VALIKKO
1.6.2019 12:53

Kirja-arvostelu: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

en tahdo kuolla, en vain jaksa elää kirja

”Suututtaa niin saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junaraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: ”Täytyy vain hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää myös kärsiä.” Fuck you. Ikään kuin sauvakävely, porkkanamehu, haliminen ja kohottava kirjallisuus ratkaisisivat kaiken. Ikään kuin ahdistus, masennus ja itsemurha-ajatukset olisivat pohjimmiltaan teeskentelyä.”

Olen lukenut En tahdo kuolla, en vain jaksa elää-kirjan (167 s) jo kerran aiemminkin, mutta kun törmäsin siihen taas kirjastoreissulla, päätin lukea sen taas pitkästä aikaa. Pidin kirjasta jo ensimmäisellä lukukerralla, eikä se ollut pettymys toisellakaan kerralla. Kirjan on kirjoittanut Ann Heberlein, teologian tohtori ja etiikan tutkija. Heberleinillä on omalaatuinen, hieman ronskikin tapa kirjoittaa asioista kuvailevan taidokkaasti ja suoraan, niin että kertomukseen pystyy eläytymään.

Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, kirja kertoo karusta aiheesta. Miltä tuntuu kun ei jaksa elää, muttei tahdo kuollakaan? Kirjassa päästään kurkistamaan miltä tuntuu elää kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa, kun elämä on kuin vuoristorataa: välillä kamppaillaan masennuksen ja itsemurha-ajatusten kanssa, ja välillä suunnaton euforia valtaa mielen kun mieliala ajautuu maniaan. Kirja on jopa hieman filosofinenkin teos, jossa Heberlein pohdiskelee itsemurhaa ja omia ajatuksiaan siihen liittyen. Kirja on lähestulkoon kokonaan Heberleinin ajatuksenkulkua, mutta välissä on myös lyhyitä pätkiä eri tapahtumista. Vaikka kirjassa ei oikeastaan edetä ajassa kamalasti, eikä asioita hirveästi tapahdu, se ei ollut ollenkaan tylsä. On mielenkiintoista päästä noinkin lähelle jonkun ihmisen ajatuksia. Kieli oli ajoittain hieman hankalalukuista vaikeiden sanojen takia, mutta Heberleinin kirjoitustapa on sellainen että juonessa pysyy hyvin mukana. Kirja oli mukaansatempaava, ja luin sen parissa päivässä. Tämä oli kirja, joka teki mieli ahmia kerralla loppuun.

Koska aihe tosiaan on aika rankka, en ehkä suosittele lukemaan kirjaa, jos olet itse kovin herkässä mielentilassa tai kamppailet masennuksesta parhaillaan. Toisaalta kirja voi antaa vertaistukea, sillä luulen että moni masentunut voi samaistua Heberleinin ajatuksiin. Luulen että kirja on mielenkiintoinen maailmankatsomusta avartava teos myös niille, jotka eivät ole koskaan psyykkisesti sairastaneet. Kaiken kaikkiaan tämä oli antoisa teos, jota voin suositella luettavaksi, uskon ettet pety!

Onko tämä kirja teille tuttu tai oletteko joskus jo lukeneet sen? Mitä mieltä olitte?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.