VALIKKO
14.5.2019 15:01

Kiltin tytön syndrooma

Olen aina ollut kiltti, lapsesta asti. Jos ihmiset kuvailevat minua, on lähestulkoon aina ensimmäinen adjektiivi ”kiltti”. Joskus joku kutsui minua ”kilteimmäksi ihmiseksi jonka olen koskaan tuntenut”. En osaa ottaa sitä positiivisuutena, sillä suoraan sanottuna, on aivan kamalaa olla kiltti. Tai tarkemmin sanottuna, liian kiltti. Ylikiltteys on piirre, joka nakertaa sinua vähitellen sisältä. Kaikkien miellyttämisestä tulee elämän päätavoite ja lopulta sinusta jää jäljelle vain ihmisraunio, joka ei enää edes muista mitä muuta on kuin kiltti tyttö. Et uskalla elää omannäköistä elämää, sillä laiminlyöt täysin omat tarpeesi ja toimit ajatustesi vastaisesti. Vihan tunteita saattaa olla vaikea näyttää, voi tuntua että vihaisuus on kielletty tunne jota sinulla ei ole oikeus kokea. Äärimmillään tätä kutsutaan kiltin tytön sydroomaksi.

Päädyn usein ihmissuhteisiin, joissa olen vain hyödyke, sillä minua on helppo käyttää hyväksi. En osaa sanoa ei. En osaa kieltäytyä. Pyrin olemaan se kaikkien kaveri, joka kuuntelee ja on aina tukena, vaikka se merkitsisi omien tarpeiden unohtamista. Olen ylittänyt rajani lukuisia kertoja vain miellyttääkseni muita. Annan kaikkeni ihmisille, mutta kiltteydessä ja muiden auttamisessa ei ole mitään hyötyä, jos siitä ei saa jotakin myös itselle. Olipa se sitten positiivinen mieli tai se että vastavuoroisesti toinen auttaa myös välillä sinua. Jos ihmissuhde rakentuu vain yksipuolisen miellyttämisen, auttamisen ja hyödykkeiden antamisen pohjalle, on ihmissuhde kaikkea muuta kuin tasavertainen. Ja silloin sinulla on oikeus sanoa ei. En halua. En jaksa. En tahdo. Pistää poikki koko ihmissuhde, jos se ei tuo muuta kuin negatiivista elämään. Jokainen ansaitsee elämäänsä aitoja ystäviä, jotka eivät pidä sinua vain hyödykkeenä.

kiltin tytön syndrooma

Viimeisen puolen vuoden aikana oma kiltin tytön syndroomani on mennyt äärimmilleen. Olen hukannut itseni täysin. En enää tiedä mitä muuta olen kuin kiltti. Pyrin antamaan kaikkeni jotta muilla olisi hyvä olla, hymyilen ihmisille lämmintä hymyä, kiitän ja pyydän anteeksi jos loukkaan, olemaan aina ihmisten tavoiteltavissa, vastaamaan antaumuksella kaikkiin viesteihin jotka saan ja tekemään asioita jota ihmiset minulta pyytävät, vaikka sitten sillä ehdolla että unohdan omat tarpeeni. En pysty ajattelemaan muuta kuin sitä että kunpa voisin miellyttää kaikkia, olla kaikille avuksi, kiltti ja huomaavainen.

Eilen tuli jotenkin totaalinen stoppi kaikelle. Kirjoitin päiväkirjaani kuinka tuntuu etten ikinä riitä vaikka tekisin mitä. Että olen kyllästynyt olemaan ylikiltti. Olen totaalisesti loppuunpalanut ja lopulta purskahdin itkuun koska olin niin väsynyt. En muista milloin viimeksi olisin ehtinyt juoda aamuteeni rauhassa, käydä yksin lenkillä metsässä tai edes pitämään vartin tauon siksi aikaa että pistän kasvonaamion. Ne kaikki olisivat luksusta juuri nyt. Olen elänyt sellaista elämää, jossa teen mitä muut pyytävät, vain koska en uskalla sanoa ei tai kieltäytyä. Tuntuu että ”ei”:n sanominen on kamalinta mitä voisin sanoa. En missään nimessä halua loukata ketään.

En tule oppimaan kiltin tytön syndroomasta pois päivässä, tai kahdessa, mutta voin vähitellen opetella ilmaisemaan myös miltä minusta tuntuu. Kertoa jos joku tuntuu minusta pahalle. Sanoa mitä mieltä itse olen, vaikka se sitten eroaisikin muiden mielipiteistä. Opetella sanomaan ”ei”, ja pistämään välillä myös omat tarpeeni etusijalle. On ok kieltäytyä muiden vaatimuksista, jos ne tuntuvat itsestä pahalle. Joskus tämä kiltin tytön (tai pojan) syndroomasta eroon pääseminen voi vaatia kokonaisen tutkimusmatkan itseensä. Kuka minä todella olen ja mitä minä oikeasti haluan? On myös hyvä muistaa, että ylikiltteydestä eroon pääsemisessä ei tarvitse heittäytyä itsekkääksi tai liian jämäkäksi. On hyvä löytää tasapaino sopivan jämäkkyyden ja kiltteyden välille. Kiltteys sopivissa määrin on positiivinen luonteenpiirre, kunhan se ei ala syömään voimavaroja.

Tunnistatteko te itsessänne tällaisia piirteitä?

Kommentit

  • Severi Suominen

    Itsekin olen kärsinyt koko nuoruuteni kiltteydestä. Arvostin ennen sitä titteliä, mutta nykyään lähinnä halveksin sitä, kun minun on vaikea sanoa ei. Yläasteella kaverit pystyivät käyttämään minua rahallisesti hyödyksi, kun lainasin rahaa ja sitten annoin aina periksi velkojen maksamisen suhteen. Kun minä lainasin esimerkiksi 50 senttiä joltain, minun oli pakko maksaa se, vaikka samalta tyypiltä olisin antanut 50 euron velat anteeksi.

    Ensimmäinen kunnon rakkaus oli minulla 17-vuotiaana. Maksoin hänen laskut, ostin hänelle ruokaa, tuin häntä ongelmatilanteissa ja mitä kaikkea teinkään hänen eteen, että hänellä olisi asiat hyvin, mutta kun minä tarvitsin apua niin sitä ei tullut. Loppui ”suhde” aika nopeasti, kun pistin rahahanat kiinni, josta välillä tunnen omatunnon tuskia.. 😀

    Kuulen usein ihmisiltä, että olen liian kiltti. Saatan päättää, että nyt kovennan luonnettani, mutta heti tilaisuuden tullen suostun kaikkeen, enkä osaa sanoa ei. Jos sanon ei, niin ei mene kauan kun perun sanomani ja suostun sittenkin. Tulee todella huono fiilis siitä, kun joutuu sanomaan ei, mutta ei se kyllä -sanakaan fiilistä nosta.

     1
    • Enni

      Kiitos kommentista ja siitä että jaoit ajatuksiasi aiheesta 🙂 Ennen itsekin arvostin kilttiyden piirrettä itsessäni, mutta liika on liikaa ja kun elämä alkoi pyöriä muiden miellyttämisen ja ystävällisyyden ympärillä niin aloin kyseenalaistamaan onko se todella pelkkä positiivinen piirre. Kiltti joutuu helposti hyväksikäytetyksi juuri niin kuin sullekin oli näköjään käynyt. Kertomasi tapaukset kuulostavat tutuilta myös omasta nuoruudestani. Hyvä jos kuitenkin ainakin tuo parisuhde on mennyttä elämää, sillä se ei kuulostanut kertomasi mukaan kovin tasavertaiselta suhteelta. Omatunnon tuskat on kuitenkin ihan ymmärrettävä tunne, mutta uskon että teit oikean päätöksen 🙂

      Ei:n sanominen on kyllä sellainen jota täytyy harjoitella useamman kerran ennenkuin sen oppii. Itselläkin vielä vaikeuksia sen kanssa, mutta tämän tekstin kirjoitettuani päätin että aion opetella sopivaa jämäkkyyttäkin. Toivotaan että myös sä opit ilmaisemaan rohkeasti jos joku asia tuntuu pahalle tai haluat kieltäytyä jostakin mitä pyydetään 🙂

       0
  • Jenna

    Vau! Kiitos kun kirjoitat näin avoimesti asiasta, josta varmasti moni tyttö on ”kärsinyt” elämässään ja uskallat olla rohkea! Upea tarina <3

    Ja voin samaistua sanoihisi. Mietin tätä asiaa myös itsessäni yksi päivä ja sitä miten odotukset luovat meidän persoonaa ja käytöstä, varsinkin tässä kiltin tytön syndroomassa. Me tiedostamatta tai tietoisesti eletään jotenkin muiden ehdoilla ja muita varten, muita miellyttäen ja unohdetaan siinä samalla itsemme.

    Tänä keväänä romahduksen jälkeen lähdin tutkimaan itseäni ja omia todellisia tarpeitani – omaa täyttymystäni. Eksyin Kimmo Takasen kirjallisuuteen ja löysin itsestäni paljon! Suosittelen lukemaan. <3 Uskon, että siitä olisi myös apua sinulle.

     0
    • Enni

      Kiitos kivasta kommentista 🙂 Aihe on kyllä varmasti sellainen joka koskettaa monia!

      Se on ihan totta, mutta onneksi asian tajuttua siihen voi alkaa tehdä muutosta. Alkaa kiinnittää myös huomiota siihen että itsekin voi hyvin.

      Kimmo Takasen kirjallisuudesta en ole koskaan kuullut, mutta kiitos vinkkauksesta, täytyy tutustua ehdottomasti siihen! 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.