja ottanut niitä oppeja käyttöön, kävellyt tietoisesti läsnäollen: sateen jälkeen raikkaassa kesäsäässä, kun lehdet muuttuvat ruskan sävyihin, kun katuvalot luovat tunnelmaa pimeneviin iltoihin.

Katuisin niitä hetkiä jolloin en kuunnellut sydäntäni.

Ja luultavasti katuisin enemmän niitä hetkiä jotka jätin käyttämättä, kuin niitä asioita jotka ehdin jo toteuttaa.

Kirjoitustehtävässä oli ripaus pettymyksen ja menetyksen tunnetta, mutta lopulta käänsin sen enemmänkin voimauttavaksi. Katumus on vahva, negatiivinen tunne, mutta se myös opettaa. Toivon ettei vielä ole liian myöhäistä kääntää kelkkaani niiden asioiden suhteen, jotka oikeasti ovat tärkeitä asioita, minulle minun elämässäni. Luulen että tämän tehtävän jälkeen olen valmis ohjaamaan elämääni siihen suuntaan johon sen haluankin kulkevan. Olen kiitollinen että joskus sain käsiini Hidasta elämää-sivuston kuvakortit, sillä ne ovat johdatelleet minua kirjoittamaan ja ajattelemaan. Olen pohtinut unelmista, saavutuksista, elämäntehtävistä ja katumuksista. Kaikki ovat olleet yhtä oivaltavia aiheita.

2019-07-05 09.33.15 2

Elämä on täynnä pieniä hetkiä. Lopulta elämä koostuu niistä hetkistä. Elämä on tässä ja nyt, joten muistetaanhan välillä pysähtyä, itse kukin. Aistit avoinna ja sitä hetkeä kuulostellen. Ehkä niin muodostuvat parhaimmat muistot, kun ei yritetä liikaa. Annetaan asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin, ja hetken muodostua itsekseen omanlaisekseen. ♥

Milloin sinä olet viimeksi muistanut pysähtyä?

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Kaunis kirjoitus ❤️

     0
  • Jenny

    Samaistuin tähän postaukseen tosi vahvasti! Huomaan itsekin, että liian usein arjen kauniit pikku hetket hukkuvat suorittamisen alle. Balanssia työn/opiskelun ja vapaa-ajan välille on myös vaikea löytää. Pakko vielä sanoa, että osaat kyllä kirjoittaa hurjan kauniisti <3

     0
    • Enni

      Varmasti monilla samoja fiiliksiä tuon suorittamisen suhteen, joka on tietty tosi ikävää! Kiitos kovasti kehuista, ne lämmittävät mieltä <3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.